Maantiedon oppikirjoilla on ollut tietojen jakamisen ohella merkittävä ideologinen tehtävä. Tämä käy ilmi Pentti Tapanan väitöstyöstä, jossa on analysoitu vuosina 1900-1939 Suomessa julkaistuja oppikirjoja.
Ideologinen perusteema 1900-luvun alun oppikirjoissa oli kansanvalistuksen ja suomalaisen kulttuurin korostus sekä runsaan tiedon tarjoaminen maan omiin lakeihin perustuvasta hallinnosta. Tällä tavalla vahvistettiin kansallista identiteettiä ja vastustettiin venäläisten viranomaisten pyrkimyksiä hävittää Suomen autonominen erityisasema Venäjän keisarikunnassa.
Oppikirjojen teksteissä näkyivät myös suomenkielisten ja suomenruotsalaisten väliset jännitteet.
Tutkimuksen mukaan Suomen maantiedon volyymi kasvoi oppikirjoissa voimakkaasti 1900-luvun alussa ja saavutti suurimman laajuutensa 1907.
Suomen itsenäistymisen jälkeen 1917 kantavaksi teemaksi tuli nuoren tasavallan taloudellisen ja teknisen edistymisen kuvaus karttoineen ja diagrammeineen. Suur-Suomi -ajatus oli voimakkaasti esillä 20-luvulla eräissä oppikirjoissa.
Euroopan poliittisen tilanteen synkkeneminen sai aikaan, että maanpuolustus kohosi tärkeäksi teemaksi vuoden 1938 oppikirjassa.
Tekstin lomaan ilmestyi vähitellen karttoja, joissa kuvattiin ilmaston ominaisuuksia ja asutuksen jakautumista. Hallanarasta viljanviljelystä karjanhoitoon siirtyneen maatalouden kuvaus väheni ja teki tilaa monipuolistuvan teollisuuden selostukselle. Talouselämän kehittyminen ja maan vaurastuminen näkyivät teksteissä viennin ja kansainvälisten kontaktien kasvuna sekä tuontitavaroiden luettelon pitenemisenä.
Vuodesta 1925 alkaen oppikirjoissa oli myös tilastollisia tietoja sekä pylväs- ja piirrosdiagrammeja havainnollistamassa talouselämän eri puolia. Vuonna 1926 mainittiin jo radiotoiminta, ja lentokoneesta otetut ilmavalokuvat alkoivat tukea tekstiä.
Maantiekartta ja ensimmäinen kuva kulmikkaasta linja-autosta nähtiin oppikirjassa vasta 1938.
Oppikirjat sisälsivät vielä 1900-luvun alussa runsaasti myös kansallisromanttista idealismia, joka oli peräisin Topeliuksen Maamme kirjasta (1876) ja ajallisesti vieläkin kauempaa Kalevalasta ja Runebergin tuotannosta.
Vuodesta 1915 luonnon ja heimojen runsassanainen idealistinen kuvaus sai kuitenkin väistyä realistisen maantieteen tieltä. Tapana huomauttaa kuitenkin, että vaikka maantiedon oppikirjoilla oli oma tehtävänsä tarjota perustietoa kotimaasta ja vahvistaa lukijoiden ideologis-isänmaallisia asenteita, niissä ei myöhemminkään kokonaan unohdettu esi-isien työtä ja synnyinmaan idealistista luonnonkauneutta.
Pentti Tapana väitteli Turun yliopistossa 29.3.
Pekka Rahko