Yksi Castron hallinnon eittämättömistä saavutuksista on panostus kansalaisten koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Ennen vallankumousta suuri osa kansasta eli äärimmäisessä köyhyydessä, ja koulutus oli mahdollista vain varakkaille.
Vallankumous toi tässä suhteessa muutoksen, ja Castron johdolla kaikki kansalaiset pääsivät myös terveydenhuollon piiriin. Samaa suuntausta Kuuba on vienyt myös ulkomaille, jonne on lähetetty tuhansittain opettajia, lääkäreitä ja teknikkoja.
Toiminta jatkuu edelleen. Jos Kuuba aiemmin teki tavallaan vastapalvelusta Neuvostoliitolle, niin nykyisin sokerisaari palvelee energian saamiseksi. Neuvostoliiton hajoaminen ja sosialistisen leirin katoaminen veivät pohjan Kuuban taloudelta. Havannasta loppuivat rahat, ja maa jäi ilman öljyä, lannoitteita ja vientimarkkinoita.
Nyt kuubalaislääkärit työskentelevät Venezuelassa köyhien asuinalueilla ja yrittävät taata hökkelikylien asukkaille ainakin perusterveydenhoidon. Venezuelan presidentti Hugo Chavez taas toimittaa öljyä Kuuballe, jolla ei ole rahaa hankkia energiaa maailmanmarkkinoilta.
Amnesty Internationalin tietojen mukaan Kuubassa on noin 70 poliittista ja 30 kuolemantuomion saanutta vankia. Teloituksia tosin ei ole viime vuosina pantu toimeen. Vangeista osa on vastavallankumouksellisiksi, fasisteiksi tai CIA:n agenteiksi luokiteltuja, ja heidän vankilaolonsa ovat erittäin ankeat.
Castro ei ole sietänyt poliittista toisinajattelua. Virallisen ideologian rinnalle ei ole hyväksytty minkäänlaisia uusia linjauksia. Jonkinlaisia yksityisyritteliäisyyteen liittyviä avauksia maassa on sentään tehty.
Castron seuraajat perivät maan, jonka taloustilanne on heikko ja kansan kulutustaso erittäin matala.
Toisaalta kansan kahtiajako on jyrkkä. Jos siirtolaisiksi lähteneet sukulaiset lähettävät länsivaluuttaa tai jos kuubalainen työskentelee turismin palveluksessa, hänen elintasonsa voi pienenkin valuuttatulon perusteella olla huikeasti parempi kuin vaikkapa virkamiehellä.
Jos kansan kahtiajako syvenee edelleen, seuraukset voivat olla pelottavat.