Tarvittaisiin 443 miljoonaa euroa, jotta voitaisiin säästää 30 vuoden aikana 575 miljoonaa euroa.
Tuo 445 miljoonaa tarvittaisiin Nelostie E75-yhdistyksen teettämän selvityksen mukaan, jotta nopeuksia ja turvallisuutta saataisiin Nelostiellä kohennetuksi.
Selvityksen mukaan matka-aikojen lyheneminen toisi 30 vuoden aikana peräti 370 miljoonan euron säästöt ja raskaiden ajoneuvojen säästöt olisivat 100 miljoonaa. Lisäksi parempi tie vähentäisi onnettomuuksista koituvia kustannuksia 105 miljoonalla eurolla tarkasteluaikana.
Kyse on tietysti laskelmista, joiden perusteet voi kyseenalaistaa ja niitä vastaan esittää kritiikkiä. Mutta niin selkeä hyöty on Nelostien korjaamisesta luvassa, että pelkällä maalaisjärjellä on vaikea ymmärtää, miksi parannustoimet eivät jo ole täydessä vauhdissa.
Selvitys on tervetullut etenkin siitä näkökulmasta, että panostukset infrastruktuuriin eivät tuota pelkästään kustannuksia. Rahapulan vaivaama valtio on joutunut niistämään tien- ja radanpitoon ohjatuista varoista niin paljon, että paljaalla silmällä voi havaita tie- ja rataverkkomme rapistuneen.
Konkreettisin esimerkki on Oulun ja Kokkolan välinen rautatieyhteys. Ankaran talven tuomat routavauriot ovat pakottaneet tiputtamaan junien nopeuksia.
On suorastaan häpeällistä, että kun muualla maailmassa mietitään ja jopa toteutetaan supernopeita junia, Suomessa routa pakottaa ajamaan 60 kilometriä tunnissa ja pidentämään matka-aikaa parinsadan kilometrin matkalla kolme varttia.
Syy on juuri siinä, ettei Suomessa ole tarpeeksi uskallettu tarkastella kustannusten ja hyötyjen suhteita, kuten Nelostie E75-yhdistyksen teettämässä selvityksessä. Ministeriöiden budjettihaukkojen on ollut helppo heiluttaa punakynää, koska infrainvestoinnit ovat kalliita ja niitä karsimalla kykenee nopeimmin parsimaan valtion vuotavaa budjettia.
Näin ei meno enää voi jatkua. Hyvät tiet ovat tehokkuutta. Teihin investoiminen on ta-loudellisesti järkevää, etenkin kun puhutaan Nelostien kaltaisista valtaväylistä.
Valitettavasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tehdyt infrainvestoinnit leimataan poliittisessa keskustelussa vähättelevästi siltarumpupolitiikaksi, joka taas on kotiinpäinvetämisen korkein muoto.
Etenkin vihreiden mielestä jokainen silta, tienpätkä tai kiskokilometri Kehä III:n ulkopuolella on yhteisten varojen hukkaan heittämistä ja vain hajottaa yhteiskuntarakennetta liikaa.
Seuraava hallituskausi on ratkaiseva. Neljä vuotta ei voi enää mennä ilman massiivisia tie- ja rautatieinvestointeja. Jos menee, Suomen tulevaisuutta vahingoitetaan peruuttamattomasti.
Voi sen sanoa toisinkin: ellei infraan investoida kunnolla, sekin on valinta. Poliitikot ovat silloin katsoneet, että tulevaisuuden Suomi on pääkaupunkiseudun Suomi. On syytä kuunnella tarkkaan ehdokkaiden puheita. Infrastruktuuri jos mikä on politiikkaa.