Tornionjoki on Itämeren alueen suurin joki, jossa on luontaiset lohi- ja meritaimenkannat.
Meritaimen kutee nykyään vuosittain noin viidessä Tornionjoen sivujoessa, kun alunperin kutujokia on ollut ainakin kymmenen, kertoo tutkija Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
"Monessa sivujoessa on vain paikallisia taimenia ja vaellus mereen vähäistä."
Tornionjoen vesistö tuottaa nykyään 10 000-20 000 mereen vaeltavaa luonnonpoikasta vuodessa, kun sen tuotantokyky olisi lähes 100 000 poikasta. Lohen poikasmäärät ovat vuosittain 600 000-800 000 yksilön luokkaa.
Meritaimenkantojen romahdus sai alkunsa 1950-60-lukujen uittoperkauksista ja ojitusinnostuksesta, joiden vaikutusta täydensivät parempien verkkomateriaalien keksiminen ja merikalastuksen kasvu. Aallonpohja saavutettiin 1970-80-luvuilla.
Kutujokien kunnostukset, taimenen tuki-istutukset ja merikalastuksen jonkinasteinen väheneminen saivat Tornionjoen vesistön poikastiheydet 1990-luvun alussa kasvamaan muutamaksi vuodeksi.
Toinen runsaampien poikasmäärien jakso ajoittui vuosituhannen vaihteeseen.
Miksi kantojen elpyminen on jaksottaista, on osittain arvoitus, mutta perusongelma on Romakkaniemen mukaan kuitenkin ilmeinen. "Kaloja nousee kudulle liian vähän".
Jos meritaimenkantojen elvyttäminen onkin Suomessa edennyt hitaasti, Pohjanlahden toisella puolella on otettu härkää sarvista.
Viime kesänä Ruotsin puoleisella Perämerellä astui voimaan keväinen ja syksyinen verkkokalastuskielto kaikissa alle kolme metriä syvissä vesissä.
Vähintään yhtä radikaaleja toimenpiteitä Romakkaniemi toivoo myös Suomessa, missä taimeneen kohdistuu suurempi verkkokalastuspaine kuin naapurimaassa.