Tuskin kukaan pettyi siihen, ettei puolustusliitto Naton ja Venäjän suurlähettilästason tapaamisessa Brysselissä keskiviikkona saavutettu suurta läpimurtoa. Odotukset pariin vuoteen ensimmäistä kokoontumista kohtaan eivät olleet korkealla, siksi kauas Nato ja Venäjä ovat Ukrainan kriisin mainingeissa ajautuneet.
Tärkeintä on kuitenkin tapaamisen toteutuminen. Oli hyvä osoittaa, että kireässä maailmantilanteessakin löytyy sentään vielä tilaa keskustelulle. Samalla synnytettiin hento toive siitä, etteivät osapuolet halua ainakaan lisää vastakkainasettelun aineksia.
Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua Yhdysvaltain johtaman Naton ja Venäjän välit kehittyivät pitkän aikaa suotuisasti. Venäjästä tuli 1990-luvun puolivälissä jopa Naton rauhankumppani. Vielä vuonna 2000 Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi BBC:n haastattelussa harkitsevansa maansa Nato-jäsenyyttä.
Parin viime vuoden aikana kumppanuudesta ei ole ollut tietoakaan, ja Venäjän naapurimaiden Nato-jäsenyyksistä on tullut punainen vaate Putinille. Venäjä pitää Natoa nyt neuvostoaikojen tapaan suurimpana turvallisuusuhkanaan.
Tilanne kärjistyi Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja pantua alulle separatistisodan Itä-Ukrainassa Ukrainan hallitusta vastaan. Näiden toimien takia Venäjän ja Naton välit katkesivat.
Kiristyneestä ilmapiiristä saatiin kouriintuntuva näyttö viime viikolla venäläisten hävittäjäkoneiden tehdessä uhkaavilta vaikuttaneita matalalentoja amerikkalaisen sota-aluksen ja sotilaslentokoneen lähellä Kaliningradin edustalla Itämerellä. Tämä ei suinkaan ollut ainutkertainen uhittelu, vaan vastaavanlaista on tapahtunut aikaisemminkin.
Tilanne Itämerellä, josta kylmän sodan vuosina puhuttiin peräti rauhan merenä, on muuttunut jännittyneeksi. Venäjä haluaa osoittaa olevansa sotilaallinen mahti lähialueillaan, mikä selittänee sen käyttäytymisen amerikkalaiskohteita kohtaan. Taustalla kummittelee yhä neuvostoaikainen ajattelu, jonka mukaan Naton läsnäolo horjuttaa alueen voimatasapainoa.
Muutenkin kireän ilmapiirin vallitessa kaikenlainen sotilaallinen uhittelu saattaa koitua kohtalokkaaksi. Maailmanhistoriasta on siitä monta varoittavaa esimerkkiä.
Suurlähettiläiden tapaamisesta annettujen lausuntojen perusteella Naton ja Venäjän näkemykset ovat entisellään. Kivenä kengässä hiertävät yhä suhteiden katkaisuun johtaneet syyt eli tilanne Itä-Ukrainassa ja Krimillä. Kumpikin osapuoli sanoo kunnioittavansa Minskin rauhanprosessia, mutta tosiasiassa näkee sen velvoitteet eri valossa.
Yhteistyötä tarvitaan yhteisen uhan – terrorismin – kitkemiseksi. Aselepo Syyriassa oli Yhdysvaltain ja Venäjän yhteistyön tulos, jonka pohjalta on hyvä jatkaa.
Tarvittaisiin liikahduksia Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Niitä vaikeuttaa se, että Venäjä tuskin hellittää otettaan Krimistä ja se, ettei länsi voi antaa periksi ainakaan Itä-Ukrainassa. Näiden myllynkivien välissä olevaa Ukrainaa ei käy kateeksi.
Pääkirjoitus