Alli ja Tapio Vuoti osallistuvat aktiivisesti vanhempainiltoihin. Ehkä sen tekee useammin perheen äiti, mutta isä on mukana aina kun töiltään ehtii.
Vanhempainillat sujuvat jo rutiinilla, sillä perheessä on kolme lasta, joista nuorimmainen, tyttö on yhdeksännellä luokalla Maikkulan koulussa. "Sisällöllisesti asia vanhempainilloissa on hyvää, mutta tunnelma pakkaa olemaan jäykähkö eikä vapautunutta keskustelua oikein pääse syntymään. Paras hetki on, kun pääsee keskustelemaan omasta lapsestaan henkilökohtaisesti luokanvalvojan kanssa", Vuotit tuumaavat.
Mutta aika on rajallista ja tuo hetki tahtoo venyä myöhään iltaan. Vuotien mielestä kahdenkeskisiä keskusteluja ei vanhempainiltojen yhteydessä kannattaisikaan järjestää. Muutenkin illan ohjelmaa voisi tiivistää.
Rehtori Mauno Hiltunen Maikkulan koulusta myöntää, että illan kulku on yleensä perinteisen kaavan mukainen, joskin vanhempien osallistumisen vastuuta on viime aikoina pyritty korostamaan. Maikkulan koulussa vanhempainiltoja järjestetään kaksi kertaa vuodessa kullakin luokka-asteella. Vanhempien osallistuminen on ollut aktiivista. Lisäksi on luokkakohtaisia vanhempainiltoja sekä koko koulun tai Maikkulan perusopetusalueen yhteisiä, teemallisia vanhempainiltoja.
Vuotien mielestä toiminnalliset vanhempainillat olisivat paikallaan, sillä vaikkapa ulkoilutapahtumassa tunnelma olisi vapautuneempi. Ehkä juhlasalin penkille tai koulupulpettiin istuminen tuo mieleen oman kouluajan ja kurkusta alkaa puristaa.
Vuotit uskovat, että monilla vanhemmilla olisi halua puhua, mutta he eivät uskalla.
Anna-Mari Ojutkangas-Hedlundin pojista keskimmäinen on yhdeksännellä luokalla. Äiti toivoisi yhteydenpitoa niiden vanhempien kanssa, joiden kanssa oma lapsi liikkuu. Luokanvalvojan lisäksi olisi mukava tavata aineopettajia, joita tapaa harvoin.
Ojutkangas-Hedlund sanoo, että kokonaisuudessaan vanhempainillat ovat antoisia ja opettajien kanssa on halutessaan päässyt keskustelemaan. "Äitinä sitä on aina huolissaan lapsistaan ja keskustelu rauhoittaa, kun huomaa, että muidenkin lapsilla on samankaltaisia ongelmia."
Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä korkean tason asiantuntijaluentoihin. Maikkulan koululla puhumassa ollut lääninsivistysneuvos Pertti Kokkonen kertoi huolestaan negatiivisten keskeyttäjien määrän kasvusta jatko-oppilaitoksissa. Tämä tarkoittaa sitä, että nuori ei keskeyttämisensä jälkeen mene töihin tai muuhun oppilaitokseen. Kokkonen toivoikin opinto-ohjauksen lisäämistä yläasteella ja kehotti vanhempia kannustamaan ja innostamaan nuoriaan.
Vaikka aihe oli vakava, se kiinnosti ajankohtaisuudellaan yhdeksäsluokkalaisten vanhempia.
Vanhempien mielestä iltojen teemat eivät kuitenkaan aina tavoita niitä vanhempia, joille ne on suunnattu. "Joskus tuntuu, kuin olisi tullut saarnaa kuuntelemaan. Kuitenkin uskon, että ne vanhemmat, jotka vanhempainiltaan tulevat, ovat niitä, jotka huolehtivat lapsistaan", Ojutkangas-Hedlund kiteyttää.
Joskus tiivis yhteydenpito koulun ja kodin välillä saa liikkeelle passiivisemmatkin vanhemmat. Hyvä esimerkki Hiltusen mukaan on koulussa esiintynyt levoton luokka, joka oli saatava aisoihin.
"Järjestimme viisi vanhempainiltaa peräkkäin, jossa mukana olivat sekä vanhemmat että oppilaat. Tulokset olivat hyvät ja luokkaan saatiin rauha."
Nettikeskustelua ja tutkimuksia tarkastellessa vaikuttaa siltä, että ellei jo alaluokkien aikana ole syntynyt hyviä kokemuksia koulun ja kodin väliselle yhteistyölle, halu vuorovaikutukseen vanhempien osalta vähenee entisestään yläasteella. Mikäli vanhempain-iltojen sisällöt käsittelevät vain uhkakuvia, huoli kasvaa ja yhteistyö alkaa ahdistaa.
"Ehkä luokkakohtaisia vanhempainiltoja tulisi lisätä. Yleisen kasvatustyön näkökulmasta tärkeintä on jatkuva ja elävä vuorovaikutus. Tapaamisten ei tarvitsisi olla aina ongelmakeskeisiä. Myös asioiden ollessa hyvällä tolalla, voidaan tavata ja iloita menestyksestä", Hiltunen pohtii.