Moniko tietää, että ympäristöongelmista keskusteltiin jo antiikissa. Vuonna 590 eaa. ateenalainen Solon vaati viljelyn kieltämistä jyrkillä rinteillä, koska se aiheutti eroosiota. Yhtä lailla eläinten oikeudet askarruttivat antiikin ajattelijoita. Kreikkalainen Plutarkhos (48-125 jaa.) korosti eläinten tasavertaisuutta ihmisiin nähden ja kritisoi ankarasti lihansyöntiä.
Oulun yliopistossa työskentelevän filosofian lehtorin Kari Väyrysen teos on kattava katsaus ympäristöfilosofian historiaan esihistorialliselta ajalta 1800-luvulle.
Länsimaisen perinteen lisäksi teoksessa tulevat esiin myös intialainen ja kiinalainen ajattelu. Varsinkin antiikkia, valistusta ja romantiikkaa sekä saksalaista idealismia käsittelevät jaksot ovat kiinnostavia.
Vaikka pääpaino on filosofien käsityksissä, esiin nousevat myös laajemmat aatehistorialliset pohjavirtaukset eri aikakausina.
Ympäristöfilosofian keskeisiä kysymyksiä ovat sekä ihmisen asema osana luontoa että luonnon arvottaminen. Kaksi ääripäätä ovat olleet ihmis- ja luontokeskeinen näkökulma. Edellisessä ihminen nähdään suhteellisen riippumattomana luonnosta, jolloin ihmisen arvo korostuu suhteessa luontoon.
Luontokeskeisessä näkökulmassa ihminen on vain pieni osa luontoa, eikä ihmisellä ole mitään erikoisasemaa muun elollisen joukossa. Siten ympäristöfilosofian alaan kuuluu hyvin monenlaista pohdintaa, joka tulee hyvin esiin Väyrysen teoksessa.
Vuonna 2004 tapahtunut Aasian tsunami-katastrofi muistutti jälleen miten pahimman mahdollisuuden toteutuessa ihmiskunta on luonnon edessä täysin avuton. Tsunami-keskustelu rinnastuu kiinnostavalla tavalla Lissabonin maanjäristykseen vuonna 1755, jossa kuoli arviolta 100 000 ihmistä.
Tuolloin Immanuel Kant kirjoitti tapahtuneesta ja moitti ihmisen itserakkautta. Ihminen luulee luonnon olevan olemassa vain häntä varten, vaikka todellisuudessa ihminen on vain osa luonnonjärjestystä.
Teoksella on annettavaa myös nykykeskustelulle. Moderni ympäristöfilosofia on usein nähnyt länsimaisen perinteen merkityksen lähes pelkästään kielteisenä. Ratkaisuja ongelmiin on etsitty alkuperäiskansojen ekologisesta viisaudesta ja itämaisesta filosofiasta.
Väyrynen kuitenkin osoittaa, että vaikka länsimaisen filosofian historiasta löytyy luontoon kielteisesti suhtautuneita traditioita, siitä löytyy runsaasti myös luonnon arvoa tunnustavaa ajattelua. ´
Länsimaista filosofialle ominainen kriittinen totuudenetsintä on myös arvokasta ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Kuten Väyrynen toteaa: "luonnon pyhittäminen tai henkistäminen ei tarjoa todennettavia mahdollisuuksia havaita ja vaikuttaa etenkään moderneihin ympäristöongelmiin".
Ympäristöfilosofian historia kuuluu niiden suomalaisilta pienkustantamoilta ilmestyneiden teosten joukkoon, jotka saavat valitettavan vähän huomiota suomalaisessa mediassa. Kyseessä on kuitenkin arvokas lisäys suomalaiseen ympäristöfilosofiseen kirjallisuuteen.
