Uimataito: Korona ai­heut­ti rajun not­kah­duk­sen lasten ui­ma­tai­toon ja nyt pe­lä­tään ener­gia­tal­koi­den vai­ku­tus­ta

Jääkiekko: Kärpät sai run­saas­ti tu­liai­sia Ville Koi­vu­sen hat­tu­temp­pu­näy­tök­ses­tä

Sisäilmaongelmat: Oulun Nor­maa­li­kou­lun si­sä­il­ma­on­gel­mat ovat taas ta­pe­til­la, reh­to­rin mukaan koulu on jat­ko­ajal­la

Hytti nro 6:n kir­ja-ar­vos­te­lu: Lennä Juri Gagarin lennä!

Rosa Liksom: Hytti nro 6.WSOY 2011.Vanha Venäjä, troikka, joka kiitää pimeydessä läpi kylien ja arojen ja määränpää on tuntematon!

Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY 2011.

Vanha Venäjä, troikka, joka kiitää pimeydessä läpi kylien ja arojen ja määränpää on tuntematon!

Rosa Liksomin romaanissa päämäärä on kyllä tiedossa. Siinä nuori nainen, tyttö, nousee Moskovan asemalla junaan, jonka päätepysäkki on Mongolian pääkaupunki Ulan Bator.

Eksotiikkaa? Jännittäviä käänteitä ja omalaatuisia ihmisiä? Mikäs siinä, kaikkea tätäkin romaanista löytyy. Liksomin teos ei ole matkakirja, vaikka se pursuaa yksityiskohtia ja tuiki tarpeellista tietoa, josta jokainen matkaoppaiden tekijä olisi kateellinen.

Opas Rosa Liksomin romaani kyllä on, se vaeltaa läpi kylmän, sottaisen ja keskeneräisen Neuvostoliiton ja kertoo, miten asiat luistivat tässä maassa. Jossain kaukana keskellä Siperiaa tyttö näkee ravintolan ovessa kylttejä, joissa moneen kertaan vakuutetaan, että paikka ei ole auki. Tyttö tempaisee oven auki ja paikka on täynnä ihmisiä.

Hytti nro 6 herättää henkiin maailman, joka ei vuosikymmeniin näyttänyt miltään väliasemalta vaan pikemminkin ikuisuudelta. Liksomin teoksessa reaalisosialismin jättiläinen on kuin toiselta planeetalta, outo mutta kummallisella tavalla kiehtova.

Tyttö ei ole mikään tavallinen turisti. Hän on opiskellut kolme vuotta Moskovassa ja hänellä on siellä paljon ystäviä, rakastettujakin. Moskova ei ole tytölle enää mikä tahansa kaupunki, siellä on Mitja, "rujo, huonoryhtinen rillipää", joka joutuu mielisairaalaan, ja Irina, Mitjan äiti, joka yhtäkkiä suutelee tyttöä Leninin mausoleumissa. Moskovaan, Moskovaan, slaavilaisen sielun pääkaupunkiin!

Eletään kevättä 1980-luvun lopulla, edellisenä talvena sota kiihtyi Afganistanissa, sanotaan, mutta romaanin maailma ei ole politiikassa eikä suuressa julkisuudessa, vaan Siperian junan pienessä hytissä. Matkakumppaniksi siunaantuu "jäntevävartaloinen, kaalikorvainen mies", kovia kokenut rautakoura, joka pitelee naisiaan nyrkin ja samovaarin välissä.

Teetä kuluu, sipulia, suolakurkkua ja varsinkin votkaa. Vähän yli parikymppinen suomalainen nainen onkin monet kerrat hätää kärsimässä matkaseuransa kanssa, mutta kaikki ei ole sitä miltä ensin näyttää.

Mies kertoo tytölle elämänsä sattumuksia ja tyttö kuuntelee. Miehen puheet ovat hurjia ja rivoja, mutteivät ollenkaan yhdentekeviä. Tyttö menee Mongoliaan asti ottamaan etäisyyttä elämäänsä, mies menee sinne töihin. Mongoleilla on yhtä likainen sielu kuin meikäläisillä, mies sanoo, "vaikkakaan ei yhtä surullinen".

Pepsi-pullo on Breznevin juomaa, mies sanoo eikä koske siihen. Mies kertoo, kuinka Gagarin masentui avaruuskeikkansa jälkeen. "Malja Juri Gagarinille sekä urheille Belkalle ja Srelkalle, kosmonauttikoirille!"

Rosa Liksomin romaani lentää menneen Neuvostoliiton yllä kuin sankarilentäjä itse. Se uppoaa sisuskalujaan myöten menneen maailman arkeen ja kuiskaa sieltä hellät jäähyväiset oudolle jättiläiselle.

Olavi Jama