Romaani Dan Simmons: Kalin laulu. Suom. Hannu Tervaharju. Like.
Dan Simmonsin vuonna 1985 ilmestyneessä, World Fantasy Awardilla palkitussa esikoisromaanissa amerikkalainen kirjailija matkustaa Kalkuttaan etsimään totuutta kadonneesta intialaisrunoilijasta.
Runoilijaa, M. Dasia, luullaan kuolleeksi tämän oltua kymmenisen vuotta kateissa, joskaan ruumista ei ole koskaan löydetty. Kun Dasin kirjoittamiksi väitettyjä säkeitä alkaa pulpahdella pintaan tuntemattomasta lähteestä, herää kirjallisten piirien mielenkiinto asiaan. Kirjallinen aikakauslehti lähettää avustajansa Robert Luczakin tutkimaan asiaa.
Tämänkaltaisista lähtökohdista ei luulisi syntyvän kovin jännittävää romaania, varsin kirjallisen romaanin kylläkin. Kalin laulu on näitä molempia: hyvin jännittävä ja kirjallinen.
Simmons kuvaa Kalkutan valtavaa, köyhyyden, lian, slummien, saasteiden, tautien, kuumuuden ja kuhisevien ihmismassojen kaupunkihelvettiä intensiivisesti. Lukija melkein tuntee trooppisen helteen liimaavan paidan ihoonsa ja aistii nenässään kaduilla leijailevat tuoksut.
Tuhon ja rappion vertauskuvana Kalkutta on myös tuoreempi ja vähemmän käytetty kuin jo loppuun kaluttu Venetsia.
Lukuisine viittauksine ja lainauksineen kirja osoittaa Simmonsin olevan varsin hyvin perillä sekä länsimaisesta että intialaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista. Pienet yksityiskohdat toimivat.
Kadonneen runoilijan etsintä johdattaa pahaa aavistamattoman kirjailijan maanalaisen lahkon jäljille, jonka piirissä harrastetaan makaaberia kuoleman jumalattaren Kalin palvontaa — ihmisuhreineen kaikkineen.
Pian ovat niin Robertin oma henki kuin myös hänen intialaisen vaimonsa ja Victoria(!)-tyttärensä turvallisuus uhattuina.
Simmons on ottanut perinteisestä kauhukirjallisuudesta tutut aihelmat, kuten pahan, kirotun paikan sekä verisiä riittejä ja ihmisuhreja harjoittavan kultin, ja antanut niille tyylikkään modernin, liki korkeakirjallisen asun.
Lopullinen kuvio kaiken takana jää hahmottumatta tässä oudossa idän ja lännen kohtaamisessa, jossa lukija jakaa Luczakin hämmennyksen ja epätoivon hänen todistaessaan tapahtumia, joiden merkitystä ei viime kädessä kykene ymmärtämään.
Ei tarvitse viitata viimeaikaisiin tapahtumiin maailmalla allekirjoittaakseen Simmonsin näkemyksen siitä, että myyttinen Kalin laulu kaikuu ajassamme — itse asiassa koko menneessä 1900-luvussa — yhtä voimallisena kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.
Yhtä ikävän uskottavalta tuntuu Simmonsin — tai paremminkin Luczakin — analyysi pahan vetovoiman perimmäisestä syystä: Kaikki väkivalta on valtaa. Ja valtaa janoavia tässä maailmassa tunnetusti riittää.
Mutta, kuten kirjailija romaanissaan toteaa: on myös toisia lauluja kuunneltavaksi. Kuunnelkaamme niitä.
On hieman valitettavaa, että hyytävän esikoisromaaninsa jälkeen Simmons ei ole oikein lunastanut häneen kirjailijana kohdistuneita odotuksia.
Parin keskinkertaisen kauhuromaanin jälkeen ilmestynyttä suurimuotoista Hyperion-scifisaagaa kun ei voi kokonaisuutena oikein parhaalla tahdollaankaan pitää onnistuneena, niin bestsellereitä kuin nuo romaanit ovatkin olleet.
Karmean kiehtovaa lukukokemusta myötäilee Hannu Tervaharjun oivallinen suomennos.
