Kirjoittaja on mediatieteen professori ja Lapin yliopiston rehtori.
Multimedian ja tietoverkkojen läpimurron aikaan 1990-luvulla puhuttiin paljon interaktiivisuudesta.
Sanalla "interaktiivisuus" tarkoitettiin sitä, että esimerkiksi multimediaa käyttävä voi itse valita mediateoksen sisäisen polun, jota seuraa, ja tietoverkossa olevaa taideteosta voi manipuloida itse. 1990-luvulla väitettiin, että entisen taiteen vastaanottajan mahdollisuudet vaikuttaa sanomien muotoihin ja sisältöihin lisääntyvät siinä määrin, että aktiiviset lukijat muuttuvat osin myös itse kirjoittajiksi. 2000-luvulle tultaessa interaktiivisuuden merkitys kasvoi tietokonepelien muodostuessa keskeiseksi viihdemediaksi.
Paitsi interaktiivisuuden käsitteen kautta tietokonemedia erotetaan "vanhasta mediasta" myös toisen ominaisuuden - hypertekstuaalisuuden - avulla. Hypertekstuaalisuudella tarkoitetaan tiedon assosiatiivista ja analogioille perustuvaa linkitystä. Multiamedian käyttö on assosiatiivista navigointia. Hyperteksti on assosiaatioon perustuva tiedon jäsennys- ja hallintametodi ja sen tärkein rakenteellinen ominaisuus on kahden tietosolun välinen asiayhteys: muistiviite eli linkki. Linkki yhdistää kaksi tietosolua toisiinsa.
Hypertekstuaalinen ajattelu oli ominaista renessanssin tieteelle
Renessanssin tiedon koodi järjestyi Michel Foucault´n tunnetun episteemiteorian mukaan samankaltaisuuden ja vastaavuuden ympärille. Foucault´n mukaan maailma miellettiin renessanssissa äärelliseksi yhteydeksi, jossa mikro- ja makrokosmos liittyivät toisiinsa erilaisien samankaltaisuuksien kautta.
Näitä samankaltaisuuden muotoja olivat muun muassa tilallinen sopusointu ja läheisyys, jäljittely, analogia sekä sympatia ja antipatia. Renessanssissa tietäminen oli noiden vastaavuuksien merkkien selittämistä ja tulkintaa. Nykyinen horoskooppitieto, jossa tähtien liikkeet selittävät elämää, on esimerkki analogiaselityksestä.
Hyperteksti perustuu assosiatiivisesti hahmotettuihin asioiden eli tietosolujen vastaavuuksiin. Tietosolujen sisällön samankaltaisuuksien luonne määrittää linkkityypin hypermediassa.
Argentiinalainen kirjailija Jorge Luis Borges on soveltanut samankaltaisuuksiin ja muotoyhtäläisyyksiin perustuvaa linkitystä tuotannossaan. Tuhat ja yksi yötä -satukokoelmaa käsittelevässä esseessä Borges kulkee polkua tietosolusta elefantti Rolandin tarun norsunluiseen elefanttitorveen, espanjalaiseen shakkipelin lähettiä tarkoittavaan sanaan "alfil", joka arabiassa merkitsee elefanttia ja joka on samaa alkuperää kuin marfil, norsunluu.
Tästä Borges siirtyy ristiretkeläisiin ja kaukomatkailijoihin. Esimerkissä hypertekstuaalinen linkkirakenne mahdollistuu intertekstuaalisten siltojen kautta: arabian elefanttia tarkoittava sana "alfil" viittaa intertekstuaalisesti shakkipelin lähettiin. Kun näemme jossain tekstissä sanan alfil, on mahdollista että analysoimme mielessämme sen muita merkityksiä. Normaalisti kuitenkin jatkamme lukemista tämän jälkeen. Hypertekstissä assosiaatio vie sen sijaan seuraavaan assosiaatioon ja lähtökohtateksti jää taakse. Unet etenevät hypertekstuaalisesti samoin kuin ihmisen piilotajunta.
Assosiaatioita pidettiin negatiivisina klassisessa estetiikassa. John Locken tieto-opissa esitettiin, että ideat assosioituvat erilaisten sattumusten vaikutuksesta aiheuttaen taikauskoa, virheitä ja ennakkoluuloja. Francis Hutchesonin mukaan kauneus itsessään oli yleispätevää, mutta yksilölliset assosiaatiot aiheuttivat erimielisyydet siitä, mikä on kaunista. Hutchesonin liioitteli assosioinnin yksilöllisyyttä - tosiasiassa audiovisuaaliset ymmärryksenmuodot säätelevät assosiointia: kulttuurin kieli assosioi meissä.
Antiikissa analogisuus hyväksyttiin laajemmassa merkityksessä. Platon esitti Timaioksessa, että kun otamme jotakin, joka on vähemmän tunnettu ja vertaamme sitä johonkin toiseen, joka on paremmin tunnettu, niin että tästä vertauksesta kasvaa yksi huomio, johon molemmat asiat sisältyvät. Aristoteles väitti Runousopissaan, että kaikkein parasta on olla metaforien mestari: se on jotakin, jota ei voi oppia toisilta; ja se on myös nerouden merkki, sillä hyvä metafora kertoo intuitiivisesta kyvystä havaita yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia asioiden välillä.
Analogioiden etsintä oli olennaista renessanssin alkemisteille ja maagikoille, mutta myös modernin tieteen luojille. Denis Diderot ylistää assosioimiskykyjä Ensyklopediassaan, mutta huomauttaa samalla, että nerous ja okkultistien hulluus lähenevät tässäkin toisiaan.
Hypertekstin taustalla olevat filosofiset ideat siirtyivät tietokonemaailmaan 1960-luvulla.
Ted Nelson (s. 1937) lanseerasi termit hyperteksti ja hypermedia vuonna 1965. Hyperteksti tarkoitti tekstin laajentamista linkkien avulla toisiin teksteihin. Nelson näki hypertekstin uutena kirjallisuuden laadinnan välineenä ja taiteen tekemisen työkaluna. Nelsonin idea hypertekstuaalisuudesta tuli parhaiten esille Xanadu-projektissa.
Xanadu oli Nelsonin käynnistämä projekti, jonka tarkoituksena oli laatia tietokoneperustainen, yleismaailmallinen dokumenttien varastointi- ja julkaisujärjestelmä. Xanadu ei toteutunut, mutta Nelsonia voi pitää nykyisen world wide webin oikeana isänä.