Muumit ja olemisen arvoitus -kirjan kirjoittaja Jukka Laajarinne puhuu muumien filosofiasta Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kirjailija ja opettaja Jukka Laajarinne, löysit Muumit lukioiässä. Herättikö se kateutta ikätovereissasi?
Taisimme löytää ne yhdessä erään ystäväni kanssa. En muista, mitä muut asiasta ajattelivat, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin. Muumeihin nimittäin viitattiin kohdallani, kun olimme abeja ja meistä tehtiin laulu.
Millaisia kirjoja luit tai mitä sinulle luettiin lapsena?
Erityisen vahvasti muistan, miten isäni luki minulle Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mion. Sitä oli luettu hänelle, kun hän oli lapsi, ja häntä oli pelottanutkin. Koin tilanteessa olevan jotain tärkeää, sukupolvien yli ulottuvaa jatkuvuutta. Rasmus Nallet muistan myös. Ne taisi esitellä kummitätini. Aku Ankka tuli keskiviikkoisin, tärkeä juttu sekin.
Ketä muumihahmoa muistutat?
Useimpia. Kukin heistä vuorollaan on puhutellut minua, ja näen itseni niin Nuuskamuikkusessa, Muumipapassa, hemuleissa, Vilijonkassa kuin Mörössäkin. Tuu-tikki ja Myy sen sijaan näyttävät olevan niin tasapainossa itsensä ja maailman kanssa, että heitä voin vain ihailla ja ihmetellä.
Miksi aikuisilla on tarve analysoida lastenkirjoja filosofisesta tai psykiatrisesta näkökulmasta? Eikö riitä, että lapset haluavat kuulla saman tarinan uudelleen ja uudelleen?
Oletko itse koskaan lukenut saman tarinan, vaikkapa kaksikymmentä kertaa, ilman että olet alkanut nähdä siinä jotain muutakin kuin kivan kertomuksen? Minä en, sillä jos se toistamiseen näyttäytyy pelkkänä kivana kertomuksena, ei sitä jaksa kovin montaa kertaa. Lukemisen osaaminen on sitä paitsi paljon enemmänkin kuin sitä, että osaa liikutella huuliaan kirjainten mukaan.
Olet kirjoittanut useita lastenkirjoja. Mitä piiloviestejä niihin on sisällytetty?
Tiettyä anarkismia niistä varmaan löytyy kaikista. Haluan oikeastaan kaikilla kirjoillani, ikäluokituksista piittaamatta, herättää ajattelua ja kysymyksiä ennemminkin kuin tarjoilla vastauksia tai katsomuksia. Vaikka onhan tämäkin tietysti elämänkatsomus.
Ja on niissä välillä jotain viestejäkin. Esimerkiksi Elina vieraalla maalla -kuvakirjan keskeisin pointti oli suunnattu aikuisille, jotka suunnittelevat muuttavansa lapsen kanssa ulkomaille. Heille halusin sanoa, että harkitkaa nyt vielä kerran.
Vuosi sitten ruotsalaiskustantaja väitti muumipeikon olevan homo, samaa on väitetty pitkään palttooseen pukeutuneesta Hemulista. Onko muumitarinoissa viitteitä sateenkaarirakkauksiin?
Muumipeikolla näyttää olevan taipumus ihastua tyttöihin... Mutta kyllä noita viitteitä siellä on, jos niitä halutaan nähdä. Luulen, että sateenkaariviittauksia avaava lukemisen tapa syntyy kuitenkin vain siltä pohjalta, mitä tiedämme Tove Janssonista, enkä ole aivan vakuuttunut siitä, että ne on tarkoitettu niin luettaviksi. Vaikka tietenkin jokaisen kuuluu lukea ihan omalla tavallaan.
Tove Jansson on eräässä novellissaan ilmaissut toiveen, että kirjailija pitäisi kohdata vain kirjailijan teoksissa. Ei siis päinvastoin. Ihailen Janssonia kovasti, ehkä liikaakin, ja silkasta kunnioituksesta olen hieman yrittänyt vältellä hänen teostensa lukemista hänen kauttaan.
Muumimottosi?
Tuu-tikin sanat Taikatalvessa: "Mikään ei ole varmaa." Valitettavasti voin vain unelmoida siitä, että voisin astua seuraavankin askeleen: "Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."