Valtiosihteerijärjestelmästä lähes 30 vuotta käyty sota päättyy ensi viikon tiistaina, kun eduskunta hyväksyy poliittisia valtiosihteereitä koskevan lain. Ministereiden työtaakan helpottamiseksi esitettiin jo 1970-luvulla valtiosihteerijärjestelmää.
Viime vaalien alla poliitikot säikähtivät kansan reaktioita ja eduskunta kaatoi esityksen uusista viroista. Odotetusti RKP:lla liimattu punamultahallitus kaivoi esityksen pöytälaatikosta.
Ensi vuoden alusta lukien hallitus palkkaa yhdeksän uutta virkamiestä, joille maksetaan kuukaudessa 5 200 euroa. Hallitus on jyvittänyt poliittisten voimasuhteiden mukaan virat: neljä keskustalle, neljä demareille ja yksi RKP:lle.
Hallituksella on 38 täysipäiväistä avustajaa. Näiden lisäksi ministerillä on eduskunta-avustajat, joten kaikkiaan heitä on 56. Kauhistelu avustajakunnan pöhöttymisestä on puhdasta populismia.
Ministereiden apuna olevien avustajien määrä on pieni suhteutettuna koko virkamieskuntaan. Miksi emme halua taata, että itsenäisillä valtaoikeuksilla varustetut ministerit eivät saisi riittävän laajaa tukea päivittäisessä työssään?
Perustuslakivaliokunta pui valtiosihteereiden vastuukysymyksiä ja esittelyoikeuksia, mikä oli tarpeellista, koska kansliapäälliköt johtavat ministeriöiden virkamiehistöä jatkossakin.
Valiokunta poisti valtiosihteereiltä mahdollisuuden tuurata ministereitä EU:n ministerineuvoston kokouksissa. Ministerit Erkki Tuomioja ja Johannes Koskinen ovat kritisoineet ratkaisua. He ovat ihmetelleet, miksi valtiosihteeri ei voisi käydä ilmoittamassa Suomen kannan, jos ministeri ei pääse paikalle.
Ministereiden kummasteluun on helppo yhtyä. Ruotsalaiset ministerit voivat lähettää Brysseliin valtiosihteerinsä tuuraajaksi.
Ministeriöiden on pelätty politisoituvan. Ministerin henkilökohtaisen luottamuksen varassa toimivan valtiosihteerin tehtävänä on vahvistaa ministeriön poliittista ohjausta, mikä on aivan oikea suuntaus. Ministeriöt ovat hallituksen ja ministereiden työrukkasia.
Toivottavasti uudet virat vapauttaisivat ministereiltä aikaa hallituksen kollegiaalisen työskentelyyn. Erityisavustajat joutuvat usein tuuraamaan kiireisiä ministereitä jopa ministeriryhmissä.
Kyvytöntä ministeriä ei välttämättä pelasta edes loistava valtiosihteeri. Vaalikauden mittaiset hallitukset ovat johtaneet siihen, että epäonnistuneet ministerit istuvat paikoillaan kuin tatit. Nykyistä rohkeammin pitäisi uskaltaa vaihtaa väsyneiden ministereiden tilalle vetreämpiä voimia.
Säästöjä hallinnosta löytyy runsaasti. Hallinnon vaiettu salaisuus on se, että jokaisessa ministeriössä on hyllytettyjä virkamiehiä, jotka eivät tee mitään muuta kuin nostavat korkeaa palkkaa. Hyllytys on naamioitu usein "kehittämistehtäväksi".
Monelta ylijohtajilta tai neuvottelevalta virkamieheltä on organisaatioremontissa kadonnut alta oma osasto. Samalla alaiset on siirretty toiseen yksikköön.
Hyllytysten taustalta löytyy laaja kirjo syitä. Joidenkin esimiestaidot ovat olleet puutteellisia. Muutamien osaaminen on vuosien mittaan hiipunut. Joitakin kyvykkäitä päälliköitä on siirretty sivuun poliittisen värinsä johdosta.
Yrityssektorilla tällainen hyllytyskäytäntö ei tulisi kysymykseen. Epäonnistunut yritysjohtaja saa potkut, vaikkakin usein "kultaisen kädenpuristuksen" saattelemana. Sekin on parempi ratkaisu työyhteisön kannalta kuin kerätä nurkkiin katkeroituneita entisiä johtajia.
Toivottavasti valtiosihteerit pystyvät puuttumaan ministerinsä tuella ministeriöitä vaivaavaan ns. hyllytettyjen virkamiesten ongelmaan.