Kolumni

Hyvät ideat talteen tuo­reel­taan vaikka lenk­ki­po­lul­ta

Oulussa on muutaman viikon voinut tehdä kuntalaisaloitteita myös kännykän tai tietokoneen avulla.

Oulussa on muutaman viikon voinut tehdä kuntalaisaloitteita myös kännykän tai tietokoneen avulla. Mikä parasta, aloitteen etenemisestäkin luvataan tilannetietoa sähköpostilla tai tekstiviestillä.

On erinomaista, että teknologiakaupunki Oulu käyttää tietotaitoaan asukkaidensa vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseen. Yhteisen elinympäristön ja palvelujen parantamiseen tarvitaan hyviä ideoita. Kansalaisten osallistuminen ei ole välttämätön paha vaan välttämätön hyvä. Kun se toimii niin kuin pitää, ei ainoaksi mahdollisuudeksi jää päätöksistä valittaminen.

Toiveissa on madaltaa kynnystä aloitteiden tekemiseen ja toisaalta saada vauhtia aloitteiden käsittelyyn. Tähän saakka moni kuntalaisaloite on hukkunut jonnekin matkan varrelle tai ainakin käsittely on viipynyt aivan kohtuuttoman kauan.

Toistaiseksi uusi mahdollisuus ei ole vielä poikinut mitään valtavaa aloiteryöppyä, mutta epäilemättä se tulee jatkossa helpottamaan lähestymistä.

Homma vaatii aluksi pientä askartelua rekisteröitymisineen, mutta sen jälkeen viestien pitäisi singahdella sujuvasti vaikka suoraan lenkkipolulta tai missä ikinä hyvä idea pääseekään yllättämään. Myös muut voivat kommentoida aloitetta samassa nettiosoitteessa.

Tähän mennessä aloiteoululle.fi -nettisivuille on tullut tasan kaksi aloitetta. Toinen koskee Kastellin Häkin uutta risteystä, jossa kääntyvien kaistojen katsotaan olevan liian lähellä toisiaan. Kaistojen maalauksiin toivotaan korjausta. Toisessa aloitteessa kaivataan Maikkulan Kangaskontiontielle hidastetöyssyjä ja nopeusrajoituksia. Sivulta käy ilmi, että molemmat asiat ovat valmisteilla teknisessä keskuksessa. Muilla ei ole ollut vielä kumpaankaan asiaan mitään sanomista.

Molemmat aloitteet ovat aiheiltaan hyvin tyypillisiä. Yleensä ehdotetaan juuri liikenteeseen tai lapsiperheiden asioihin liittyviä parannuksia.

Systeemi vaikuttaa yksinkertaiselta, ohjeet selkeiltä. Sivuilla selviää sekin, mikä ero on aloitteella ja palautteella, jota on voinut jo pitkään antaa netin kautta Oulun kaupungille.

Aloitteen tekeminen ei katso ikää. Ylikiimingissä nuoret skeittaajat kyllästyivät pyörimään ei-toivottuina vieraina kauppojen takapihoilla ja tekivät kuntalaisaloitteen oman rullalautailupaikan saamiseksi. Puolitoista vuotta aloite kiersi kunnan byrokratiassa, mutta kun kaikki olivat yhtä mieltä, että hyvä juttuhan tämä, heltisivät rahatkin.

Viime talvena raportoitiin oululaisesta kuusivuotiaasta pikkupojasta, joka oli harmissaan rikkinäisestä skeittirampista. Poika teki liikuntavirastolle aloitteen rampin korjaamiseksi. Vastaus tuli seuraavana päivänä ja asia korjattiin.

Läheskään aina aloite ei tuota tuloksia näin vauhdikkaasti. Suurin osa ei johda mihinkään. Joskus voi tosin olla asialle eduksi jo se, että siitä aloitteen kautta edes keskustellaan.

Oulun kaupunki on nettisivuillaan tähänkin mennessä kiitettävästi huomioinut palautteen ja erilaisten kyselyiden mahdollisuudet. Esimerkiksi teknisen keskuksen internet-sivuilla on kyselty asuinympäristön viihtyisyydestä, turvallisuudesta, liikennevaloista ja väylien kunnosta.

Vielä kun keksittäisiin keino, jolla esimerkiksi hankalaksi koettuun kaavoitukseen löydettäisiin rakentava ja sujuva vastavuoroinen vaikutusväylä.

Aloitteiden tehosta kuntalaisilla ei välttämättä ole kovin korkeaa käsitystä. Vaikka suora vaikuttaminen on lisääntynyt, uskoo vain parikymmentä prosenttia esimerkiksi aloitteiden voimaan.

Toisaalta, jos ei mitään tee, ei mitään taatusti myöskään tapahdu.