Maakotkat eivät hyökkäile rengastajien kimppuun. Jos hyökkäisivät, ei olisi maakotkien rengastajia. Maakotka pakenee pesästä hyvissä ajoin ennen rengastajan tuloa. Usein se jää kaartelemaan pesän yläpuolelle, mutta väliin sitä ei näe rengastuksen aikana lainkaan.
Menneiden vuosien kokemukset ovat opettaneet, että ihmisten kanssa ei kannattanut veljeillä. Ihmiseen tuttavallisesti suhtautuneet yksilöt poistettiin elävien joukosta. Vain arat jatkoivat sukuaan.
Nyt kun maakotka on rauhoitettu ja ihmisen vaikutus on levinnyt kaikkialle, syntyy väistämättä yksilöitä, jotka eivät ihmistä suuremmin pelkää. Tällöin lisääntyy mahdollisuus, että maakotka puolustaisi pesyettään myös ihmistä vastaan.
Henkilökohtaisesti olen tavannut ainoastaan yhden emolinnun, joka on käyttäytynyt uhkaavasti. Katselimme kerran toisiamme pesän vastakkaisilta puolilta emolle tärkein asia -- poikanen -- välissämme. Sitten emo rohkaistui ja astui pari askelta minua kohti. Käsirysyä ei syntynyt, vaan emon rohkeus petti ja se heittäytyi siivilleen.
Sitten alkoivat hyökkäykset. Lintu syöksyi minua kohti kerta toisensa jälkeen työntäen lähellä minua kynnet eteen iskua varten. Onneksi puu oli niin tiheä, ettei se voinut saattaa hyökkäystään loppuun, vaan suhahti ohi parin metrin päästä. Aina väliin se kävi istumassa selkäni takana seitsemän metrin päässä olevassa kuusessa. Poikasen rengastuksesta ei meinannut tulla yhtään mitään.
Sama toistui eri variaatioilla vuodesta toiseen, kunnes kyseinen emo katosi. Tänä vuonna tältä reviiriltä ei löytynyt enää edes koristeltua pesää. Uhkaavista yhteisistä hetkistä huolimatta, arvostan edelleen kyseisen emon rohkeuden yhdeksi kaikkein arvokkaimmista kokemuksistani kotkien parissa.