Barack Obama on hieno mies ja hieno presidentinalku. Hänelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto kuitenkin tuli jostakin, jonka hänen toivotaan tekevän eikä jostakin, jonka hän on jo tehnyt.
Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle oli yllätys. Ei siksi, etteikö Obama presidenttinä ole juuri sellainen, jota suurin osa sivistyneestä maailmasta on Yhdysvaltoihin toivonut. Hän on, kuten Nobel-komiteakin perusteluissaan toteaa, "tuonut toivoa maailmaan". Kaiken lisäksi hänellä on ollut rohkeutta tarttua maansa terveydenhuollon uudistamiseen ja ilmastokysymyksiin tavalla, johon hänen edeltäjistään kukaan ei ole pystynyt.
Pulma onkin siinä, että Obaman saavutusten luettelo on edelleen verraten lyhyt. Samoin on otettava huomioon, että esitys hänestä palkinnon saajana on tehty jo ajat sitten. Hän ei siis ollut palkinnonsaajaksi esitettäessä hoitanut tehtäväänsä kuin korkeintaan pari kuukautta. Maailman mahtavimmassa virassa voi muuttaa maailmaa, mutta siihen ei sentään muutamassa kuukaudessa pysty edes Barack Obaman tasoinen johtaja.
Komitean perustelut, joiden mukaan presidentti on "poikkeuksellisella tavalla ponnistellut vahvistaakseen kansainvälistä diplomatiaa ja yhteistyötä kansojen kesken", kuulostavat nekin omituisen tyhjiltä. Maailmassa on sentään suuri määrä poliittisia johtajia, joiden aikeiden kunniallisuutta ei voi mitenkään epäillä mutta joiden saavutuksia sen sijaan voi.
Vaikka se tylyltä kuulostaa, myös Obama putoaa tähän "toistaiseksi vähän saavuttaneiden" kategoriaan. Hän on kunnioitettava yksilö ja yksi lupaavimpia Yhdysvaltojen presidenttejä koskaan, mutta edelleen pelkkä noviisi verrattuna esimerkiksi palkinnon viime vuonna voittaneeseen Martti Ahtisaareen.
Nobel-komitean perusteluja lukiessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että kyseessä olisi jonkinlainen rohkaisun signaali. George W. Bushin kaksi kautta jäävät Yhdysvaltain historiaan yksinä maan noloimmista. Bush raunioitti kahdeksassa vuodessa USA:n talouden ja kansainvälisen uskottavuuden. Hänen ajastaan paljastuksia sisältäviä kirjoja tupsahtelee jo.
Presidentti Bill Clinton, joka kompasteli yksityiselämässään, onnistui poistamaan kroonisen alijäämän valtiontaloudesta ja loisti Lähi-idän rauhanponnistelijana. Monille eurooppalaisille vaikuttajille Bush edusti Clintonin jälkeen ökyamerikkalaisuuden irvikuvaa pahimmillaan.
Obaman valinta oli Yhdysvalloissa historiallinen. Hän on maan ensimmäinen värillinen presidentti. Hän on myös lähtenyt vahvasti korjaamaan sosiaalipolitiikan räikeintä häpeäpilkkua eli terveydenhuoltoa sekä patistellut amerikkalaisia toimimaan osaltaan ilmastonmuutoksen estämiseksi. Kenties palkinnolla halutaan vahvistaa hänen horjuvaa sisäpoliittista asemaansa.
Jos niin on, Nobel-komitea riskeeraa mittavasti oman arvovaltansa. Mikään ei nimittäin takaa, että Obama onnistuu.
Obama ei liioin ole tehnyt vielä oikeastaan mitään amerikkalaisten kotiuttamiseksi Irakista saatikka saanut aikaan uskottavaa ohjelmaa maan rauhoittamiseksi ja vallan palauttamiseksi irakilaisille. Afganistanissa tilanne muuttuu koko ajan epävakaammaksi. Terrorismista epäillyille rakennetut vankilat odottavat perkaamistaan, samoin konkreettiset saavutukset kansainvälisen jännityksen lieventämisessä, esimerkiksi Korean niemimaalla.
Nyt on pakko onnistua monella rintamalla. Nobel velvoittaa siihen.