Luontokuvaajan Jari Heikkisen tähänastinen kohokohta osui viime marraskuulle, jolloin hänelle myönnettiin Itävallassa ensimmäinen palkinto maailman suurimman valokuvanäyttelyn Austrian Super Circuitin luontosarjassa.
Voittokuvaan Heikkinen oli ikuistanut vedestä siivilleen nousevan telkän. Näyttelyyn osallistui useampi tuhat kuvaajaa yli sadasta maasta. Valokuvia oli esillä noin 44 000.
Jari Heikkinen myöntää, että menestys kansainvälisesti arvostetussa mittelöissä lämmittää pitkän linjan luontokuvaajaa. Tosin sama mies on käynyt pokkaamassa ulkomailla, varsinkin Saksassa, palkintoja aikaisemminkin: muun muassa vuonna 1999 hän voitti Rosenheimissa järjestetyn kilpailun maisemakuvasarjan, ja 2001 hän sijoittui Luenissa hopealle Luonto ja ihminen -teemalla järjestetyssä kilpailussa.
Heikkinen kiistää silti jyrkästi, että hän koskaan kuvaisi nimenomaan jotain tiettyä kilpailua silmälläpitäen.
"Luontokuva on kuvaajalle monipuolinen elämys, sillä siihen liittyy oma henkilökohtainen luontokokemus. Kuvaaja näkee myös ottamassaan kuvassa enemmän kuin katsoja. Mutta jos kuva on elämys myös katsojalle, niin silloin se on onnistunut."
Pettymyksistä
otettu opiksi
Jari Heikkinen on harrastanut valokuvausta pari vuosikymmentä ja osallistunut lukemattomiin luontokuvakilpailuihin. Hän myöntää, että joskus diaa pakatessa on ollut varma tunne siitä, että menestystä on luvassa. Pettymyksiäkin on väistämättä tullut, mutta niistä on otettu opiksi.
"Kilpailuun lähetetyssä kuvassa täytyy tietenkin valokuvauksen perusasiat olla kohdallaan. Valokuvien paremmuusjärjestykseen laittamisessa jää kuitenkin aina tulkinnan varaa. Viime kädessä ratkaisu perustuu tuomariston henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja näkemyksiin. Tuomareita vaihtamalla vaihtuisi hyvin todennäköisesti myös voittaja", hän arvelee.
Haminan reserviupseerikoulussa kapteenina työskentelevä Heikkinen myöntää omaavansa sen verran kilpailuviettiä, että kuvia tulee lähetettyä aina, kun kutsu kilpailuihin käy.
"Kilpailukuvien valinnassa oma kriittisyys on tärkeää. Kilpailuissa menestymistä ei sinänsä voi eikä edes kannata asettaa tavoitteeksi. Kun pyrkii yksinkertaisesti kameran takana mahdollisimman hyvään lopputulokseen, niin se sitten poikii mahdollisesti palkintosijoja myös kilpailuissa", Heikkinen sanoo.
Näkyvyys rahaa merkittävämpi palkinto
Kilpailuissa pärjäämisestä seuraa sitten luontokuvaajalle mainetta ja ennen kaikkea näkyvyyttä, kun kuvia julkaistaan. Rahasta on Heikkisen mukaan valokuvakilpailujen yhteydessä käytännössä turha puhua.
"Suomessa arvostetuin ja näkyvin palkinto on Vuoden Luontokuva -palkinto. Se noteerataan täällä korkeammalle kuin kansainväliset kilpailut ja on kiistatta tavoitelluin palkinto", hän kertoo.
Kilpailujen kautta kuvaaja saa myös teoksistaan palautetta, mutta Jari Heikkisen mukaan paras palaute, myönteinen tai kriittinen, tulee kuvaajalle itse kuvasta.
"Oma silmä näkee kuvassa sen hyvät ja huonot puolet", hän uskoo.
Heikkinen tähdentää silti, että kilpaileminen on vain yksi eikä edes kovin merkittävä osa luonnon kuvaamista.
"Hyvän kuvan saaminen perustuu hyvin pitkälle ennakkosuunnittelulle. Toki sattumallakin on yhä oma osuutensa. Valmistelu, odottaminen ja kuvaamistapahtuma ovat jo sinänsä kokemuksia. Siitä seuraa sitten joko pettymys tai onnistumisen tunne riippuen siitä, minkälaisia kuvia on saatu aikaiseksi. Hyvä kuva palkitsee aina ottajansa, pärjäsi se sitten kilpailuissa tai ei."