Paavo Lipponen on luvannut paljastaa omat aikeensa maaliskuun 9. päivänä SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Päivään kohdistuu melkoinen poliittinen latinki, sillä Lipponen on johtanut puoluettaan kesästä 1993 lähtien. Siihen mahtuu neljä kolmivuotiskautta. Hän jää näillä ansioillaan Rafael Paasion, Kalevi Sorsan, Emil Skogin ja Kaarlo Harvalan rinnalle SDP:n pitkäaikaisimpien puheenjohtajien joukkoon.
Väinö Tanner valittiin aikoinaan kuudesti SDP:n johtoon, mutta hänen kautensa ei ole täysin vertailukelpoinen nykyjohtajien kanssa. Se kun hajautuu kolmelle eri vuosikymmenelle, ja Tanner valittiin kolme kertaa vuoden välein puheenjohtajaksi Suomen itsenäisyyden alussa.
Toimittajat ovat udelleet viran puolesta uskollisesti kaikissa mahdollisissa käänteissä, jättääkö keväällä 64 vuotta täyttävä Lipponen puolueen nuorempiin käsiin vai haluaako hän porskuttaa vielä yhden kauden, kun jatkopyyntöjä satelee jatkuvasti. Vastausta ei ole herunut. Eduskunnan puhemies on naureskellut partaansa ja jatkanut piirileikkiään, vaikka on julkinen salaisuus, että hän aikoo luopua SDP:n johdosta. On Päivi Lipposen vuoro ryhtyä luomaan poliittista uraa.
Lipposen lähtöä pidetään niin varmana, että kulissien takana on käyty jo pitkään puheenjohtajapeliä varjonyrkkeilyn kaikissa mahdollisissa muodoissa. Lipposelta vapautuvaa paikkaa asettunevat tavoittelemaan ainakin puoluesihteeri Eero Heinäluoma, oikeusministeri Johannes Koskinen, työministeri Tarja Filatov ja kaiken todennäköisyyden mukaan myös ulkoministeri Erkki Tuomioja. Muitakin nimiä voi tulla, mutta raskas sarja on tuossa.
Kahteen noista henkilöistä liittyy kysymysmerkki: lähtevätkö Tuomioja ja Filatov kisaamaan keskenään vai luopuuko toinen toisen hyväksi? Eivätköhän molemmat lähde. Puheenjohtajapeliin kun tarvitaan ainakin yksi nainen, ja Filatov on siihen rooliin ykkössuosikki.
Tuomioja aikoi ilmoittaa oman kantansa jo joulukuussa, mutta hän on lykännyt päätöstään korrektiussyistä. Oikea järjestys kun on, että Lipposen pitää ensin kertoa jättävänsä paikkansa. Lähtökuopissa olevat toverit pääsevät irti vasta sen jälkeen. Suuren johtajan, Lipposen, ratkaisulta ei ole sopivaa varastaa huomiota.
Kiistaton voittajasuosikki kaikissa itseään tietävinä pitävissä poliittisissa piireissä on Eero Heinäluoma. Asiaa pidetään niin todennäköisenä, että nopeimmissa spekulaatioissa on siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen. Kenet Heinäluoma haluaa puoluesihteeriksi? Ja pyrkiikö hän hallitukseen heti ja kenen tilalle?
SDP:n johtajan paikka on ilman muuta hallituksessa, mutta jonkun toisen on väistyttävä uuden hallitsijan tieltä ennen kuin se on mahdollista. Pääministeri Matti Vanhasenkin on kuultu pitävän tärkeänä, että SDP:n uusi puheenjohtaja vahvistaa hallitusta tulemalla sen jäseneksi.
Jos Heinäluoma valitaan puheenjohtajaksi, hänellä ei ole oikeastaan kuin yksi varteenotettava vaihtoehto: Antti Kalliomäen salkku valtiovarainministerinä. Kaikki muut SDP:n ministerivirat ovat liian vaatimattomia puheenjohtajalle lukuunottamatta Tuomiojan postia. Ulkoministeriö ei ole kuitenkaan luonteva työpaikka Heinäluomalle. Hän on enemmän sisä- kuin ulkopoliitikko. Mutta minne Kalliomäki menisi? Siinä sitä riittää jännäämistä.
Pertti Paasion piti raivata 1989 Kalevi Sorsa tieltään päästäkseen ulkoministeriksi. Se onnistui, kun Sorsalle tehtiin tilaa eduskunnan puhemiehenä. Uhriksi valittiin Matti Ahde. Nyt näköpiirissä ei ole yhtä houkuttelevaa vihreää oksaa Kalliomäelle.
Heinäluoma tarvitsee rinnalleen nuorehkon naisen puoluesihteeriksi. Puolueen imago muodostuu muuten liian tunkkaiseksi, machomaiseksi ja järjestöpainotteiseksi. Seepra ei pääse irti raidoistaan. Heinäluoma on SAK:n kasvatti, ja hän on vahvoilla puheenjohtajakilvassa juuri ay-liikkeen vahvan tuen takia. Mutta hänestä tulee myös ay-liikkeen panttivanki, jos hän nousee puheenjohtajaksi sen avulla. Vaikutelmaa pitää pehmentää.
Yksi sopivan nuori, osaava ja vahvan visuaalisen kontrastin luova nainen Heinäluoman rinnalla olisi 32-vuotias vaasalainen kansanedustaja Miapetra Kumpula, joka on hankkinut kannuksia itselleen muun muassa pääministeri Lipposen eduskuntasihteerinä. Hän on blondi, mutta se ei ole fiksulle naiselle haitta, vaan etu.
Näin kuviot rakentuvat jo, mutta mitään ei voi tehdä tai sanoa julkisesti niin kauan kuin Lipponen vaikenee. Lähtölaukaus pamahtaa vasta, kun virallinen tieto on tullut, ja sen takia Lipposen ja demarien halu varjella julkista salaisuuttaan vaikuttaa hieman huvittavilta.
Halonen uudisti perjantaina Nykypäivässä toiveensa, että hän haluaa tietää, missä ja milloin hän voi sanoa oman kantansa ehdokkuuteen. Voiko presidentti antaa ymmärtää enää selkeämmin, että ehdokkuus kiehtoo häntä?
Heinäluoma antoi lausunnon heti haastattelun julkitulon jälkeen, mutta siitä ei juuri tullut hullua hurskaammaksi. Se ei sisältänyt mitään uutta, vaan palautti vanhat kysymysmerkit Halosen ehdokkuuden päälle.
Teeskentely jatkuu. SDP:n puoluetoimisto toimii niin kuin se ei olisi kuullutkaan Halosta koskevaa julkista salaisuutta.