Paluu aikaan, jolloin matkalipun osto onnistui vain matkatoimistosta, laskut maksettiin pankkiin ja hankinnat postimyynnistä hoidettiin lähettämällä tilauslomake, tuntuisi useimmille suomalaisille tätä nykyä vaivalloiselta.
Nettimaailman palveluja sujuvasti käyttävän enemmistön taustalla on edelleen iso joukko suomalaisia, joilla verkkomaailman, tietokoneiden ja nykyisten kännyköidenkin käyttö kangertaa pahasti. Tähän joukkoon kuuluu arviolta puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta. Heistä moni teki työuransa aikana, jolloin tietotekniikkaa oli työpaikoillakin vain vähän.
Tämä joukko selviää arjen asioinneissa, jos myös se entinen tapa hoitaa asiat säilyy. Esimerkiksi pankeissa voi vielä käydä tiskillä, vaikka osa palveluista onkin hinnoiteltu kohtuuttomiksi. Vaikeammaksi tilanne muuttuu, kun jokin palvelu siirtyy kokonaan verkkoon tai vain kaukana kotoa saatavaksi.
Esimerkiksi Oulun seudulla suunnitellaan Haukiputaan ja Limingan poliisiasemien lopettamista. Poliisinkin on haettava säästöjä, ja osa palveluista on järkevää siirtää verkkoon. Kaikilla ei näissäkään asioinneissa tarvittavia verkkotaitoja silti ole. Toki tavallisella kansalaisella on aika harvoin asiaa poliisille.
Kun yhä suurempi osa myös julkisista palveluista on siirtynyt hoidettavaksi verkkoon, Suomeen on syntynyt teknologiasta syrjäytyneiden joukko. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan vain joka viides 75–89-vuotiaista oli käyttänyt nettiä. Käyttäjien luku varmasti kasvaa tässä ikäryhmässä koko ajan, mutta iäkkäitä nettipudokkaita on Suomessa vielä vuosikymmeniä.
Kun tämä epätasa-arvoa ja käytännön elämän ongelmia aiheuttava ilmiö havaittiin jo vuosia sitten, siihen nähden aika vähän on tehty tilanteen korjaamiseksi. Ehkä toimettomuuden taustalla on se karu laskelmointi, että tämä osaamattomien joukko kutistuu vuosien kuluessa luonnollista tietä. Niinpä ikäihmisten mukaanotto uuden tekniikan maailmaan on jäänyt puolitiehen. Nettitaidot antaisivat monille myös vaihtoehtoisen tavan ihmiskontaktien hoitoon vaikkapa kuvapuhelujen avulla.
Ikäihmisten tietokoneiden käyttöä opetetaan tätä nykyä kyllä erilaisilla kursseilla, joita järjestetään esimerkiksi kansalaisopistoissa tai järjestöjen voimin. Siellä täällä on mahdollista saada koulutettuja oppaita jopa kotiin.
Normaalitapaus lienee silti edelleen se, että ikäihmisen apuna ovat omaiset. Se on luonnollinen avunsaantireitti, mutta tämä apu ei aina eikä kaikille iäkkäille kansalaisille ole saatavissa.
Edelleenkin paljon voitaisiin tehdä sillä, että sekä laitteet että ohjelmat olisivat helppokäyttöisempiä. Parantamisen varaa on selvästi ohjelmien ja laitteiden suunnittelussa, jossa erilaiset lisäominaisuudet tuntuvat painavat enemmän kuin käytön helppous.
Lopulta kyse on asenteista. Halutaanko tukea tarvitseva joukko pitää matkassa mukana vai jätetäänkö se selviämään arkeen niin kuin parhaiten kykenee?