Suomessa on perinteisesti arvostettu kovia työihmisiä. Identiteetti on rakentunut pitkälti työn mukaan, jolloin vapaa-ajan kohellukset eivät juuri ole vaikuttaneet työn kautta hankittuun arvostukseen. Politiikassa kaikki on toisin.
Politiikka on pinnallistunut ja julkkispoliitikot saavat palstatilaa, niin hyvässä kuin pahassa. Lehtien vihjepalkkiot ja kännykkäkamerat ovat käyneet tutuiksi vapaalla toilailleille poliitikoille. Korkeassakaan asemassa olevat ihmiset eivät ole suojassa, kun aina valppaat kansalaiset ovat valmiita välittämään näkemänsä ja kokemansa eteenpäin.
Valppaista kansalaisista huolimatta moni päätyy ikävään julkisuuteen, myös ihan omin toimin. Kun vastuullisessa valtiollisessa tehtävässä oleva yksinhuoltajaisä on toistuvasti lööpeissä alati muuttuvien naissuhteidensa takia, voi kysyä, missä on muna ja missä kana.
Samalla kansalaiset joutuvat miettimään, miten käy poliittisen uskottavuuden, kun kiltiltä teinipojalta vaikuttava ihannevävy osoittautuu naisia kerääväksi alfaurokseksi. Poliittisen puheenvuoron aikana mieleen kiertyy kuva piehtaroinnista poreammeessa tai wc-rullien heittely. Ja sen päälle joutavat selittelyt, osapuolten yhteislausunnot ja poliisin tutkintapyynnöt.
Tavallisia ihmisiä askarruttaa, voiko merkittävässä poliittisessa asemassa olevalta päättäjältä odottaa yksityiselämässään suurempaa nuhteettomuutta ja harkintaa kuin naapurin Timpalta, jolla on joka viikonloppu eri heili kainalossa. Pääministeri Matti Vanhasella ei tässä suhteessa näytä olevan huolta. Mielipidemittaukset vakuuttavat, että hän on yhä mies paikallaan, eikä kenttäväen keskuudesta juuri kuule nurinaa. Mitä nyt Pohjois-Pohjanmaalla keskustan kannatus romahti paikoin eduskuntavaaleissa, eikä selittävää tekijää ole löytynyt.
Pääministerin naisseikkailut on raportoitu julkisuudessa tarkkaan, mutta vähäisemmälle on jäänyt käytöksen analysointi ja vaikutukset päätöksentekoon ja poliittiseen uskottavuuteen. Ei ole pohdittu, heijastuuko huono harkinta muuhun työntekoon. Lähinnä asiasta on vitsailtu hyväntahtoisesti ja ajateltu ilmiön liittyvän viidenkympin villitykseen.
Julkisuuden henkilönä pääministeri ei voi välttää sitä, että hänen yksityiselämäänsä seurataan lähes reaaliajassa. Semminkin kun siinä tapahtuu tavan takaa suurta yleisöä kiinnostavia asioita. Pääministerin yksityiselämä on suurennuslasin alla, koska pääministeri on valta-asemansa takia kiinnostava henkilö. Media roikkuu kannoilla niin kauan kun haaskalla on hajua.
Kaikki vallanpitäjät eivät kuitenkaan joudu kokemaan samaa. Osa osaa pitää yksityisyydestään tarkemmin kiinni. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on onnistunut mediataidoissaan tässä suhteessa pääministeriä huomattavasti paremmin. Lehtomäki pääsi naimisiin melkein salaa, onnistui synnyttämään lapsen ja tulemaan uudestaan raskaaksi, ilman että tapahtumien yksityiskohdista on luettu lehdistä tai paljastuskirjoista. Juuri kukaan lähipiiriä lukuunottamatta ei edes tunnista hänen miestään.
Politiikkaa on siis mahdollista tehdä huipulla ja suosittuna, vaikka yksityiselämästään ei pakollista enempää pukahtaisikaan. Tyylilajeissa on siis eroa. Vai voisiko kysymyksessä olla myös se, että mikä on sallittua miehelle ei välttämättä ole sallittua naiselle. Jos pääministeri-Matin tilalla olisikin pääministeri-Paula, olisiko kohtelu julkisuudessa yhtä lempeää ja hyväntahtoista vai löydettäisiinkö toiminnalle myös sitä kuvaava kansanomainen sanonta? Käsi sydämellä!
***
Kansanedustajiksi päässeet naiset maksoivat vaalirahoituksensa miehiä useammin omasta pussista. Yritykset suosivat miesten vaalirahoitusta. Ovatkohan naiset päättäjinä myös miehiä riippumattomampia?