Hyvinvointivaltiossakin moni avun tarvitsija jää katveeseen. Siksi vapaaehtoisella avustamisella on edelleen tehtävää. Avun saajan kannalta ei ole suurta väliä, miten jaettava apu on koottu.
Vanha Kaleva -palstan lyhyt lainaus kertoo yhdestä pitkästä jouluperinteestä, Pelastusarmeijan joulupadoista. Sata vuotta sitten jouluaattona Kaleva uutisoi, minkä verran keräys oli tuottanut Oulussa, ja kehotti kaupunkilaisia ”edelleen muistamaan köyhien ja orpojen joulua”.
Tuosta ajasta säilynyt on se, että saman kristillisen järjestön joulupadat ovat yhä katukuvassa. Orpolasten määrä on paljon pienempi kuin vuosisata sitten, mutta köyhät ovat yhä osa suomalaista yhteiskuntaa.
Joulun alla lukuisat järjestöt ja aktiiviset kansalaiset ovat Pelastusarmeijan tavoin liikkeellä. Ajatus avun antamisen merkityksellisyydestä juuri jouluna on syvään juurtunut.
Aika ajoinkeskusteluun nousee kysymys siitä, millainen rooli hyväntekeväisyydellä sopii olla hyvinvointivaltiossa. Epäily vapaaehtoisen hyvän tekemisen hyödyllisyydestä ja suotavuudesta nousee näkemyksestä, jonka mukaan on julkisen vallan tehtävänä pitää huoli niistä, jotka erityistä huolenpitoa tarvitsevat.
Kansalaisten ja järjestöjen tekemän työn pelätään johtavan siihen, että yhteiskunta alkaa väistää vastuitaan. Epäilijät eivät halua hyvinvointiyhteiskunnan muuttuvan hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi.
Sosiaalivaltion murentuminen hyväntekeväisyyden takia on kuitenkin uhkakuvana kaukainen. Näin jo siksi, että äänestäjien ylivoimainen enemmistö kannattaa laajaa sosiaaliturvaa.
Hyväntekeväisyyttä pitkään tutkinut emeritusprofessori Risto Harisalo on torjunut näkemyksen, jonka mukaan vapaaehtoinen apu olisi meillä heikentänyt verovaroin ylläpidettäviä palveluja. Näyttöjä tästä ei hänen mukaansa ole.
Se muutoson Suomessa koettu, että vapaaehtoisesta auttamisesta on tehty yhä julkisempaa. Anglosaksisen maailman tukigaalat ovat jo täälläkin, ja oman tai yrityksensä nimen voi saada tv-ruutuun, jos osallistuu Yleisradion Nenäpäivä-keräykseen.
Onko hiljainen hyvän tekeminen jalompaa kuin julkisesti rummutettu? Ehkä ainakin pyyteettömämpää.
Silti asiaa kannattaa katsoa avun saajan näkökulmasta. Sillä paikalla on tuskin väliä, millaisessa yhteydessä apu on koottu.
Useimmat kansalaiset osallistuvat mutkan kautta hyväntekeväisyyteen maksaessaan veroja, iso osa myös kirkollisveroa. Vapaaehtoiselle auttamiselle jää kuitenkin aina oma roolinsa. Vapaaehtoiset auttajat operoivat usein lähellä autettavia ja ovat julkista valtaa nopeampia reagoimaan avun tarpeen muutoksiin. Samalla ruohonjuuritasolla toimivat auttajat antavat tärkeää henkistä tukea.
Joskus hyväntekeväisyyden epäillään auttavan lähinnä niitä ryhmiä, joiden tueksi on helppoa mobilisoida väkeä. Sairaiden lasten tulevaisuutta ja sotaveteraanien vanhuutta lähdetään turvaamaan innokkaammin kuin itse itsensä huonoon jamaan saattaneita kansalaisia.
Keräyskohteita katsoessa tämä näyttää olevan osaksi totta. Siksi tarvitaan sekä vapaaehtoisia avunantajia että yhteiskunnan tuomaa turvaa.