Hyvä näkö antaa har­kin­ta-ai­kaa tien päällä

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen perusteella meillä on arviolta noin 100 000 autoilijaa, jotka eivät täytä ajokortin nykyisiä näkövaatimuksia. Lisäksi 200 000 suomalaista ajaa ajokorttiin juuri ja juuri oikeuttavalla näöllä.

Poliisi ja Optisen Alan Tiedotuskeskus toteuttavat ensi viikolla "Näkökatsastus 2004" -liikenneturvallisuuskampanjan.
Poliisi ja Optisen Alan Tiedotuskeskus toteuttavat ensi viikolla "Näkökatsastus 2004" -liikenneturvallisuuskampanjan.

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen perusteella meillä on arviolta noin 100 000 autoilijaa, jotka eivät täytä ajokortin nykyisiä näkövaatimuksia. Lisäksi 200 000 suomalaista ajaa ajokorttiin juuri ja juuri oikeuttavalla näöllä. Poliisi ja Optisen Alan Tiedotuskeskus tarkastavat ensi viikolla ajajien näköä 20 paikkakunnalla poliisin liikennevalvonnan yhteydessä.

Kampanjan tulokset julkistetaan syyskuussa.

Kuljettajan näöntarkkuus mitataan uudella näköseulataululla, joka on suunniteltu poliisin käyttöön liikennevalvonnassa. Pari minuuttia kestävän tutkimuksen päätteeksi tutkittava saa palautelapun, johon on kirjattu hänen näöntarkkuutensa ja merkitty, täyttääkö lukema hänen ajokorttiluokkansa vaatimukset.

"On aivan eri asia näkeekö ajotietä 60 metriä tai 200 metriä eteenpäin. Hyvä näöntarkkuus antaa autoilijalle enemmän aikaa ennakoida tilanteet ja toimia muuta liikennettä vaarantamatta", toimitusjohtaja Ilkka Liukkonen Optisen Alan Tiedotuskeskuksesta muistuttaa.

Liukkonen on huolissaan erityisesti vanhenevien ajajien näöntarkkuudesta, sillä näkö muuttuu hitaasti ja ihminen sopeutuu nopeasti siihen. Ikääntyessä myös näkökenttä kapenee ja niska jäykistyy niin, että pää ei käänny kuin nuorempana. Tästä syystä olisi todella tärkeää huolehtia silmistään.

Anteeksi, mikä visus?

Visus kuulostaa oudolta tavallisen suomalaisen korvaan, turhaan. Se on näöntarkkuuden yksikkö, jonka ääriarvot ovat 0 ja 2,5. Nolla tarkoittaa, että ihminen on sokea. Ne, jotka yltävät 2,5:een näkevät todella hyvin, sillä 2:n lukemallakin pääsee haukansilmien kaartiin. Ns. normaaliarvona pidetään ykköstä. Esimerkiksi se, jonka näöntarkkuus on 1,25 näkee 157 metrin päähän. Jos näöntarkkuus on 0,5, matka lyhenee 63 metriin.

Visus tarkoittaa pienintä erotuskykyä, ts. miten lähellä toisiaan olevat pisteet katsoja erottaa vielä kahdeksi eri pisteeksi. Visus 1,0 vastaa kuuden metrin päässä olevan ns. Snellenin E:n näkemistä, kun E:n sakarat ovat 1,74 millin paksuisia.

Visusarvoja mitataan standarditauluilla, jotka ovat vertailukelpoisia keskenään toisin kuin perinteisesti käytetyt E-taulut. Standarditauluissa katsotaan yleensä numeroita, koska kirjainversioita on hitaampi käyttää, toimistopäällikkö Taru Korja Optisen Alan Tiedotuskeskuksesta huomauttaa.

Vasen, oikea

Henkilöautoa ajavat saavat katsoa tauluun molemmilla silmillään, kuorma-autokortin haltijat katsovat erikseen oikealla ja vasemmalla silmällä, vaikka olisivat kampanjahetkellä liikkeellä henkilöautolla. Näöntutkimuskampanjassa ajajat katsovat tauluun neljän metrin etäisyydeltä. Matka mitataan nelimetrisellä narulla, jonka kummassakin päässä on pyykkipoika.

Edellisen kerran, vuonna 2002, näöntutkimuskampanja toteutettiin katsastusasemilla. Nyt ollaan mukana liikenteessä yhdessä poliisin kanssa. Näönkatsastuskampanjoita on tarkoitus toteuttaa tästä lähtien yhteistyössä poliisin kanssa. Yhteensä noin 50 valvontatapahtumaan ja toimintaan osallistuu 150 vapaaehtoista optikkoa sekä liikkuvan poliisin ja paikallispoliisin väkeä.

Kampanja-aikana kampanjapisteissä tutkituille kuljettajille ei käy kuinkaan, vaikka heidän näkönsä ei vastaisikaan ajokortin vaatimuksia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä