Puolukan osto on alkanut Pohjois-Suomessa. Puolukka ei ole kuitenkaan vielä kypsää ja nyt ostetaankin ensin hyytelömarjoja elintarviketeollisuudelle. Kuivuus on verottanut satoa ja marjaa löytyy etupäässä varjoisilta ja kosteilta paikoilta.
Rauno Veteläinen Kuusamon Marjasta pääsi maanantaina ostamaan poimijoilta ensimmäiset puolukkasaaliit. Lähtöhinta on 80 senttiä kilolta, kun vuosi sitten poimijat saivat kymmenen senttiä vähemmän.
"Melko pienellä alalla puolukkaa nyt on kuivuuden takia. Lähipäivät näyttävät, minkä verran marjaa poimijat löytävät. Malliksi sitä on aamupäivän aikanajo tuotu."
Posiolainen Petri Lehtiniemi aloitti puolukan oston jo lauantaina. "Mustikkavoittoista marjakauppa vielä on. Menee vielä viikko ennen kuin poiminta pääsee kunnolla vauhtiin."
Vesakosta löytyy marjoja
Puolukan perinteisillä kasvumailla kuivilla kankailla ei Lehtiniemen mukaan nyt ole paljoa poimittavaa. Sama mieltä on toiminnanjohtaja Simo Moisio Arktiset Aromit ry:stä. Hän on kierrellyt Suomussalmen metsiä hakiessaan paikkoja ensi lauantain MM-poimintakisoja varten.
"Kuivuus on tehnyt tehtävänsä avonaisilla hakkuualueilla, joissa normaalisti puolukkaa kasvaa hyvin. Marjaa kannattaa hakea paikoista, joissa on ympärillä vesakkoa tai metsän reunasta, missä aurinko ei koko ajan ole päässyt räköttämään."
Vaikka yritykset ovat aloittaneet ostamisen, kotitarpeeseen poimijan kannattaa odotella vielä pari viikkoa marjan kypsymistä.
Puolukan kukinta onnistui tänä kesänä erittäin hyvin.
"Jos kosteutta olisi ollut riittävästi, olisi saatu yhtä hyvä sato kuin vuosi sitten. Silloin sato oli ennätysmäinen ja vuosikymmeniin ei ole ollut yhtä hyvää puolukkasyksyä."
Jopa 40 kiloa päivässä
Lapin ja Oulun lääneissä olevat ulkomaalaiset poimijat keräävät vielä pelkästään mustikkaa. Kuusamossa Vuotungin koululla majailevat 160 thaimaalaista poimivat mustikoita niin pitkään kuin se on mahdollista eli hallaöihin saakka. Mustikasta maksetaan tällä hetkellä kilolta 2,20 euroa.
Thaimaalaiset Suomeen tuoneen Riitan Herkun toimitusjohtaja Jan-Eric Gustafsson sanoo olevansa hyvin tyytyväinen thaimaalaispoimijoihin.
"Kuivuuden verotettua satoa nyt ei ole saatu kerättyä yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta hinta onkin yli kaksinkertainen. Keskimääräinen päiväsaalis on poimijoilla ollut noin 40 kiloa. Ahkerimmat saattavat poimia yli satakin kiloa."
Thaimaalaiset ovat Gustafssonin mukaan ovat löytäneet hyvin itse marjamaita ja he tekevät pitkiä päiviä.
Paluulento kotiin heillä on lokakuun ensimmäisellä viikolla. Puolukan poimintaa kestää yleensä syyskuun loppuun saakka.
Marjanvälittäjät ostavat vielä mustikkaa ensimmäisiin hallaöihin saakka.
Myös variksenmarjaa ostettaisiin, mu tta siitä on kato samoin kuin monena muuna edellisenä vuonna.