Kaikki me haluaisimme elää hyvän elämän. Suurimmalla osalla se onnistuukin vähintään tyydyttävästi. Hyvän elämän määrittely on hankalaa, mutta jotain yleispätevää hyvän elämän tunnusmerkistöstä voitaneen sanoa.
Kaiketi olisi tärkeää pystyä elämään elämänsä jonkinlaisessa sopusoinnussa ympäristön kanssa. Tämä koskee sekä ihmisiä että luontoa. Sopusointu olisi tarpeen löytää myös itsensä kanssa.
Jatkuva tora, riita ja viha kuluttaa elämän onnen alta aikayksikön – ja pitkäksi aikaa. Katkera ihminen on taakka kanssaihmisille ja ihmiselle itselleen: vihan varmin uhri on vihaaja itse.
Eräs ystäväni uteli lääkäriltään viisikymppistarkastuksen yhteydessä, josko terveellisempi elämä toisi elinvuosia lisää. Tupakointi, liikkumattomuus ja kohtuullista hieman jykevämpi alkoholinkäyttö saivat puuskuttamaan portaissa ja kulun hidastumaan ja miettimään tulevia elinvuosia.
Lääkäri vastasi, ettei hän voi terveellisempien elämäntapojen myötä luvata lisää elinvuosia, mutta hän voi varmasti luvata laadukkaampaa loppuelämää.
Siinäpä oiva tavoite: elää pitkä ja terve elämä. Tavoitteena on siis kuolla mahdollisimman terveenä. Nuppi skarppina ja kroppa timmissä kunnossa hautaan.
Ja jos lisäksi kuolinilmoituksen lukijoiden joukossa olisi mahdollisimman vähän niitä, jotka kilistelevät ilon maljoja, olisi todennäköisesti syytä olla tyytyväinen omaan maalliseen vaellukseensa.
Pää pysyy kunnossa, kun sillä on sopivasti tekemistä. Jos työ ei haasta, niin sanaristikot ja haastavat pelit, esimerkiksi šakki, pitävät mielen tylsymisen loitolla.
Fyysistä rappeutumista voi hidastaa liikunnalla: ylös, ulos ja lenkille. Kuorolaulu ja kortinpeluu tuovat sosiaalista positiivista polttoainetta.
Kulttuurikokemukset virkistävät kuin vesi kuivumassa olevalle kasville. Kun lisäksi jättää ihmiskeholle vieraat myrkyt kuten viinan ja tupakan vähemmälle (tai kokonaan) ja syö monipuolisesti, ovat kaikki onnellisen elämän edellytykset koossa: rakastaa ja olla rakastettu.
Ihminen on tiettävästi ainoa elollinen, joka kykenee elämään menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Hyvän elämän edellytys olisi osata tarttua hetkeen, elämään nykyisyydessä.
Me tavoittelemme usein tulevaisuudelta jotain niin paljon, että unohdamme elää hetkessä. Skarppia nuppia ja pitkää tervettä elämää ei kannata tavoitella tuottamalla nykyhetkeen huonoa elämää.
Sosiologi Matti Kortteinen loi kymmeniä vuosia sitten käsitteen ”sitku-elämä”. Termi syntyi, kun tutkija haastatteli lähiöissä asuvia ihmisiä.
He muotoilivat usein vastauksensa muotoon: sitku saadaan sitä ja tätä, niin asian ovat hyvin.
Tulevassa eläminen voi ohentaa elämään nykyhetkessä.
Markkinatalouden ja kaupallisuuden ylivalta on tuottanut monenlaista vastavoimaa. Yksi julistaa, että vähemmän on enemmän. Väitteessä on paljon järkeä. Toisaalta on syytä tähdentää, että tekniikan voittokulku on helpottanut meidän kaikkien elämää ja tuonut onnen mahdollisuuksia lisää.
Edistyminen kaikilla saroilla on hienoa. Sata vuotta sitten normaali työvuosi oli noin 3 000 tuntia ja nyt selviämme noin 1 700 tunnilla.
Nykyinen raataminen tuo moninkertaisesti pötyä pöytään verrattuna isovanhempiemme raatamisen tuloksiin. En kaipaa paluuta taaksepäin, mutta onkohan kuitenkin joiltain osin kehitys vienyt liiallisuuksiin.
Dalai-lama on tiivistänyt jotain olennaista pohtiessaan ihmisyyden kummallisuuksia. Ihminen uhraa terveytensä tavoitellakseen rahaa. Sitten hän käyttää rahansa saavuttaaksensa terveytensä takaisin.
Hän on niin kiinnostunut tulevasta, että unohtaa nauttia nykyhetkestä. Hän elää kuin olisi kuolematon ja kuollessaan hän on elänyt elämättömän elämän.
Onnen ja hyvän elämän tavoittelu on tärkeää, mutta olennaista olisi muistaa, että hyvän elämän tavoittelun pitäisi olla itsessään hyvää elämää.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti