Sinisenharmaakirjava, pistävälle haiseva vetinen mössö lilluu ojassa. Oja vie liejua eteenpäin kohti jokea tai järveä. Tuttu näky ja haju menneiltä vuosikymmeniltä - ajalta, jolloin ojia ja jokia ei osattu arvostaa juuri muuna kuin viemärinä. Mutta näky on täyttä totta osassa Suomea tänäänkin.
Sadoista tuhansista asuin- ja lomarakennuksista vessa- ja muut jätevedet juoksevat miltei sellaisenaan eteenpäin. Talon ja ojan välissä saattaa olla vain kaivo, joka tyhjennetään milloin tyhjennetään, jos lainkaan. Putki johtaa kaivosta ojaan sen, mikä kaivoon ei mahdu.
Nyt tähän on tulossa loppu. Näin on päätetty, oikein asetuksella määrätty. Kymmenessä vuodessa arviolta parinsadan tuhannen kiinteistön jätevesien käsittely pannaan uusiksi. Yksi kaivo ei riitä, tarvitaan vähintään kolme kaivoa ja imeytyskenttä. Rahalla saa enemmän: vaikkapa oman pienen puhdistamon.
Läheskään kaikki niistä kiinteistöjen omistajista, jotka ovat tottuneet elelemään ajoittain nokkaan pistävän lemun kanssa, eivät hurraa vaatimukselle rakentaa uusi jätevesijärjestelmä. Ihminen kun on merkillinen olento, se oppii elämään vaikka millaisessa löyhkässä. Ainakin, jos toinen vaihtoehto maksaa jotain.
Raha on tunnetusti pyhä lehmä, jota voidaan käyttää kaikenmaailman rihkaman ostoon, mutta ei välttämättä oman ympäristön kohentamiseen. Ympäristön suursaastuttajiin kuuluva teollisuus on ollut tässä tiennäyttäjänä. Ympäristö otetaan huomioon liian usein vain pakon edessä tai jos teko johtaa tuotannon tehostuksen kautta rahalla mitattaviin tuloksiin.
Toki yksittäiselle kotitaloudelle jätevesien käsittelyn vaatima muutos maksaa; joillekin maksukykyyn nähden jopa kohtuuttomasti. Heidän huolensa on aiheellinen. Muutostöihin on kuitenkin mahdollista saada rahaa valtiolta; edellyttäen, että punamultahallituksen kirstuun on varattu tarpeeksi euroja tähän tarkoitukseen. Aika näyttää.
Oulun läänin jokilaaksoissa on vireillä useita suuria jätevesien käsittelyn parannushankkeita. On tulossa uusia puhdistamoja ja siirtoviemäreitä. Kussakin jokilaaksossa jätevedet johdetaan tulevaisuudessa yhteen puhdistamoon nykyisen joka kunnassa sijaitsevan puhdistamon sijaan.
Tämä tuo tullessaan lukemattoman määrän kyläkulmia jätevesiverkon piiriin. Nythän kunnan viemäristä päästään osalliseksi lähinnä taajamissa. Tällä tavoin myös taataan likavesille paras tämänhetkisen tiedon mukainen käsittely.
Niin hyviä kuin saostuskaivot ja imeytyskentät tai omat pienpuhdistamot ovat paperilla, tilanne voi olla vallan muuta käytännössä. Ellei puhdistamoja huolleta ja kunnosteta säännöllisin väliajoin, lopputulos on pelkkää silmänlumetta. Siksi on sitä parempi, mitä useampi kiinteistö pääsee ammatti-ihmisten silmälläpidon alaiseen verkkoon.
Moni ihmettelee, miksi tällainen ruljanssi on pantu vireille. Syy on yksinkertainen: vesien kehno kunto. Vaikka noin 80 prosenttia Suomen järvistä luetaan laadultaan hyväksi, huonossa kunnossa olevia vesiä on kosolti. Kuten Pohjanmaalla, missä jokien tilassa ei ole kehumista.
Suuri merkitys vesien kuntoon on haja-asutuksen jätevesillä; ihmisten ulosteista ja virtsasta peräisin olevalla ravinnekuormituksella, fosforilla ja typellä. Itse jätevetensä käsittelevän miljoonan ihmisen kotitalouden aiheuttama kuormitus on miltei kaksinkertainen viemäriverkoston piiriin kuuluvan 4,2 miljoonan ihmisen aiheuttamaan kuormaan verrattuna. Joten ei ihme, että on pantu tuulemaan.