SAK:n puheenjohtaja on tehnyt kiinnostavan avauksen paikallisen sopimisen suuntaan, joskin hyvin varovaisesti. Työpaikkojen turvaamisessa tarvitaan uudenlaista yhteistoimintaa
ja avarakatseisuutta.
Paikallinen sopiminen sai melkoisesti tilaa puheenjohtaja Lauri Ihalaisen puheessa SAK:n aktiiviseminaarissa Helsingissä viikonvaihteessa. Hän teki selväksi, että järjestö ei karta paikallista sopimista, joskin haluaa menettelyn tueksi selvät pelisäännöt.
Tänä vuonna sata vuotta täyttävän järjestön juhlavuoden avauksessa tällainen liikahdus oli lupaava merkki. SAK näyttää olevan valmis hyväksymään toisen satavuotiskautensa alkajaisiksi nykyistä joustavampia neuvottelumuotoja. SAK:n avausta onkin odotettu jo pitkään, sillä paikallinen sopiminen on tuttua jo ennestään eräissä sen jäsenliitoissa, muun muassa Metallissa.
Paikallinen sopiminen edellyttää Ihalaisen mielestä luottamushenkilöiden toimintaedellytysten, koulutuksen ja tietojen saannin parantamista. Sopimisen turvana ja perälautana tulee hänen mukaansa olla aina yleissitovat, paikalliset työehtosopimukset.
Pääministeri Matti Vanhanen tarttui Ihalaisen avaukseen myönteisesti puhuessaan keskustan vaalitilaisuudessa Lahdessa sunnuntaina. Kuten Vanhanen totesi, aihe on ollut vaikea ammattijärjestöille itselleen ja Ihalainen teki omiensa joukossa rohkean avauksen.
Varmaan Ihalaisen rohkeutta lisää se tosiasia, että hän istuu viimeistä kauttaan SAK:n johdossa. Seuraaja valitaan pian, ehkä jo tänä vuonna. Ihalaisen sanomisia on totuttu suurimmassa palkansaajajärjestössä ja sen ulkopuolellakin kuuntelemaan tarkkaan. Koepalloksi hän ei tällaista ehdotusta varmaankaan tehnyt, vaan takana oli vakaa ajatus paikallisen sopimisen hyväksymisestä, toivottavasti jo seuraavaa tulosopimusta ajatellen.
Pääministeri johdatteli asiaa määrätietoisesti eteenpäin. Hän patisti muita työmarkkinajärjestöjä ja lainsäätäjiä ottamaan aloitteen rakentavasti vastaan. Vanhanen piti myös Ihalaisen asettamia vähimmäisehtoja oikeina.
Edellytysten pitääkin olla kunnossa niin, että paikalliseen neuvottelupöytään istuu kaksi tasapuolisin edellytyksin varustautunutta osapuolta. Muuten sopiminen muuttuu liian helposti työnantajan saneluksi. Sellaisesta ei seuraa mitään hyvää. Luottamushenkilöiden aseman täytyy olla riittävän vahva ja heidän tietojensa hyvät.
Paikallisella sopimisella ei kuitenkaan ole todellista merkitystä, ellei sille jätetä yleissitovassa valtakunnallisessa sopimuksessa tilaa. Jos kaikki merkittävät asiat sanellaan tupossa tai liittokohtaisessa ratkaisussa pilkuntarkasti, mistäpä silloin voitaisiin enää sopia paikallisesti.
Oiva esimerkki yrityskohtaisen sopimisen voimasta saatiin viime viikon lopulla UPM:n metsäosastolta. Yhtiön liki 300 metsuria näyttivät jo siirtyvän erimielisten yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen alihankintayrityksen palvelukseen. Osapuolten sinnikäs yhteydenpito tuotti kuitenkin myönteisen tuloksen. Työsuhteet jatkuvat. Yhtiö sai lupauksen, että metsänhoito- ja hakkuutyöt tehdään kussakin kohteessa edullisimpaan aikaan. Vapaat pidetään silloin, kun työpaineet ovat vähimmillään.
Samalla kaavalla saatiin laman aikana pidettyä muutamia yrityksiä pystyssä. Joustoon suostuneet työntekijät välttyivät putoamasta pitkäaikaistyöttömyyden loukkuun.
Mihin tahansa ei kenenkään tarvitse suostua, mutta on syytä muistaa myös se, että pitkässä juoksussa vain menestyvät yritykset voivat työllistää. Kiireisinä aikoina on viisasta tehdä työtä.