Ota oppia Timo Soinilta, kehottaa Valtuutetun käsikirja vuodelta 2009. Tässä tapauksessa Soinin esimerkillisyys perustuu onneksi vain hänen värikkääseen puhetapaansa, jota kuulijan on helppo ymmärtää.
Valtuutetun selviytymisoppaan on kustantanut Kunnallisalan kehittämissäätiö. Sitä ei sovi sotkea Sudenpentujen käsikirjaan, joka on tunnetusti hyödyllinen opus.
Oulun valtuustossakin on puhujia, joita kuunnellessa edes takarivissä ei tarvita torkkupeittoa. Aina se ei ole pelkästään hyvä asia. Siitä saatiin näyttöä viime maanantaina: muutamien valtuutettujen kielenkäyttö heilahti pahasti sivuraiteelle.
Tosin on Oulun valtuustossa aiemminkin anteeksi pyydelty ja kunnian perään kyselty, mutta nyt tauti näyttää pahentuneen. Ekososialisti Juha Markkola sätti useampaan otteeseen entistä puoluetoveriaan, ja kokoomuksen varavaltuutettu Henri Heikkinen huuteli kaupungintalon portailla ämyriin herjoja kallioparkkia vastustaville mielenosoittajille.
Jälkimmäinen tosin kävi puhujapöntössä pyytelemässä tekosiaan anteeksi ja Markkolakin kirjoitti myöhemmin yleisönosastoon jonkinlaisen tunnustuksen tapahtuneesta. Valtuutettu Heikki Keränen (sd.) sai aiheen luonnehtia Markkolaa blogissaan muodikkaasti "valtuustokiusaajaksi".
Markkola on hyvä puhuja, jonka ei tarvitsisi sortua henkilökohtaisuuksiin tullakseen kuulluksi ja varsinkaan ymmärretyksi.
Valtuutetun työ on vaikuttamista, ja puhe on vaikuttamisen ensimmäinen työkalu, edelleen samaista Valtuutetun käsikirjaa lainaten. Ehkä ylilyönnit ovatkin merkki turhautumisesta. Siitä, ettei yksittäinen rivivaltuutettu koe vaikuttavansa niin kuin soisi. Jos vaikuttamisen paikaksi jää?--?kaikella kunnioituksella?--?pelkkä valtuusto ja siellä puhuminen, niin ihmekös tuo.
Hyvä esimerkki oli juuri kallioparkkikokous. Uskaltaisin väittää, että joka ikinen valtuutettu oli lyönyt kantansa lukkoon ennen kokousta. Pitkä, monen tunnin puhemaraton oli tarkoitettu yleisölle ja medialle. Asia ei siitä enää muuksi muuttunut kenenkään päässä. Silti valtuutettu toisensa jälkeen kipusi puhujapönttöön, kun omalta paikalta sallittu kolmeminuuttinen ei riittänyt.
Tietenkin valtuusto päättää. Siitä huolimatta varsinainen kokous on aika pitkälti näytös päättämisestä. Selvimmin se näkyy talousarviokokouksissa, joissa ensin käytetään yksi pitkä päivä muutos- ja lisäysesityksiin ja sen jälkeen toinen ilta niitten alas ampumiseen.
Varsinaiset ratkaisut kun on tehty jo aivan muualla, poliittinen sopu hierottu ja ryhmät pantu kuriin ja nuhteeseen.
Turhautumista on saattanut lisätä se, että asiat päätetään nykyään jotenkin ihmeellisesti köntteinä. Ensin laaditaan joku monisanainen ja maalaileva hyvinvointijohtamiskehittämisprosessimalli.
Varmistetaan, että se on tarpeeksi ympäripyöreä. Painetaan teksti hyvälle paperille ja lyödään päälle kauniit kiiltävät kannet. Ihastellaan joukolla ja kiitetään kokonaisuuden hallitsemisesta. Hyväksytään valtuustossa hurraa-huutojen saattamana. Ja ihmetellään myöhemmin, mitä kaikkea sieltä löytyykään otsikolla "näinhän me jo olemme asiat linjanneet".
Viime viikolla kotimaisten kielten tutkimuslaitos puuttui lakien ja säädösten huonoon kieleen. On demokratian ja kansalaisten tasavertaisuuden uhka, kun ei ymmärrä itseään koskevia asioita.
Kaiken lisäksi lakien ja säädösten siansaksa valuu muuhun hallintoon, kun tehdään poliittisia kompromisseja, joista kukaan ei tiedä, mitä ne tarkoittavat.