Taloudellista menestystä on tapana kuvata bruttokansantuotteen avulla. Mitä nopeampi on bruttokansantuotteen määrällinen kasvu, sitä dynaamisempi maa. Mitä korkeampi on henkeä kohti laskettu bruttokansantuotteen arvo, sitä vauraampi ja kehittyneempi maa. Näin ainakin usein ajatellaan.
Bruttokansantuotteen käsite on aika ajoin asetettu kyseenalaiseksi. Sitä on pidetty yksipuolisena, koska se keskittyy vain talouteen ja unohtaa sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät arvot.
Myös Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ilmaissut tyytymättömyytensä bruttokansantuotteeseen. Viime vuoden helmikuussa hän asetti korkean tason kansainvälisen komitean selvittämään bruttokansantuotteen käyttöön liittyviä ongelmia ja etsimään sitä täydentäviä tai sille vaihtoehtoisia mittareita.
Komitean jäseniksi kutsuttiin supertähtiä Yhdysvalloista, Englannista ja Ranskasta. Kansainvälisistä järjestöistä mukaan kutsuttiin edustaja OECD:sta. Saksasta tai Euroopan komissiosta ei kutsuttu ketään. Näin Sarkozy viestitti, että kysymyksessä on maailmanluokan aloite, jota ei Euroopan hiekkalaatikoilla ratkaista. Mukana komiteassa oli kolme taloustieteen nobelistia.
Komitean laatima 300-sivuinen raportti julkistettiin kolmisen viikkoa sitten Pariisissa.
Raportti antaa paljon ajattelemisen aihetta. Harva siinä esitetty asia tai johtopäätös kuitenkaan on uusi.
Bruttokansantuotteeseen liittyvät ongelmat ovat koko ajan olleet tiedossa. Esimerkiksi kotona tehdyn työn hedelmät jäävät mittarin ulkopuolelle. Toisaalta bruttokansantuotetta lisää sellainenkin toiminta, joka samalla tuhoaa ympäristöä.
Taloudellisen ja yhteiskunnallisen edistyksen mittaamiseen tarvitaan komitean mukaan useita indikaattoreita. Myöskään tämä ei ole uusi kannanotto. Sosiaali-indikaattoreita ryhdyttiin kehittämään jo 1960-luvun lopulla, ja ympäristötilinpitoa ryhdyttiin rakentamaan 1970-luvulla.
Olemassa oleva kansantalouden tilinpito tarjoaa bruttokansantuotteelle monia rinnakkaisia tai vaihtoehtoisia mittareita. Yksi näistä on kansantulo.
Kansantuote kertoo tuotannon jalostusarvosta, kun taas kansantulo kertoo siitä, paljonko kansakunta saa rahaa käyttöönsä. Jälkimmäinen on lähempänä sitä, mitä ihmiset ymmärtävät hyvinvoinnilla. Joidenkin maiden kohdalla ero kansantulon ja kansantuotteen väillä on suuri.
Vielä lähempänä hyvinvoinnin käsitettä on kotitalouksien kulutus. Suomi tippuu kansainvälisissä vertailuissa Portugalin tasolle, kun maita vertaillaan henkeä kohti laskettuun ostovoimakorjatun yksityisen kulutuksen eikä bruttokansantuotteen perusteella. Komitea ehdottaakin näkökulman vaihtamista. Tuotannon asemasta pitäisikin seurata kulutuksen kehitystä. Tuotanto, jota bruttokansantuote mittaa, on vain väline kulutusmahdollisuuksien luomiseksi.
Henkeä kohden laskettu bruttokansantuote, kuten kansantulo ja yksityinen kulutuskin, on keskiarvoluku. Keskiarvon edustavuus on huono silloin, kun sen pohjana oleva jakauma on hyvin vino. Monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, henkeä kohti laskettu kansantulo -- ja kulutus -- on noussut 2000-luvulla melko nopeasti, mutta keskivertokansalaisen tulot eivät ole nousseet. Keskivertokansalaisen näkökulmasta edistystä ei siten ole tapahtunut lainkaan, vaikka asiantuntijat muuta väittävätkin. Sen seurauksena tilastojen uskottavuus heikkenee.
Yhden vuoden suoriutumista kuvaavat tunnusluvut, kuten kansantuote tai kansantulo, antavat väärän kuvan todellisesta kehityksestä, mikäli tulos on saatu aikaan tulevaisuuden kustannuksella. Näin voi käydä, jos maan tuotannon ja tulojen kasvu perustuu lialliseen velkaantumiseen tai luonnonvarojen liikakäyttöön.
Tästä syystä komitea painottaakin taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kestävyyttä. Tämän näkökulman huomioon ottaminen edellyttää tietoja varannoista, kuten kotitalouksien nettovarallisuudesta, koulutuspääomasta, sosiaalisesta pääomasta ja luonnonvaroista.
Komitea pitää varallisuustilastojen laatimista tärkeänä. Suomessa tilastollinen tietopohja on tältä osin heikkenemässä, kun varallisuusverosta on luovuttu ja kun Tilastokeskus resurssien vähenemisen vuoksi luopuu kotitalouksien varallisuustiedustelun toteuttamisesta.
Raportin julkistamistilaisuudessa presidentti Sarkozy nosti tilastot korkealle poliittiselle agendalle. Hän julisti, että Ranska tulee avaamaan keskustelun raportin johtopäätöksistä jokaisessa kansainvälisessä kokouksessa ja että kansainvälisissä järjestöissä Ranska tulee taistelemaan näiden tilastojärjestelmien sopeuttamiseksi komitean johtopäätösten mukaisiksi. Hän lupasi myös, että Ranskassa suositusten toimeenpanemiseen ryhdytään välittömästi.
Nähtäväksi jää, mihin Sarkozyn aloite johtaa. Toivottavasti tuloksena on aiempaa parempia, monipuolisempia ja vertailukelpoisempia tilastoja. Se antaa mahdollisuuden parempaan tietoon perustuvalle arvokeskustelulle ja siten paremmalle yhteiskuntapolitiikalle.
Talouspolitiikka ei kuitenkaan voi irtautua kansantalouden tilinpidon mukaisista mittareista, koska siinä on kysymys verotuksesta ja julkisista menoista. Veropohja ei muodostu luonnonvaroista eikä kiinteistöistä vaan ihmisten tuloista. Tulot muodostuvat tuotannossa syntyvästä arvonlisäyksestä. Bruttokansantuote mittaa juuri tätä.
Kirjoittaja on osastopäällikkö Suomen Pankissa.