Taiteellinen johtaja Seppo Kimanen kertasi viimeksi maanantaina, miten intensiivinen prosessi Kuhmon Kamarimusiikin "luominen" hänelle on.
Neljä päivää ja kolme yötä siinä vähintään menee, ennen kuin festivaalijohtaja voi tuntea olevansa luomukseensa mielistynyt.
Tänä vuonna ohjelmiston partituuritkin jo painavat 32 kiloa ilman stemmoja.
Suunnilleen samansisältöisen johdantopuheen Kimanen pitää joka kesä. Se on hänen mantransa, jolla asianosaiset ja tiedotusvälineet viritetään haluttuun tunnelmaan.
Kimanen sanoo, ettei hän tarkkaan tiedä, mistä monien muiden festivaalien kopioimat ideat hänen mieleensä tulevat. Ne vain pulppuavat yön väsyneinä tunteina haydneilla, mozarteilla, schuberteilla, brahmseilla, beethoveneilla pasianssia pelatessa.
Suuret Nimet
Vaikka Kuhmon Kamarimusiikin tämänkesäinen ohjelmisto onkin taas omissa rajoissaan tasapainoinen ja kanonisesti kiintoisa, se ei oikein riitä vakuuttamaan, että festivaalijohtaja olisi työhuoneessaan kuunnellut palavaa pensasta. Suurin piirtein samaa tänä kesänä tarjotaan kuin aina ennenkin.
Suuret Nimet ovat ja pysyvät. Kuka tuntee todellisen Mozartin? Kimanen jaksaa arvuuttaa. Vuoden toisen teemasäveltäjän, Erik Satien, hän näkee katalysaattorina Debussylle, Ravelille ja Poulencille, John Cagesta puhumattakaan.
Syntyy kokonaiskuva Sepon arkista, josta tämä taiteellinen portinvartija kerran vuodessa päästää länsimaisen musiikkikulttuurin geeniperimää vähän jaloittelemaan Lammasjärven rannan Araratille.
Arkista ulos pääsy ei ole tasapuolista. Tiettyjä luottoelukoita ulkoilutetaan toisia enemmän. Epämiellyttävältä haiskahtavia petoja vapautuu harvoin.
Tämänkertaisia vetonauloja arkin etnologiselta osastolta ovat marokkolainen kameli ja erittäin harvinainen intialainen dhrupad-laulu.
Alkulämmittelyä
Käytännön sanelemalla satunnaisotannalla tarkastellen Kuhmon Kamarimusiikin pari ensimmäistä päivää ovat käynnistyneet varovasti tunnustellen ja ilmapiiriä haistellen, vähän samaan tyyliin kuin maanantaina brysseliläisen Danel-jousikvartetin ja amerikkalaisen pianistin Andrew Russon tulkinta Gabriel Faurén Pianokvintetosta nro 1 D-molli op. 89.
Danel-kvartetin jäsenet ovat Marc Danel, viulu, Gilles Millet, viulu, Tony Nys, altto ja Guy Danel, sello. Nelikko tuotti niin verhottua, sinänsä kyllä tyylikästä jälkeä, että esityksen muisti vain katsomalla uudestaan käsiohjelmasta.
Tiistaina Claude Debussyn Jousikvartetossa g-molli op. 10 Danel-kvartetti jo väläytti ekspressiivisempää osaamistaan, mutta ihan loppuun asti tämäkään teos ei jaksanut kantaa tulkinnallista ilmettään.
Maanantain konsertin oli aloittanut Erik Satien kirveellä veistetty Byrokraattinen sonatiini pianolle (1917). Se tarjottiin amerikkalaistuneen kiinalaispianistin David Oein huolettomana ja mukavan persoonallisena näkemyksenä, joka kunnioitti teoksen nimeä plarin kääntöjä myöten.
Kysykää kaiulta
Brittiläistä Endellion-kvartettia kuullaan Kuhmossa nyt kolmatta kertaa.
Kvartetin kokoonpanot ovat vaihdelleet ja nykyään Endellionin muodostavat Andrew Watkinson, viulu, Ralph de Souza, viulu, Garfield Jackson, altto ja David Waterman, sello.
Maanantaipäivän saattoi aloittaa Endellionin soittamalla Wolfgang Amadeus Mozartilla Kuhmon kirkossa. Kun Es-duurikvarteton KV 428 merkityksiä piti etsiä muun muassa pikku modulaatioista, tuotti illalla Kontion koulun salissa tulkittu Robert Schumannin Jousikvartetto nro 1 a-molli op. 41/1 paljon avokätisempää hankausta.
Endellionin Schumann-yritys kallistui jopa jouhikarvan verran liiallisuuden suuntaan, mutta jokainen saattoi mielessään kysyä kuin entinen piika kaiulta: tämänkö otan, vai Mozartin? Kansanperinteen perustella tiedämme, mitä metsä vastasi.
Kontion koulussa nimekäs japanilaissellisti Tsuyoshi Tsutsumi esitti Yoshiro Irinon (1921-1980) Kolme osaa soolosellolle (1969) ja Toshi Ichiyanagin (1933-) teoksen Kosminen harmonia sellolle ja pianolle (1995) pianistinaan korealaissyntyinen Sung Mi Im.
Sooloselloteoksen kelaus ei koskettanut muuten kuin taitavana sellonsoittona. Kosmiseen harmoniasta taas oli helppo löytää sfäärien kuvainnollisuutta mielikuvituksen ruoaksi.
Nuori kilpailutaituri
Viime vuonna Utrechtissa Franz Liszt -pianokilpailun voittaneen ranskalaisen Jean Dubén ohjelmassa oli muun muassa Ludwig van Beethovenin Appassionata-sonaatti nro 23 f-molli op. 57, Sibeliuksen Finlandia op. 26/7 ja Kyllikki op. 41, Franz Lisztin Petrarca-sonetti nro 47 S 161/4 ja Réminiscences de Norma S 394.
Jean Dubén sympaattinen hahmo suhtautui kaikkeen soittamaansa tunnollisella taituruudella ja väliin aika omaperäisinkin fraseerauksin, mikä ei konsertin kuluessa siitä miksikään muuttunut. Viimeinen Liszt-järkäle alkoi jo toden teolla puuduttaa.
Vaan kun katsoi ohjelmasta esiintyjän syntymävuotta, 1981, ymmärsi yskän. Jean Dubélla lopullinen seestyminen ja syventyminen ovat vielä edessä päin.