Kiinan ja Japanin johtajien tapaaminen rauhoitti pahimpia pelkoja, mutta maiden perimmäiset kiistat odottavat yhä ratkaisua.
Kiinan presidentin Hu Jintaon ja Japanin pääministerin Junichiro Koizumin lauantainen tapaaminen toteutui päivä Koizumin esittämän anteeksipyynnön jälkeen. Japanin pääministeri totesi maansa aiheuttaneen valtavaa vahinkoa ja kärsimystä Aasian maissa toisen maailmansodan aikana. Hän ei maininnut mitään maata nimeltä, mutta tuollainenkin muotoilu toimi myönnytyksenä ärtyneelle Kiinalle.
Jakartan lyhyen tapaamisen jälkeen molemmat johtajat vakuuttivat tyytyväisyyttään. Koizumi kuvasi keskusteluja suorapuheisiksi ja tärkeiksi ja lisäsi, etteivät maat aio väitellä kiistan yksityiskohdista. Hu taas vaati Japania pohtimaan sodanaikaista historiaansa mutta sanoi haluavansa parantaa maiden välisiä suhteita.
Kun lausuntojen päältä kuorii diplomatian vaatiman koristelun, paljastuu, että Kiinan ja Japanin suhteita hiertävät ongelmat jäivät käytännössä ennalleen. Kiina kaikesta päätellen vastustaa tästä eteenpäinkin Japanin jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa. Koizumi ei ainakaan luvannut puuttua siihen, miten japanilaiskoulujen oppikirjoissa käsitellään Japanin aiempia raakoja toimia Kiinassa.
Silti viikonloppuna nähtiin huipputapaamisen ohella muitakin merkkejä siitä, että kaksi Aasian ehkä tärkeintä valtiota haluaa pysäyttää suhteidensa huonontumisen. Ainakin osassa kiinalaiskaupunkeja viranomaiset estivät uudet Japanin-vastaiset mielenosoitukset. Kiinan sisäministeriö luonnehti aiempia, japanilaisomaisuuden tuhoamiseen päättyneitä mielenilmauksia "laittomiksi" ja "maan mainetta pilaaviksi".
Japanin ja Kiinan välisten ongelmien taustalla on muitakin historiallisia kipupisteitä kuin ne traagiset 1930-1940-luvun vuodet, joihin Koizumi Jakartassa viittasi. Vaikka Japani on demokraattinen maa, sen historian pimeiden vuosien läpivalaisu on edelleen kesken. Maassa osoitetaan kunnioitusta sellaisille edesmenneille hahmoille, joita voi perustellusti pitää sotarikollisina. Ei ole mikään ihme, jos jopa 300 000 kiinalaisen kuolemaan johtaneiden veritöiden sivuutus herättää Kiinassa raivoa.
Toisaalta Kiinan johto on mielenosoituksilla pystynyt toteuttamaan omia ulko- ja sisäpoliittisia tarkoitusperiään. Kun Kiinan sosiaaliset ongelmat kärjistyvät elintasoerojen kasvaessa ja korruption ja viranomaismielivallan rehottaessa, katkeruuden purkaukset on ollut kätevää kanavoida maasta ulos.
Nyt ilmeisesti rauhoittuneiden Japanin vastaisten mielenilmausten sävy oli kaikkiaan hämmästyttävän raju, suorastaan rasistinen. Japanilaisia nimitettiin mielenosoituksissa esimerkiksi sioiksi ja kääpiöiksi. Eikä suuresta avoimuudesta voi kiittää Kiinankaan historiankirjoitusta. Vuonna 1948 alkaneen kommunistikauden valtaisat virheet saavat sen oppikirjoissa suppean käsittelyn, jos edes sellaista. Tiananmenin verilöylyä vuonna 1989 ei tunnusteta lainkaan.
Kiinalla ja Japanilla on kuitenkin paljon yhteisiä intressejä, jotka löytyvät ennen kaikkea taloudesta. Tämä pakottaa ne pitämään suhteensa jonkinlaisessa toimivassa kunnossa. Japani on suuresti hyötynyt Kiinan nopeasta talouskasvusta. Viime vuonna Kiina meni Yhdysvaltojen ohi Japanin tärkeimpänä kauppakumppanina.
Talousmahtina Japani on yhä Kiinaa selvästi merkittävämpi maailmanvalta. Lähivuosina välimatka oletettavasti kuitenkin lyhenee. Niiden väliselle mahtikamppailulle on siten valitettavasti paljon aineksia myös tulevien vuosien varalle.