Kuulemme nykyään jatkuvasti, miten huonosti Suomessa menee. Rahat ovat loppumassa valtiolta, kunnilta ja jopa seurakunnilta. Leikkausten johdosta lapsiperheillä, työttömillä, eläkeläisillä ja opiskelijoilla on yhä vähemmän rahaa, kuten oppositio hallitukselle jatkuvasti huomauttaa.
Mutta Suomessa ei ole vain yhtä kukkaroa. Julkinen sektori on velkaantunut, mutta monella yksityisellä menee aika hyvin. Pankeista eivät rahat ole loppumassa. Päinvastoin rahoja makaa tuottamattomilla tileillä, kun ei oikein tiedetä, mihin niitä pitäisi sijoittaa.
Suomea kutsuttiin 1980-luvulla Pohjolan Japaniksi, taloudelliseksi ihmeeksi. Japania se tälläkin hetkellä vanhenevan väestönsä kanssa muistuttaa. Kuitenkin sillä erolla, että Japanin valtio on velkaantunut lähinnä kotimaisille pankeilleen.
Monilla japanilaisilla menee kuitenkin varsin hyvin, kuten maailmalla liikkuvista japanilaisturisteista havaitsee. Myös monet suomalaiset reissaavat vuosittain kuka minnekin päin maailmaa.
Kaikilla suomalaisilla ei siis ainakaan vielä mene huonosti.
Keitä sitten ovat nämä hyvinvoivat suomalaiset, jotka eivät poliittisessa retoriikassa esiinny juuri lainkaan? Vuosittaisten verotietojen julkistusten yhteydessä osakkeenomistajat ja optioiden saajat huomataan, mutta muuten varakkaat näyttävän katoavan.
Mikään puolue ei julistaudu johtajien, ylempien toimihenkilöiden, osakkeenomistajien ja kiinteistöjen haltijoiden etujen ajajaksi.
Mieluummin puhutaan elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamisesta ja Suomen kilpailukyvyn palauttamisesta silloinkin, kun tosiasiassa ajetaan ylemmän keskiluokan etuja.
Suomessa halutaan pitää yllä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden illuusiota. Sosioekonomisista eroista ei aina ole ollut tietojakaan saatavissa.
Eläketurvakeskuksen sosioekonomisia eroja käsittelevässä raportissa (1/2014) joudutaankin toteamaan, että selvitystyöhön oli käytettävissä verrattain niukasti sosioekonomisia eroja koskevaa tietoa. Eläkejärjestelmän toimivuuden kannalta tällaista tietoa ei ole pidetty merkityksellisenä, eikä sitä ole systemaattisesti kerätty.
Mitä tästä raportista sitten ilmenee? Monia entuudestaan tuttuja asioita, kuten se, että ylemmät toimihenkilöt ovat paremmin koulutettuja kuin muut. He ansaitsevat enemmän, joten heidän ansiosidonnainen eläkkeensä on myös korkeampi. He ovat terveempiä ja elävät pitempään. Heille on kertynyt varallisuutta ja keskimääräistä useampi heistä jää eläkkeelle ennen varsinaista vanhuuseläkeikää.
Mutta toisaalta heistä myös useampi jatkaa töissä vähintään 66-vuotiaaksi keräten eläkkeeseensä lisää karttumaa. Eli heillä, joilla menee hyvin, menee hyvin vähän jokaisessa elämän vaiheessa.
Kaikkien ryhmien elinajanodotteet ovat nousseet, mutta työntekijöillä nousu on ollut hitaampaa kuin muilla ja erot ovat kasvaneet. Työntekijöiden elinajanodotteen ero ylempiin toimihenkilöihin verrattuna kasvoi vuosina 1998–2007 miehillä 5,2 vuodesta 6,1 vuoteen ja naisilla 2,6 vuodesta 3,5 vuoteen.
Toisin sanoen johtajat elävät pidempään kuin duunarit, ja tämä ero on vain kasvanut tälle vuosituhannelle tultaessa.
Sosioekonomisia eroja tarkasteltaessa sukupuolella on myös väliä. Alkusyksyn työmarkkinamielenilmauksissakin vuorotyötä tekevät naiset olivat liikkeellä. Suurelta osin pienipalkkaiset naisethan tätä Suomea nykyään pyörittävät. 1970-luvun alussa, jolloin julkinen päivähoito ei ollut vielä kaikkien ulottuvilla, naimisissa olevista 25–54-vuotiaista naisista 39 prosenttia oli perheenemäntiä. Vuonna 1980 enää 15 prosenttia hoiti päätoimisesti kotia.
Koulutustaso määrittää pitkälti sosioekonomista asemaa. Toinen määrittävä tekijä on sukupuoli. Naisten keskimääräinen koulutustaso on korkeampi kuin miehillä, mutta silti naisten todennäköisyys päätyä alemmaksi toimihenkilöksi on korkeampi kuin miehillä.
Naisten ja miesten väliset tulo- ja eläke-erot ovat huomattavia.
Naisten palkan euro on 82 senttiä ja eläkkeen 78 senttiä. Vuonna 2013 miesten kokonaisansiot kuukaudessa olivat 3 610 ja naisten 2 967 euroa.
Paitsi että naiset ansaitsevat keskimäärin vähemmän, myös heidän työuransa ovat kaksi vuotta lyhempiä kuin miesten. Erot näkyvät eläkkeissä, jotka keskimäärin Suomessa eivät ole kovin korkeita.
Vuonna 2014 miesten kokonaiseläke oli 1 803 ja naisten 1 411 euroa. Miesten työeläke oli 1 717 ja naisten 1 137 euroa. Naisten eläke oli siten kolme neljäsosaa miesten eläkkeestä.
Naiset voivat tietysti lohduttautua sillä, että he yleensä elävät pidempään kuin miehet. Heidän eläkevuosiensa määrä miehiin verrattuna on suuri. Näin naiset saavat paremman tuoton eläkemaksuilleen kuin miehet. Jos työura jää lyhyeksi, palkkataso on matala ja eläkeaika pitkä, köyhyysriski eläkeaikana on kuitenkin suuri.
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori emerita.