Oulu Teatterissa on nyt Mestaritonttu-renessanssi. Aili Somersalon satu Mestaritontun seikkailut tuli yhtä aikaa Oulun ja Rovaniemen teattereiden ohjelmistoon. Lisäksi sitä esittävät Joensuun kaupunginteatteri ja Nukketeatteri Hevosenkenkä Espoossa.
Vuonna 1919 ensimmäisen kerran julkaistu Mestaritonttu on usean isoäidin ja isoisän tuttu. Osa nuoremmasta polvesta ei tunne saturomaaniklassikkoa ennestään.
Mestaritonttu ilmestyi pian kansalaissodan jälkeen. Onkohan siinä selitys, miksi saturomaani on tupaten täynnä erilaisia satuolentoja, ihme-esineitä ja noituutta.
Sadussa vallitsee satumateriaalin ylitarjonta ja ihmeolentojen ruuhka. Mestaritontussa on taikuutta ja outoja otuksia lähes yhtä paljon kuin Tylypahkan kuuluisassa taikaoppikoulussa.
Vaikka monet varhaiset lastenkirjamme ovat itse asiassa fantasiakirjallisuutta, ne määritellään saturomaaneiksi tai ihmesatujen perillisiksi.
Aili Somersalolle ei ole riittänyt yksi prinssi ja yksi prinsessa, vaan pariskuntia on kaksin kappalein.
Lisäksi sadun varustukseen kuuluu muita kuninkaallisia, tonttuja, noitia, vesipeikkoja, taikoja, loitsuja, virvatulia, usvaolentoja, jättiläismuurahaisia, lohikäärme, syvän meren helmi, aarrelipas, satukukka, surunyrtti, satulähde, satuhattaroita, näkymättömäksi tekevä hämärän-huntu, suomuviitta, merenneitoja, kuplatyttöjä, vihuripoikia...
Kuka on
Julma-Kumma?
Lastenkirja aikansa kuvastimena -teoksen (BTJ Kirjastopalvelu 2005) toimittaneet lehtori Marja Suojala ja erityisopettaja Teresia Volotinen korostavat, että jokainen kirja heijastaa kuvaa ajasta, jolloin se on kirjoitettu.
"Kirjan peilistä näkyy teräviä ajankuvia, mutta myös kirjailijan verhotumpia ja vertauskuvalliseen muotoon puettuja näkemyksiä aikakauden tapahtumista ja ilmapiiristä", he molemmat uskovat.
Jos haluaa pohtia sadun symbolisia merkityksiä ja mahdollisia tosielämän vastineita, kuka tai mikä mahtaa olla sadun pahis: Kyöpelinvuoren valtias, mahtava herra Julma-Kumma?
Satu on
valmiiksi halki
Mestaritontun seikkailut on jatko-osa Somersalon vuotta aikaisemmin kirjoittamalle Päivikin sadulle. Jos kirjailija olisi halunnut, Mestaritontun olisi voinut helposti halkaista kahdeksi saduksi.
Kertomus on valmiiksi jakautunut kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa pelastetaan Aamuruskonmaan ihana kuninkaantytär Saraste suosaarelta ja toisessa osassa Satumaan ihana kuninkaantytär Päivikki merenkuninkaan helmilinnasta.
Molemmat pelastusoperaatiot noudattavat Vladimir Proppin tunnettu satukaavaa: saavuttaakseen päämääränsä (prinsessan) sankarin on selvittävä joukosta tiellä olevia esteitä (valittava oikea tie, pidättäydyttävä houkutuksista, laiminlyötävä primaaritarpeensa), käytettävä tielle osutettuja apureita ja välineitä (taikakukkia, merenneitoja) sekä kukistettava valesankari tai vihollinen nokkeluutensa avulla.
Sulotuoksu ja
outo lemu
Sadun suuria vaikuttajia vielä 1900-luvullakin ovat olleet Grimmin veljekset, H.C. Andersen ja Zacharias Topelius. Taidesadut ottivat käyttöön myös kansansadun lajityyppejä: ihme- ja seikkailusadut, eläin- ja pilasadut, legendat.
Suomessa 1900-luvun alun satua hallitsi valovoimainen Anni Swan. Hän uudisti satuperinnettä luomalla lyyris-symbolistisen tyylin. Swanin jälkeen aloittivat Arvid Lydecken, Jalmari Finne, Lilli Porthan, Aili Somersalo ja Laura Soinne.
"Anni Swanin aistimusvoimainen kerronta sisältää jugendin runsasta kukkasymboliikkaa ja värien, tuoksujen ja sävelten synesteettisiä mielikuvia", kuvailee lastenkirjallisuuden opettaja ja tutkija Sirpa Kivilaakso (Pieni suuri maailma, Tammi 2003).
Swanin ja Somersalon tyylejä on jännittävä verrata heidän ihmekukkiensa kautta.