Kansankunnan hyväosaiset on kutsuttu tällä viikolla säästötalkoisiin. Tietä raivaa presidentti Sauli Niinistö, joka on valmis tyytymään nollalinjaan pyytäessään eduskuntaa tarkistamaan verotonta palkkiotaan vuoden 2006 tasolle.
Veroton erä laskee nykyisestä 160 000 eurosta 126 000 euroon, jos eduskunta suostuu Niinistön pyyntöön ja muuttaa presidentin palkkiosta annettua lakia.
Mikäpä siinä, ei kenenkään ole pakko ottaa liikaa palkkaa, jos siltä tuntuu.
Kun palkkiota ryhdytään rukkaamaan, voi eduskunta saman tien muuttaa presidentin nollalinjaisen 10 500 euron kuukausierän normaaliksi verotettavaksi palkkatuloksi. Tuolla tuloluokalla pääsee valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ideoiman solidaarisuusveron piiriin.
Välttääkseen poliittisen itsemurhan, kansanedustajat eivät voineet muuta kuin yhtyä kuoroon, kun puhemies Eero Heinäluoma oivalsi, että myös kansanedustuslaitoksen on osoitettava palkkamalttia. Ministerit nipsaisivat jo tulojaan.
Olisi epäreilua olla muistuttamatta, että kansanedustajat eivät missään nimessä ole tämän maan tulokuninkaita. Puhemies otti jo hieman takaisin muistuttamalla, että kansanedustajien viesti ei ole päänavaus ensi syksyn tulokierrokselle.
Monet julkisen ja yksityisen sektorin työntekijät nauttivat kansanedustajia huomattavasti muhkeampia palkkoja. Puhumattakaan yritysjohdosta ja hallitusammattilaisista, joiden rinnalla myös presidentin palkkio on pikkurahaa.
Niinistön palkkioelettä ja arvojohtajuutta ihastelevan vyöryn alta on syytä muistuttaa, että pohjoismaiseen yhteiskuntaan sopii paremmin, että asioita hoidetaan verotuksella ja tulonsiirroilla kuin suurieleisillä lahjoituksilla ja hyväntekeväisyydellä.
Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila torjui vielä perjantain Talouselämässä eliitille tarjotun palkanalennuksen, toteamalla ”totta kai esimerkin näyttäminen on hieno asia, mutta onhan se vähän myös teennäistä. Että taivaspaikan saa, kun lahjoittaa rahaa”.
Niinistön tarjoama syötti kirkastui myös Kokkilalle, sillä perjantaina Ylen haastattelussa hän oli jo lämmin palkkatalkoiden kannattaja. Nyt uhrauksia vaaditaan kilpailukyvyn nimissä niin johdolta kuin työntekijöiltä.
Tottahan se on, että ei ole kovin suurta merkitystä, jos suurituloinen luopuu muutamasta tonnista. Hyväosainen eliitti onkin enemmän kuin tervetullut osoittamaan yhteenkuuluvaisuutta ja yhteisvastuuta.
Jos suurituloiset potevat Niinistön kaltaista tuskaa liian suuresta palkasta, on verotus ja eritoten palkkaprogression palautus pääomaveroille reilu ja oikeudenmukainen ele.
Pienipalkkaisilla ei ole varaa noudattaa Niinistön esimerkkiä. Välillisen verotuksen kiristykset ja odotettavissa olevat lisäsäästöt syövät pienituloisten ostovoimaa. Palkanalennukset lisäisivät köyhyyttä.
Kokkilan valaistuminen Niinistön avauksesta näkyy ensi syksyn tuloneuvotteluissa. Jos elinkeinoelämän eliitti seuraa Niinistöä, saa myös 400 euroa ansaitseva perhepäivähoitaja kuulla, että nyt olisi aika antaa ekstraropo yhteisen asian puolesta.
Viikon populistisiin eleisiin kuuluu myös vaatimus lyhentää kansanedustajien joulu- ja kesälomien pituutta.
Eräs kansanedustaja, jonka nimeä en tässä mainitse, totesi, että ”taas löytyi yksi mieskansanedustaja, jolla on vaikeuksia sopeutua kotioloihin”.
Voi vain ihmetellä, miten kansanedustajaihmiselle on päässyt syntymään se käsitys, että kansanedustaja on töissä vain silloin, kun on Helsingissä eduskunnassa.
Tehtävänsä oivaltanut kansanedustaja on palveluammatissa ja käytännössä aina tavoitettavissa.