Koko maailma seurasi henkeä pidätellen 33 chileläisen kaivosmiehen pelastumista. Kerrankin hyvä uutinen ylitti kaikki uutiskynnykset.
Maailma ei ole niin paha, miltä se saattaa tuntua, kun seuraa päivien uutisvirtaa. Sen virran juoksussa vain harvoin hyvä uutinen on kova uutinen, joka ylittää kaikki uutiskynnykset.
Nyt se on nähty. Chilen kaivosonnettomuus yhdisti ihmiset eri puolilla maailmaa seuraamaan todellista tosi-tv:tä: 33 kaivosmiehen pelastumista yli 600 metrin syvyydestä. Onnettomuus ja sen kohteeksi joutuneiden kaivosmiesten pelastaminen kosketti kaikkia ja kaikkialla. Ikään kuin nämä viidentenä elokuuta loukkuun jääneet kaivosmiehet olisivat kuin kuka tahansa meistä.
Kaivosonnettomuuden pelastustöiden uutisointi huipentui keskiviikkona alkaneeseen ja torstaina päättyneeseen miesten yksi kerrallaan tapahtuneeseen pelastumiseen. Pienen Feniksiksi nimetyn kapselin avulla miehet nostettiin ahtaan pelastuskäytävän kautta maan pinnalle.
Tapahtumaa seurattiin herkeämättä eri puolilla maapalloa. Se näytettiin internetin ja televisiokanavien kautta suorana lähetyksenä. Jokaisen miehen ylösnousua kuilusta juhlittiin. Jotain suurta ja mahtavaa koettiin tapahtuneeksi.
Tapahtuma ei jättänyt kylmäksi meitäkään, vaan sitä seurattiin Suomessa pohjoisimpia kolkkia myöten. Chilellä on erityispaikka monen suomalaisen sydämessä, sillä verisen sotilasvallankaappauksen seurauksena vuonna 1973 suuri joukko chileläisiä pakeni Suomeen saakka. Se muistetaan. Ja eläväthän jotkut heistä keskuudessamme yhä.
Miksi uutinen Chilestä saattoi nousta näin merkittäväksi, että se huomioitiin jok´ikisessä päivittäisiä asioita seuraavassa tiedotusvälineessä? Se on varmasti ollut ruokatunti-, kuppila- ja huoltoasemabaarien parlamenttien keskustelujen kestoaihe viime päivät ja viikot.
Kaukaisen San Josen kaivoksen tapahtuman loppuhetkiä jännitettiin kuin kyse olisi omista läheisistämme. Heidän kohtaloonsa samaistuttiin. Mietittiin, miltä tuntuisi panna omalle kohdalle. Miltä tuntuisi joutua olemaan loukussa maan alla viikkotolkulla?
Onnettomuus sai varsin varhaisessa vaiheessa kasvot: oli maan alla loukussa olevat Carlosit ja Mariot, oli surevia vaimoja, lapsia, äitejä, isiä, siskoja ja veljiä. Ja heidän rinnallaan jopa Chilen korkein poliittinen johto. Myötätunnonosoituksia sateli kaikkialta.
Tapahtumasta teki suuren toivo: usko siihen, että ihminen voi pelastua melko varmalta näyttävältä kuolemalta. Yleensä tällaiset kaivosonnettomuudet ovat päättyneet onnettomasti, kaivosmiesten kuolemaan. Nyt kaikki pelastuivat kuin ihmeen kaupalla oltuaan syvällä maan alla peräti 69 päivää ja yötä.
Jos näiden miesten kohtalo olisi ollut kuolema, niin kuin vastaavaan onnettomuuteen joutuneille tuhansille kaivosmiehille on tapahtunut, asia olisi uutisoitu, vähän aikaa metsästetty syyllisiä ja sitten unohdettu.
Nytkin etsitään syyllisiä siihen, että tällainen onnettomuus pääsi tapahtumaan, mutta se ei noussut päällimmäiseksi. Tärkeintä on, että kaivosmiehet pelastuivat ja koko maailma saattaa riemuita heidän rinnallaan.