Yhdysvallat on kiistatta kärsinyt takaiskuja. Sen toiminnan ja roolin legitimiteetti maailmalla on ollut jo pitemmän aikaa alamäessä. Maailman ainoaa hypervaltaakin kiinnostaa kuitenkin pikkuisen, miten sen politiikan moraaliseen ja lailliseen oikeutukseen yleisesti suhtaudutaan.
Käyvän amerikkalaisen selityksen mukaan arvostusta ovat pudottaneet maailman "geopolittiset muutokset", "vaikeat olosuhteet" - ja jotkut oman politiikan kömpelyydet ja epäpätevyydet.
Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. USA.n asema maailmalla ei ole kärsinyt niin paljon kuin yleisesti ajatellaan. Se on edelleen planeetan ainoa valtio, joka on "ehdottoman välttämätön". Toisin sanoen maailmassa ei edelleenkään tapahdu mitään kovin merkittävää ilman amerikkalaisten myötävaikutusta - ja tuon merkityksen (lähes) kaikki muut toimijat tunnustavat.
Niinpä Yhdysvallat voi valloittaa maailman johtavan valtion roolin takaisin, eikä sen tarvitse edes kestää kauan. Periaatteessa se on mahdollista vielä jopa Bushin hallinnolle, mutta varmasti se on mahdollista Amerikan seuraavien presidentinvaalien (2008) jälkeen riippumatta siitä, voittavatko niissä republikaanit vai demokraatit.
"Tämä on hyvä asia, sillä kun ottaa huomioon maailman muutoksen entistä vaarallisemmaksi, amerikkalaisen hyväntahtoisen globaalin hegemonian älykäs ja tehokas harjoittaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin ennen."
Yllä olevien ajatusten muotoilija ei ole kuka tahansa vieraileva kolumnisti, vaan George W. Bushin hallinnon takana olevien uuskonservatiivien älykkösiiven mainio edustaja, Robert Kagan. Hänen tuorein kolumninsa oli muutama päivä sitten The Washington Postissa.
Kannattaa muistaa, että Bushin jälkimmäisen virkakauden ensimmäinen vuosi päättyi juuri. Ehkä jonkinlainen välitilinpäätös siis.
Tohtori Kagan (s. 1958) toimi jo Ronald Reaganin kaudella ulkoministeri George Shultzin puheiden kirjoittajana, ja häntä voinee pitää eräänä Irakin sodan ideologisista hurmahengistä. Uho näyttää kuitenkin hieman taittuneen, ja kirjoitus edustanee hyvin myös republikaanien joukossa yleistynyttä hillittyä kritiikkiä Bushin hallintoa kohtaan.
Kaganin tuorein kirja "Of Paradise and Power" (2003) oli Euroopassakin monen maan bestseller-listoilla.
Kagan puhuu tietysti amerikkalaisten voimasta ja globaalista vaikutusvallasta, jotka tulevat säilymään mahtavina. Hän noteeraa maailmalla laajasti mitatun "ohimenevän" epäsuosion ja vihamielisyyden Bushin johtamaa Amerikkaa kohtaan, mutta samalla sen, että hallitukset ja poliittiset johtajat Lähi-itää myöten tekevät edelleen Washingtonin kanssa yhteistyötä.
Eli USA:n asema ei ole niin kauheasti muuttunut muutaman vuoden takaisten terrori-iskujen ja Irakin valtauksen jälkeen.
Eikä mikään toinen valta ole ryhtynyt rakentamaan USA:n hegemonialle vakavasti otettavaa, tasapainottavaa vastapoolia, mieluummin päinvastoin. Kiinan kohdalla on toki pieni tulevaisuuden varaus.
Euroopassa ovat puolustusbudjetit edelleen laskusuunnassa ja unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luominen on vähintään hidastunut, ellei pysähtynyt. Saksan uusi johto edustaa sen sijaan Kaganin mielestä nykyistä trendiä kohti lähempää yhteistyötä. Itä- ja Keski-Euroopassa taas ollaan huolissaan ei Yhdysvalloista vaan Venäjästä.
Japanin suhteet USA:han tulevat sitä läheisemmiksi, mitä enemmän se huolestuu Kiinan vaikutusvallan kasvusta ja Pohjois-Korean aseistuksesta ja niin edelleen.
Kagan huomauttaa myös, että merkittävissä kriiseissä käännytään aina ensisijaisesti Washingtonin - ei Pekingin, Moskovan tai Brysselin puoleen. Rakkaus ei ratkaise.