Jokelan tapahtumien jälkilöylyissä myös tietokone- ja konsolipelit sekä pelien tekijät ovat joutuneet syytettyjen listalle. Maanantaina Oulussa järjestetyssä Pelit ja (itse)ilmaisu -seminaarissa pelintekijöille annettiin mahdollisuus puolustaa pelejä ja pelaamista.
"Pelintekijän vastuu on sama kuin muillakin taiteilijoilla. Aikuisille kuuluva taide ei kuulu lapsille - sama koskee pelejä", korostaa rooli-, lauta- ja tietokonepelejä suunnitteleva Eero Tuovinen.
Tuovinen ei itse usko siihen, että pelit ovat sen vaarallisempia kuin esimerkiksi kirjat, vaikka ne uutena asiana nostetaankin helposti kaiken pahan syyksi.
"Pelien haitallisuudesta puhuttaessa on nostettu esille sellaisia asioita kuin kuvat, äänet tai teemat. Samoja asioitahan löytyy muista passiivisista taidemuodoista."
Yksi viime aikoina parjatuista peleistä Doom, jossa ammutaan demoneita, on Tuovisen suosikkipelejä - mutta lukuisista muista syistä kuin näennäisen silmittömästä räiskimisestä: liikkumisesta tilassa, strategisista valinnoista.
"Minua Doom pelotti, mutta ei suinkaan ampumisen takia, vaan siksi, että se oli niin vaikea", myöntää pienimuotoisia videopelejä suunnittelevan Kuetku Gamesin Eino Keskitalo.
Keskitalon mukaan peleissä on se ero esimerkiksi kirjoihin ja elokuviin, että pelaaja voi hypätä pelissä aktiivisesti puikkoihin, tarttua pelaajana aseeseen.
"Onhan sitä aikaisemminkin lapsena leikitty pihalla aika rajuja sotapelejä. Mutta lasten ja aikuisten leikit ovat eri asioita. Siitä olemme liikuttavan yksimielisiä, että lapsia pitää suojella", Keskitalo korostaa.
Liveroolipelit
aikuisten juttu
Liveroolipeleissä eli larpeissa pelaajien eläytyminen on kokonaisvaltaista, ei pelkkää hiiren tai peliohjaimen pyörittelyä.
Lukuisia larppeja suunnitellut Eve Starck Oulun interaktiiviset eläytyjät -yhdistyksestä pitää larppeja yksiselitteisen sopimattomina alle murrosikäisille.
"Larpeissa käsitellään sosiaalisia tilanteita, joista pelin tekijällä on selkeä vastuu. Toisaalta liveroolipelit ovat siitä hyviä, että ne viedään läpi vain kerran eikä niihin oteta mukaan lapsia. Lasten pihaleikeissä on roolipelien aineksia, mutta heille ei anneta tarinoiden aiheita ulkopuolelta, vaan lapset luovat tarinansa itse", Starck vertaa.
Pelaamalla opitaan, tai sitten ei
Pelintekijöiden vastuun lisäksi Pelikarnevaalit-tapahtumaan liittyneen peliseminaarin harvalukuista mutta erittäin aktiivista yleisöä puhuttivat pelit oppimisen välineenä.
Pelintekijät myöntävät, että pelit voivat auttaa sosiaalisten taitojen kehittymisessä ja jopa joidenkin asioiden oppimisessa. Mitään erikoisasemaa peleille ja pelaamiselle ei silti voi antaa.
Eero Tuovinen niputtaa pelit ja pelaamisen "elämyspedagogiikkaan", jonka tehokkuudesta ei ole juurikaan tutkittua tietoa.
"Opetuspeli on erinomainen ja kiehtova idea. Olennaista on se, että pystyykö peli tarjoamaan opettajalla välineen, jonka avulla opettaja voi pyrkiä oppimistavoitteisiinsa", Tuovinen painottaa.
Muut pelintekijät ja yleisö luottivat Tuovista enemmän siihen, että pelaaminen voi tartuttaa oppilaisiin paljon sellaista tietoa, joka ei muuten jäisi mieleen.
"Itse opin kertolaskua kunnolla vasta pelatessani Nintendon Brain age -peliä", myöntää pelien ohella multimediaesityksiä suunnitellut Olli Kantola.
"Liveroolipelien vahvuus on se, että ne antavat työkaluja työstää asioita, jotka askarruttavat mieltä. Pelitapahtumat ovat äärettömän sosiaalisia, kivoja ja eskapistisia. Peleissä voi tehdä erilaisia asioita, ja siinä sivussa oppiakin", Eve Starck sanoo.