Tuo vanha patasi, kattilasi, sohvasi, radiosi meille, me hyvitämme siitä, kun ostat meiltä uuden!
Entä mihinkähän astioiden, huonekalujen ja muiden käyttöesineiden taivaaseen nämä kolhiintuneet, nuhraantuneet kippomme ja kuppimme sitten menevätkään, kun olemme niistä luopuneet?
Aika ihana kohtalo odottaa ainakin muutamia, paljastuu Arabian museon galleriassa, jossa on parasta aikaa esillä kesäkuun alkuun saakka arjen estetiikkaa.
Arjen estetiikka -näyttely on saanut nimekseen Kyökin puolella - Arabiaa voipytystävedensuodattimeen. Alun toistakymmentä vitriiniä kertoo oleellisen yli sadan vuoden mittaisesta tuttujen työastioiden suomalaisesta historiasta.
Etenkin ulkomaisissa kävijöissä kuuluu herättäneen hämmennystä, että jotkut museon - ja siis tämänkin näyttelyn - astioista ovat varsin kuluneita. Joissakin ruskeissa, sienellä töpöttämällä koristetuissa - sienittämällä, kuuluu termi - vanhoissa vuo´issa on silminnähtävästi kypsennetty sen seitsemät makaroni- ja silakkalaatikot ennen kuin ne ovat vitriiniin näyttelyesineiksi päätyneet. Monet muut kolhiutuneet esineet ovat muuten vain selvästikin pitkän keittiöelämän nähneitä.
Joukossa on monta vaihdokasta. Yhtä aikaa tämänkin näyttelyn kanssa saman talon pohjakerroksen tehtaanmyymälässä olivat menossa astioiden vaihtoviikot: tuo oma vanha kipposi ja kuppisi, hyvitämme ja saat uuden tilalle.
Kierrätyskampanjoissa Arabian oma museo saa kuoria vaihdokkaista parhaat päältä ja täydentää omaa kokoelmaansa puutteiden osalta. Tällä tavalla monet kolhiutuneet työastiat kyökin puolelta ovat kulkeutuneet museoon jo tähänkin saakka. Näyttelyssä sellaisia esineitä edustaa ainakin pari sienitettyä uunivuokaa.
Kaksinokkainen kummajainen
Näyttelyn esineiden ikäpresidentteihin kuuluu kummajainen vuodelta 1905. Tuossa valkeassa astiassa on paitsi kaksi korvaa myös kaksi nokkaa, jotka ovat eri korkeudella.
Kysymyksessä ei ole kuppi sarjasta esineitä-joita-ei-ole vaan ihan oikea käyttötavara, yhdistetty kastikeastia ja separaattori.
Separaattorina kummajainen toimii siten, että kun kaadetaan vaikkapa maito ylemmästä nokasta, saadaan rasvaisempaa ja jos kaadetaan alemmasta, saadaan rasvattomampaa. Eikö tätä astiaa voitaisi ottaa uudelleen tuotantoon siinä missä voipyttyjä ja leikkuulautoja näinä toisaalta terveellistä ruokaa, toisaalta kulinarismia ihannoivana aikakautena?
Muutkin noin sadan vuoden takaiset valkeat, koristelemattomat ja elämää nähneet yksinkertaiset perusastiat ovat mitä suurimmassa määrin nykymakuun.
Toisaalta katsojat vaipuvat haikeina perinneruokia muistelemaan nähdessään 1930-luvulla tulleet tulenkestävät vuoat, kovafajanssit, jotka pitivät pintansa 1970-luvulle ja liekkimassasta valmistettujen astioiden valtakauteen saakka. Entä sitten unikoiden, päivänkakkaroiden ja ruiskaunokkien siirtokuvilla koristellut nostalgiset kulhot!
Näyttelyn vitriinien esineet on asetettu esille aikajärjestyksessä, ja jossakin yhdeksännen tai kymmenennen vitriinin kohdalla lähestytään jo nykypäivää.
Rakkaat kunnon sinikuvioiset voipytyt kavereineen siinä missä klassinen KajFranckin Kilta-sarjakin, joka nyt on muuttunut Teemaksi ja tehdään eri materialaista kuin alkuperäiset, ovat tämän katselmuksen itseoikeutettua aineistoa.
Kilta, tuo monikäyttöinen astiavalikoima, täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja saa juhlan kunniaksi osakseen kesänäyttelyn. Sen näyttelyn äärellä voidaan vieläkin hartaammin kuin tämänkertaisen miettiä, että vastako silloin suomalaisiin keittiöihin tulivat astiat, joissa ruoka sekä valmistettiin että säilytettiin ja tarjoiltiin.
Sekä tämänhetkinen näyttely että kesäksi tuleva Killan juhlanäyttely muistuttavat osaltaan, että arki on tällä hetkellä mitä muodikkainta ja sitä tutkitaan monelta kantilta.