Leena Lander: Käsky. WSOY 2003.
Sota-aihe on syksyn romaaneissa runsaasti esillä. Leena Landerin kymmenes romaani Käsky kertoo sisällissodan Suomesta 1918. Tosipohjaisen trillerin tapahtumat sijoittuvat merenrantakylän entiseen hermoparantolaan, joka nyt toimii kenttätuomioistuimena.
Jääkäri Aaro Harjula saattaa punaisten naissotilasta Miina Malinia sotatuomarin tutkintaan. Punaviiniä naukkaileva tuomari Hallenberg on kiihkeästi isänmaan asialla. Siviiliammatiltaan hän on kirjailija ja lehtimies, joka sotaan väsyneenä pohtii tuomarintoimensa oikeutusta.
Romaanin alussa viisi punaisten naista on juhlivien valkoisten sotilaiden vankeina ja raiskattavina. Aamulla heidät komennetaan teloituskomppanian eteen, mutta Miina pelastuu jääkäri Harjulan "puhdasotsaisuuden" ansiosta.
Seksuaalisuuteen sisältyvä valta säestää yhteiskunnallista vallankäyttöä, jonka itsekkyyteen ja omahyväisyyteen tulee murtuma vain harvoin.
Landerin romaanissa on selkeä ja yllätyksiä sisältävä tarina. Jännite syntyy kolmiodraamasta, jossa halun kohteet ovat saavuttamattomia. Jääkäri Harjula on valmis menemään pitkälle suojellakseen vankia, jos tämä vain antaisi siihen mahdollisuuden.
Miinan poikkeuksellisuus häiritsee myös tuomaria: "Yleensä naiset itkevät tai haistattelevat ensimmäisessä kuulustelussa. Täydellisen vaikenemisen edessä hän tuntee itsensä aseettomaksi /.../ vangin olemuksessa aistii myös sammumatonta ylpeyttä. Salaista kaipuuta tulla haudatuksi sankarivainajana?"
Yhteiskunnallisiin valtakysymyksiin liittyy vahva eroottinen lataus, koska kaikki kolme keskushenkilöä ovat jollain tavoin toistensa vastapuolella. Tarinan ytimessä on niiden kahdeksan päivän arvoitus, jonka saattaja ja vanki ovat kadoksissa ennen rantakylään saapumista.
Kumpikaan ei suostu puhumaan päivien tapahtumista, ja arvoituksen selvittämisestä tulee tuomarille pakkomielle. Lukuihin limittyvät otteet Ilmari Kiannon sudenjahtia kuvaavasta tekstistä on osa tarina-asetelmaa, vaikka mieleen kyllä tulee kysymys sen tarpeellisuudesta.
Romaani toimisi ilman osoittelevaa kehystäkin.
Eroottinen jännite on vahvimmillaan, kun siihen liittyy kielto. Landerin romaanissa se on punaisten ja valkoisten välinen. "Mahdottomasta rakkaudesta" maailmankirjallisuus on esimerkkejä täynnä.
Viimevuotisista kotimaisista romaaneista Heidi Köngäs kuvasi sitä sodanjälkeiseen Raaheen sijoittuvassa teoksessa Vieras mies, jossa keski-ikäinen vammautunut valokuvaajanainen ja nuori kihlautunut mies tuntevat vetoa toisiinsa.
Kauempaakin vertailukohteita löytyy: eteläafrikkalainen André Brink on useasti perustanut romaaninsa mustan ja valkoihoisen kielletylle suhteelle.
Lander on rakentanut romaaninsa kiehtovaksi. Ei ihme, jos siitä ennen pitkää tehtäisiin elokuva - ainekset ovat olemassa. Sodan ja rakkauden, halun ja pelon välinen ristiriita on yleisinhimillinen ja ajaton.
Siksi tarinassa häiritseekin erityisesti repliikeissä esiintyvä aikaan sopimattomuus. Sellaiset ilmaisut kuin "vitsikkäästi lohkaistu", "en ihmettele pätkääkään" tai "en minä naruta teitä" sorahtavat 1900-luvun lopulta.
Samoin nykysanat kuten selviytymistarina ja loppuun palanut. Ilmaisu voi tietenkin tietoisesti ylittää tapahtuma-aikansa, mutta tässä moderni puheenomaisuus latistaa tunnelmaa.
Paikoin repliikit ovat kuivan julistavia, esimerkiksi kun jääkäri saaressaolon aikana selostaa Miinalle suhdettaan sotaan ja sen yleiseen oikeutukseen.
Kollaasimainen moniaineksisuus on Landerin romaanissa ansio ja haitta. Romaani vetää niin, että se on pakko lukea yhdeltä istumalta, mutta olisi vetänyt vielä vahvemmin, jos ajankuvaa ei olisi puhkaistu satunnaisella nykyilmaisulla.