Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tulevaisuuspohdinnat herättävät. Huonosti hoidettu talouskriisiin vastaaminen voi johtaa maailmaan, jota ei tunne enää entisekseen.
Tulevaisuuden ennakointi ei näinä aikoina ole tehtävistä kiitollisimpia, mutta se on yhtä kaikki välttämätöntä. Jotain rakennuspuita päätöksen teon tueksi on oltava. Harvoin kuitenkin valittavana olevat vaihtoehdot ovat niin ääripäissä kuin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreissa pohdinnoissa maailmasta talouskriisin jälkeen.
Eva esittelee neljä mahdollista mallia. Ensimmäisessä niistä nykyinen talouskriisi näyttää viiden vuoden kuluttua jo pelkältä kauneusvirheeltä ja eteenpäin mennään länsivetoisesti.
Toisessa veturina on Aasia. Demokratia on heikoilla ja EU alamaissa. Painopisteet vaihtuvat maailmassa mutta isoilta kriiseiltä on vältytty. Kolmannessa mallissa talous pätkii pitkään ja maat ja alueet eristäytyvät. Eurooppa pärjäilee Venäjä-yhteistyön turvin.
Neljännessä vaihtoehdossa ollaankin sitten vuonna 2020 kolmannen maailmansodan partaalla, kun maat romahtavat ja kaikki on karkaamassa käsistä.
Näistä mahdollisuuksista tuskin mikään sellaisenaan toteutuu. Oleellista silti on oivaltaa, että nyt tehtävillä valinnoilla todella on merkitystä. Maailman meno on horjahtanut vanhoilta raiteiltaan ja käsillä on murroskohta. Siitä tie voi jatkua mihin suuntaan tahansa.
Suomi ei kykene tähän suureen kuvioon vaikuttamaan. Se riippuu muiden toimista: pureeko Yhdysvaltain talouspolitiikka, löytäväkö pian kokoontuvat G20-maat toimivia keinoja, ja niin edelleen. Jotkut kehityskulut näyttävät vääjäämättömiltä. Kaikissa vaihtoehdoissa, jopa "Länsi luo nahkansa" -mallissa Yhdysvaltain rooli on kutistumassa nykyisestä. Äärimahdollisuutena on maan suhteellisen aseman romahdus.
Ympäristön tila, etenkin ilmastonmuutos, puolestaan näyttää keskeiseltä kaikissa malleissa.
Mutta vaikka Evan neljä skenariota vievät kaikki eri suuntiin, ne mittaavat vain sitä, mitä niiden sisään on syötetty. Pari vuotta sitten puhuttiin globalisaatiosta näkemättä mahdollisuutta kansainvälisen kaupan hyytymiseen. Parikymmentä vuotta sitten ei tehty ennusteita sille varalle, ettei Neuvostoliittoa enää pian olisi. Ja syyskuun 10. päivä vuonna 2001 oli kaikin puolin tavallinen päivä, viimeinen sellainen pitkään aikaan.
Eivät talouskriisi, kommunismin romahdus tai terrorismi tyhjästä tulleet. Oireita oli näkyvillä ja jotkut niitä näkivätkin, mutta silti kaikki tuntui tulevan yllätyksenä. Jotain voi nytkin muhia.
Ovatko Evan skenariot profeetallisia vai alkeellisia, sen näkee vasta ajan myötä. Silti Suomen tapainen maa tarvitsee herättelyä siihen, että mikä tahansa on mahdollista - paluu likimain entiseen menoon tai aivan uudenlaiset elinolot. Silloin tarvitaan joustavuutta ja reagointikykyä.
Eva patistaa Suomea tuottavuuteen, yliopistoremonttiin, palveluihin, energian saannin turvaamiseen, työvoimapulan hoitamiseen ja jaksamiseen. Tämä on elinkeinoelämän tuttu toiveluettelo tuttua maailmaa varten.
Kuten Evan itsensä esittämistä vaihtoehtomalleistakin näkee, poliittisen johdon on oltavan henkisesti valmis hoitamaan myös muita kuin tuttuja ongelmia. Alkaen vaikkapa siitä, että Kiinassa, Venäjällä, EU:ssa tai Yhdysvalloissa tapahtuu jotain, jonka ei pitänyt olla mahdollista tapahtua, ja jonka jälkeen kaikki onkin toisin.