Kolumni

Hyvä tyyppi on kaikkein tasa-arvoisin työnhaussa

Työelämän kohtaanto-ongelma piinaa jatkuvasti työmarkkinoilla.

Kolumnin kirjoittaja on Kalevan toimittaja Pasi Klemettilä.
Kolumnin kirjoittaja on Kalevan toimittaja Pasi Klemettilä.
Kuva: Ala-aho Pekka

Työelämän kohtaanto-ongelma piinaa jatkuvasti työmarkkinoilla. Työnantajat ja tarjolla oleva työvoima eivät riittävän hyvin kohtaa työmarkkinoilla, vaikka kuinka yritetään.

Monessa tapauksessa kyse on yksinkertaistettuna siitä, että Helsinkiin ei saada kaikkea sitä oikeanlaista työvoimaa, mitä siellä tarvittaisiin, kun jostakin syystä kaikki Perähikiän ihmiset eivät halua sinne muuttaa. Muuallakin kohtaamisongelmia toki on, pienemmässä mittakaavassa.

Eräänlainen kohtaanto-ongelma syntyy myös siitä, että työnantajien haaveet ja työnhakijoiden tosielämän tiedot, taidot ja luonteenpiirteet eivät kohtaa oikealla tavalla.

Monien avoinna olevien työpaikkojen vaatimukset ovat tunnetusti usein aika lailla toisesta maailmasta verrattuna siihen, millaisia ihmisiä kohtaa Suomen turuilla ja toreilla kulkiessa. Kovin moneen työpaikkaan haetaan hyviä tyyppejä, joilla on loputtomasti hyviä ominaisuuksia. Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta siitä, kuinka suuri osa suomalaisista oikeasti on hyviä tyyppejä? Riittääkö heitä kaikille työnantajille? Ja ovatko työttömät sitten huonoja tyyppejä?

Entä voiko yli 50-vuotias olla hyvä tyyppi? Työeläkeyhtiö Elon uunituoreessa kyselyssä todettiin taas, että yli 50-vuotiaat olivat kohdanneet työnhaussa vaikeuksia ikänsä takia.

Jos yli 50-vuotiaat laskettaisiin auliisti hyvien tyyppien joukkoon, se voisi parantaa oleellisesti Suomen työllisyysastetta. 55–64-vuotiaiden työllisyysaste Suomessa vuonna 2018 oli vain noin 65 prosenttia, mikä on 12,5 prosenttiyksikköä matalampi kuin Ruotsissa,

Se lienee tosiasia, että kaikkein vaikeimmin työllistyvien työttömien osaaminen ja taidot eivät kerta kaikkiaan vastaa niitä vaatimuksia, joita avoinna olevissa työpaikoissa edellytetään.

Mutta näyttää myös todennäköiseltä, että suurella osalla työpaikkoihin valituista työntekijöistä osaaminen ja taidot jäävät todellisuudessa oikeasti vajavaisiksi hienoihin vaatimuksiin nähden.

Jotenkin ne tarpeelliset työpaikat kuitenkin yleensä täyttyvät, ennemmin tai myöhemmin. Joko työnantaja joutuu tyytymään vähempään tai sitten työnhakija saa työtä reilusti omilla vahvuuksillaan, olivat ne sitten mitä olivat.

Voisiko olla mahdollista ja jopa hyödyllistä, että työpaikkailmoituksissa alettaisiin lähestyä potentiaalisia työnhakijoita hieman erilaisella asenteella kuin nyt?

Elinkeinoelämä voisi alkaa tarjota taas enemmän työpaikkoja oikeille uutterille ihmisille eikä vain mielikuvitustyypeille. Ahkeruus, rehellisyys ja jatkuva halu oppia tekemään työnsä entistä paremmin ja myös uudella tavalla voisivat nykyäänkin olla arvossa pidettäviä asioita.

Jos suomalainen työvoima olisi laiskaa eikä osaisi mitään, tällä maalla ei paljon tulevaisuutta olisi. Eikä sillä olisi edes tähän mennessä kertynyttä nykyisyyttäkään. Suomalaisillahan sitä paitsi on melko hyvä työmoraali verrattuna monien muiden maiden kansalaisiin. Tai ainakin näin Suomessa ajatellaan.

Ja jos työpaikkailmoituksissa korostettaisiin pyrkimystä työllistää pitkäjänteisesti ja pysyvästi eikä määräaikaisesti ja näin myös tehtäisiin, se torppaisi myös syntyvyyden laskua. Määräaikaiset työsuhteet ja yleinen epävarmuus tulevasta työurasta ovat hyvin tehokkaita keinoja vähentää syntyvyyttä.

Vakituinen työpaikka on sentään lähtökohtaisesti turvallisemman tuntuinen kuin määräaikainen työ. Vakituisessa työpaikassa nuoriso voisi luottavaisesti suunnitella perheenlisäystä, kun ei etukäteen ole tietoa siitä, milloin työt loppuvat.