Suurin osa harvaan asutun maaseudun kunnista voi Pohjois-Suomessa huonosti. Stakesin vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan Oulun ja Lapin läänissä kunnat jakautuvat hyvinvoiviin ja huonosti voiviin voimakkaammin kuin muualla.
Erikoistutkija Sakari Karvosen mukaan hyvinvointi kasaantuu Oulun läänissä lähes kokonaan kaupungin läheisen maaseudun kuntiin. Sen sijaan harvaan asutun maaseudun kunnista suurin osa voi huonosti.
"Oulun läänin kuntien erityispiirre näyttää olevan, että pahoinvoivissa kunnissa on myös runsaasti kaupungin läheisen maaseudun kuntia. Muualla maassa tämä kuntatyyppi on voittopuolisesti hyvinvoivaa aluetta. Lapissa tämä polarisaatio on selkein, sillä noin puolet näistä kunnista voi hyvin ja toinen puoli huonosti", toteaa Karvonen.
Stakes on tutkinut kuntien välisiä hyvinvointieroja käyttämällä tutkimusaineistona toimeentulotukea saaneiden, poliisin tietoon tulleiden huumerikosten sekä lasten huostaanottojen määrää. Toimeentulotuen saaminen ilmentää kunnan huonoa elintasoa, huumerikokset turvattomuutta ja lasten huostaanotot psykososiaalisia ongelmia.
Näiden ulottuvuuksien valossa Suomen kunnat jakautuvat hyvinvoinnin mukaan karkeasti neljään ryhmään, eli hyvinvoiviin, oirehtiviin, selvästi pahoinvoiviin ja pahoinvoinnin riskissä oleviin kuntiin.
"Enin osa koko maan kunnista on hyvinvoinnin riskissä, mikä tarkoittaa huonohkoa elintasoa, mutta hyvää tilannetta psykososiaalisten ongelmien ja turvallisuuden suhteen. Näitä on vajaa puolet manner-Suomen kunnista", erikoistutkija kertoo.
Toimenpiteet alueen lähtökohdista
Stakesin tutkimuksen päätulos koko maan osalta on, että aiemman kahtia jakautuneisuuden sijasta on oikeampaa puhua hyvinvoinnin entistä voimakkaammasta alueellisesta pirstoutumisesta. Kuntatasolla mitattu hyvinvointi ei kerro suoraan kuntalaisten tai etenkään yksittäisten ihmisten hyvinvoinnista tai syrjäytymisestä, mutta ajatus on Sakari Karvosen mukaan se, että esimerkiksi hyvä elintaso ja turvallisuuden taso välittyvät myös kuntalaisiin.
"Ja ennen kaikkea toisinpäin, eli peruspalveluja kuormittavat ongelmat, kuten huostaanotot ja päihdeongelmat sekä turvattomuutta aiheuttava rikollisuus, kuvastavat myös tällä tavoin oirehtivien ihmisten syrjäytymisriskiä ja pahoinvointia."
Samaan aikaan myös 1990-luvulla hyvinvoinnin kehitystä leimannut kaksinapaisuus näyttää säilyvän. Karvosen mielestä kyse on siitä, että samaan aikaan kun kaupungin ja maaseudun väliset hyvinvointierot ovat pysyneet ennallaan, elleivät paikoin jopa kasvaneet, ovat maaseutumaisten kuntien keskinäiset erot korostumassa.
Aluepolitiikkaa koskevissa tulevaisuuden visioissa alueiden erilaisuuden ja erilaistumisen nähdään jatkuvan ja voimistuvan. Tähän vastaamisen katsotaan edellyttävän sellaisen aluepolitiikan harjoittamista, jossa toimenpiteet räätälöidään kunkin alueen lähtökohdista käsin.
"Kysymys ei ole yksinomaan erityyppisistä maaseutu- tai kaupunkialueista, vaan myös siitä, missä alue maantieteellisesti sijaitsee. Läänien, maa- ja seutukuntien pitää tunnistaa alueensa ongelmalliset kaupunki- ja maaseutualueet. Yksi jatkotutkimusten haaste onkin identifioida varsinkin taantuvat kaupungin läheisen maaseudun alueet ja eritellä kehityksen syitä", pohtii Karvonen.
Elintasokehitys lisää kuntien välisiä eroja
Erikoistutkija huomauttaa yleiskuvan hyvinvoinnin kehityksestä riippuvan siitä, tarkastellaanko tuloksia kunta- vai väestötasolla. Kuntatasoinen tarkastelu nostaa esille harvaan asutun maaseudun kunnat, joissa kuitenkin asuu vain pieni osa väestöstä. Väestötasoinen tarkastelu taas nostaa esille kaupunkiseudun keskukset ja kaupunkimaiset kunnat.
Tarkastelukulmasta riippuen kuva hyvinvoinnin erilaistumisesta on siten hyvin erilainen.
"Osa kaupungin läheisen maaseudun kunnista on päässyt nauttimaan kaupunkikuntien korkeasta elintasosta ja kyennyt samaan aikaan ehkäisemään psykososiaalisten ongelmien ja turvattomuuden lisääntymistä. Sen sijaan osa kunnista on jäänyt jälkeen elintasokehityksestä ja painii syvenevien psykososiaalisten ongelmien kanssa", Sakari Karvonen sanoo.