Suomen valtion lainakelpoisuus on nykyään paras mahdollinen, joten nyt kysytään ennen kaikkea taitoa valita oikeat instrumentit, joilla pitää riskit hallinnassa. Jos tässä onnistutaan, rahan pitäisi olla Suomelle jatkossakin halpaa.
Suomi on viime aikoina saanut emissioissa hyvän hinnan. Suomen valtion lainoja on noteerattu jälkimarkkinoilla Saksaakin paremmin. Vastikään velkarahaa irtosi jälleen aivan alarajalta, vajaalla 2,3 prosentin korolla. Kun valtion velan keskikorko liikkuu jossakin 4,5 prosentin kieppeillä.
Aina ei Suomen valtion asema lainamarkkinoilla ole näyttänyt yhtä auvoiselta. Pahimmillaan kotimaan obligaatioita on myyty lähes 12 prosentin korolla. Vielä Viinasen ministerikaudella valtiovarainministeriö kävi tuskaisia rahanhankintaneuvotteluja. Lainaa otettiin miten kuten saatiin.
Sittemmin velanhoito on siirretty Valtiokonttorin vastuulle. Se taas saa nauttia konvergenssiehtojen täyttymisestä. Lainaaminen on jo ehkä liiankin helppoa, kun julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on Suomessa puristettu noin 45 prosenttiin. Ylärajaksi on sovittu 60 prosenttia. Vain Luxemburg pystyy EU-maista parempaan.
Itse asiassa julkinen velka kääntyi jo viime vuonna uudestaan nousuun. Ja silti perusta tuskin huojuu, koska julkiseen velkaan luetaan myös työeläkejärjestelyt. Niiden rahastointiaste on nousussa. Lisäksi velkasuhdetta avittaa Suomen talouskasvu.
Tilanne on erikoinen ja suorastaan kutsuu poliitikkoja lisäämään velkaa. Sillä pohja näyttää terveeltä. Ja silti suunnan pitäisi hirvittää, onhan jokainen kansalainen valtion nimissä jo reippaat 12 000 euroa velkaa, lähinnä ulkomaille.
Toisaalta taas teknisesti Suomi kuuluu yli 63 miljardin euron lainamassallakin yhä pieniin velallisiin. Siksi velanottoa on jo muutaman vuoden ajan kehitetty pieneristä kohti suuruusstrategiaa.
Markkinoille lähdetään vain, kun kokoon on kasattu merkittävä summa. Esimerkiksi runsas viikko sitten Suomi ilmoitti 1,5 miljardin dollarin emissiosta viidelle vuodelle. Näin nostetaan huomioarvoa ja lainan kysyntää.
Valtiokonttori on myös selvästi panostanut riskien hajauttamiseen. Se on esimerkiksi tehnyt markkinointisopimuksen lukuisien ulkomaisten pankkien kanssa ja saanut uusia sijoittajia niin Aasiasta kuin keskuspankeistakin. Näin varmistetaan se, etteivät Suomen valtion papereihin rahojaan sijoittavat muodosta keskenään riskitekijää.
Juuri laajentunut kontaktipinta markkinoihin on taannut sen, että valtion lainat ovat kysyttyjä, niitä ostetaan ja myydään paljon, itseasiassa eniten verrattuna muihin pienempiin EU-maihin.
Vastapalvelukseksi Suomi satsaa hyvään maineeseensa. Se ostaa lainat takaisin, kun niiden aika on päättymässä. Käytäntö on ollut edullinen, sillä korolla on ollut tapana antaa periksi loppua kohti.
Valtion rahoituksen hoitajilla on kuitenkin hyvän velallisen imagon ohella toinenkin haaste. Valtion kassassa makoilevaa rahamäärää on tarkoitus pienentää olennaisesti. Nyt kassavarat vaihtelevat huomattavasti. Alentamista vain parin viikon tarpeen tasolle pidetään jo hyvänä saavutuksena.
Teoreettisesti kassaa ei ilmeisesti tarvita lainkaan, jos vain tekniikka toimii ja rahaa voidaan ostaa ja myydä päivittäin. Tällaista tuottoisaa nollatilaa on jo lähennytty Ruotsissa. Saakin nähdä, miten pieni pelivara Suomen leijonalle lopulta riittää, jos korkotilanne rahamarkkinoilla kiristyy.