Kajaanin taidemuseo oli takavuosina tarunomaisessa maineessa.
Helsingin tärkeitä näyttelyitä kiertäessään saattoi hienostuneimpien teosten tuntumassa komeilla punainen lappu, jonka viereisessä tekstissä paljastui, että Kilroy kävi jo täällä. Teos oli ehditty ostaa Kajaanille.
Takavuosien merkittävä ja tarunomainen taidehankkija Kajaanille oli herkkävainuinen lehtori Tuomo Seppo, viime vuosina ostoja on tehnyt troikka, omasta henkilökunnasta muodostuva kolmikko Heikki Aranne, Pirjo Immonen ja Matti Hynynen.
Vaikka taidehankintamäärärahat ovat nykyään kutakuinkin jäissä, on parinkymmenen vuoden aikana Kajaanille kertynyt sen verran merkittävä kokoelma, että koko kulunut syyskausi on esitelty Villakoiran ydintä. Tällaisen nimen on saanut omasta kokoelmasta valittu näyttely. Mikään yleisömenestys se ei ole ollut ainakaan loppupuolellaan, mutta henkilökunta kertoo voineensa keskittyä tämän näyttelyn aikana muuhunkin museotyöhön kuin näyttelytoimintaan.
Kunhan kevät koittaa, näyttelyt vaihtuvat hieman tiheämmin, sillä Oulun läänin aluenäyttely Pysäkki aloittaa museon kevään ja sitä ehtii seurata pari muutakin näyttelyä (Siirtymiä sekä Painoväriä ja pigmenttiä), kunnes päästään kesään ja kiinnostavien pohjoisen Venäjän ikonien ja hopea-aarteiden pariin.
Mikä sitten on tässä tapauksessa se villakoiran ydin?
Nainen, nainen ja vielä kerran ihana nainen, siinä tuntuu olevan vastaus. Nainen nimenomaan mallina ja miehen palvovan katseen kohteena.
Näyttely esittelee niukassa ripustuksessaan kahden kerroksen verran 1960-1990-lukujen taidetta, ennen kaikkea esittävää kuvataidetta ja etenkin naisvartaloita.
Kainuulaisuus ei ole ollut mikään ehto sisäänpääsylle, mutta oman maakunnan kuvataiteilijat, vaikkapa sitten entiset, ovat komeasti edustettuina.
Erityisesti ilahduttaa alkusoitto Sotkamossa pitkään vaikuttaneen boheemitaiteilijan Jaakko eli Jaska Leppäsen (1924-1982) merkkivuosien muistamiseksi.
Naisia ja persoonallisia, vähän hölmöjä kukkoja rakastanut ekspressionistinen maalari, jonka linnutkin olivat oivaltavia muotokuvia siinä missä ihmistenkin, kuoli 20 vuotta sitten.
Yhdessä yläkerran huoneessa on nainen kauneimmillaan Jaskan tapaan. Maalaus vuodelta 1970 esittelee raskaana olevaa, makaavaa naista. Myös yksi rakastetuista kukonperkuleista, tällä kertaa Kukonperkule krapulassa vuodelta 1966 on päässyt mukaan kuten vuoden 1970 pikkulintukin, jota luonnehtii sen nimi Väsyttää.
Samassa huoneessa toisenkin Jaskan eli Jaakko Sieväsen ja Vaalan suuren pojan Juho Karjalaisen korostetun samanhenkiset (kuin siis Leppäsen) naiskuvat viihtyvät Leppäsen teosten ja yllättävän Anitra Lucanderin pienoisveistoksen seurassa.
Leppäsen kuolinvuotta muistettiin jo aiemmin tänä vuonna hänen pitkäaikaisessa kotikunnassaan Sotkamossa, kun Tikkasen matkustajakodin kesänäyttelyssä ylsi huone omistettiin Leppäselle. Tuo huone oli sama, missä taiteilija elämänsä loppuvaiheessa myös työskenteli.
Kun Leppäsen 80-vuotispäivä juhannuksen tienoissa vuonna 2004 koittaa, Kajaanin taidemuseon suunnitelmissa on koota vielä juhlanäyttely.
Kauniisti ripustetun näyttelyn tunnus, Puolangan Niilo Hyttisen massiivinen Köyhien yö vuodelta 1980, hallitsee yläkerran päähuonetta yhdessä Martti Aihan alttaritaulumaisen vuoden 1991 puureliefin Kotiinkaipuukuvan kanssa. Seuraa pitää Reijo Hukkasen esittävän kauden maalaus yhdessä Unto Koistisen vanhanaikaisesti hämyisten naisia ja heidän vartaloitaan jumaloivien teosten kanssa.
Yläkerran pienin huone on teemaltaan piètamainen. Oivaltava ripustus on sijoittanut surevan jumalanäidin (Eeva Cederström) seuraan Lemminkäisen äidin (Nina Terno).
Teema käynnistyy tietysti jo alakerrassa: Markku Keräsen kasvojen torni ja Arvo Siikamäen lepäävä hahmo pitävät siitä huolen. SinikkaTuominen ja Ulla Rantanen tyypillisimmillään säestävät sielukkaasti.
Alakerran pieni huone pelkistää Frans Toikkasen väkevän mustavalkoisuuden kolmeksi eri versioksi: vain kerran esiintyy se kaikkein arvattavin eli kissat. Pari pystyä ja vaikuttavaa vuoden 1984 teosta, lähes abstrakteja, alkavat hahmottua tässä viitekehyksessä ihmishahmoiksi. Toisessa seisoo pari ja toisessa yksinäinen. Sommittelu näyttää siltä kuin se olisi antanut ideoita ja toiminut esikuvana eräidenkin nykymaalareiden 1990-luvun tuotannolle.