Suomesta on löydetty muutaman viime vuoden aikana yli tuhat eliölajia, joita ei ole maassamme aiemmin luetteloitu. Asialla on ollut Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma PUTTE.
Ympäristöministeriön rahoittaman, kansainvälisestikin merkittävän ohjelman hankkeet ovat keskittyneet pääasiassa sieniin ja selkärangattomiin eläimiin, joiden joukossa on paljon huonosti tunnettuja ryhmiä.
Kortensa kekoon maamme eliölajien kirjon selvittämiseksi on kantanut myös Oulun yliopiston tutkimushanke, jossa on tähän mennessä löydetty viisi Suomelle uutta poimuhytykkälajia. Poimuhytyköiden suku kuuluu niin sanottuihin jakokantaisiin sieniin, joita kutsutaan myös hyytelösieniksi.
"Suurin osa hyytelösienistä kasvaa lahopuiden pinnalla. Ne ovat hytiseviä, marmeladin näköisiä sieniä. Jotkut lajit puolestaan elävät näkymättömissä esimerkiksi toisen sienen sisällä", selittää Emilia Pippola.
Hän työskentelee tutkijana poimuhytykkähankkeessa ja valmistelee aiheesta pro gradu -tutkielmaa Oulun yliopiston biologian laitoksella.
Hyytelösieniin keskittyvää tutkimusta ei ole aiemmin tehty Suomessa juuri lainkaan, ja maailmallakin sieniryhmän tuntemus on toistaiseksi hyvin vähäistä.
Oulun yliopistossa käynnissä olevan hankkeen päämääränä on kartoittaa Suomen poimuhytykkälajistoa sekä tutkia lajien levinneisyyttä, runsautta ja elintapoja.
"Lajiston selvittämisessä hyödynnetään sienitutkijoiden ja
-harrastajien kasvimuseoihin ja yksityisiin kokoelmiin keräämiä näytteitä", Pippola kertoo.
"Lisäksi eri puolilta Suomea on kerätty näytteitä erilaisista elinympäristöistä, kuten lehdoista, merenrantapensaikoista, vanhoista metsistä, talousmetsistä, hakkuualueilta ja tunturikoivikoista."
Kaikki hankkeessa maallemme löydetyt uudet poimuhytykkälajit ovat hyvin pieniä, osa paljain silmin näkymättömiä. Kaikki ovat myös loisia: kolme lajia elää jäkälän päällä, yksi kotelosienen yhteydessä ja yksi käävän sisällä.
Poimuhytyköiden tunnistamisessa mikroskooppi on useimmiten välttämätön apuväline. Vasta-alkajalla voi mennä sormi suuhun, mutta harjoittelun jälkeen lajit on Pippolan mukaan melko helppo erottaa toisistaan ja muista hyytelösienistä.
"Sienten sisärakenteiden, kuten itiöiden ja sienirihmaston avulla erottaminen viimeistään onnistuu. Joidenkin lajien välillä erot ovat kuitenkin häilyviä. Niiden selvittämiseksi käytetään tulevaisuudessa luultavasti molekyylimenetelmiä - ei kuitenkaan vielä tässä hankkeessa", Pippola sanoo.
Poimuhytyköiden ohella muita PUTTE-ohjelmassa tutkittuja sieniryhmiä ovat muun muassa seitikit ja haarakkaat sekä sammalilla ja jäkälillä elävät mikrosienet.
Seitikit ovat metsiemme lajirikkain helttasienisuku. Siihen kuuluvia lajeja on tähän mennessä luetteloitu Suomesta runsaat kaksisataa, mutta todellinen lukumäärä lienee kolminkertainen, Helsingin yliopiston tutkijat uumoilevat.
He ovat tunnistaneet hankkeessaan jo 146 maallemme uutta lajia, joista ainakin kaksi on tieteelle kokonaan uusia.
Seitikkitutkimuksesta, kuten PUTTE-ohjelman muistakin hankkeista kertynyttä tietoa käytetään lajien uhanalaisuuden arvioinnissa. Monista eliöryhmistä on myös tekeillä tai suunnitteilla määrityskirjallisuutta.