Perhokalastajan yksi unelma on siiman päässä tempoileva kirkas meritaimen, jonka kokoa ei tarvitse valehdella. Unelman täyttymiseen on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet, kun syksy taittuu talveksi ja meritaimen saapuu ulapoilta rantamataliin.
"En tiedä, miksi taimen luopuu silakkaparvissa herkuttelusta merellä, mutta sieltä se tulee", Toni Lehtola kertoo silmät palaen.
"Taimenten vatsoista löytyy katkaa, tokkoa ja piikkikalaa."
Kahta en vaihda, Lehtola on linjannut kotiväelle:
"Lähden talvella Ahvenanmaalle ja kesällä Norjaan."
Lehtola on valmis luopumaan -- jos ihan pakko olisi -- noin 40 perhokalastuspäivästä muissa kohteissa vuodessa, mutta nuo kaksi on ja pysyy.
"Muistan tunteen ikuisesti", Lehtola lataa kuulijan kuuntelemaan tunnelmaa yhdestä hänen elämänsä parhaista tärpeistä lumisten rantojen syleilyssä. "Pakkasta oli vain muutama aste."
"Kahlasin veteen ja katselin, kuinka merenmusta maininki taittui vedenalaisen kallioluodon yli kohisten kirkkaiksi tyrskyiksi. Heitin pinkin perhon kuohujen sekaan ja heti iski!"
"Kala oli alamittainen, mutta aivan kirkas yksilö. Sitä hetken katsellessa iski sammumaton kipinä talvikalastukseen."
Lue lisää maanantain Kalevasta!