Kevään ehdottomasti hellyttävin rakkausruno löytyy ruukkilaisen runoilijan ja maatalonemännän Eeva Heilalan runokokoelmasta Punaposkipuolukoita. Ihastukset syttyvät ja sammuvat, liittoja solmitaan ja puretaan, mutta lapsen rakkaus on ehdotonta ja rajatonta.
Eeva Heilala kertoi kustantajan tilaisuudessa, että maalla emännät ovat ruokkineet lehmänsä paremmin kuin lapsensa. "Tätä ei kukaan uskalla sanoa ääneen, mutta minä uskallan", niukkapuheinen runoilija sanoi.
Heilala ei enää itse hoida karjaa. "Oon saanut kiintiön täyteen kun oon niitä ruokkinut. Kissaa rakastan kun mies rakastaa. Se on semmoista ketjurakkautta." Tässä siis apilantuoksuinen tuokio runoterapiaa, äitienpäivän aattona ja kesän kynnyksellä.
Kyllä minä muistan:
sehän oli kesäkuuta
maa kukki
olin kuusivuotias.
Isä talutti kirkonkylältä
huutokaupasta lehmän:
siinä on, opettele lypsämään.
Ja sain sangon
ja sain jakkaran,
ja kohta putoili maito pehmeinä paloina
keltainen kesämaito
apilasta koottu.
Päivällä juoksin laitumelle
että mitenkä se minun Mansikkini?
Siellä se haukkasi heinää
sen korvat keikkuivat kärpäsille
ja hännällä se tuuletti kupeitaan.
-Minun kulta Mansikkini, minä sanoin
ja puristin sitä kaulasta.
-Minun kulta Mansikkini, minä sanoin
ja suutelin sitä.
Vielä veräjällä minä käännyin katsomaan:
suurelta lihavalta kukalta se näytti.
(Eeva Heilala, Punaposkipuolu-
koita. Valitut runot. Tammi 2004)