Oulun valtuuston tulevaisuudessa on nähtävillä kaksi huonoa vaihtoehtoista valintaa: huutokauppakamari vai keskustelukerho?
Nykyisellä mallilla valtuusto todellakin muistuttaa enemmän heikkotasoista keskustelukerhoa, jossa kaikki haluavat olla äänessä, kuin kaupungin korkeinta päättävää toimielintä.
Valtuustossa ongelma on se, ettei kukaan halua tai jaksa kuunnella, mitä sanotaan.
Puuduttavaa sanomista on aivan liikaa, mutta oikeita päätöksiä on tarjolla äärimmäisen vähän.
Valtuutettujen on syytä pohtia, tarvitseeko kerran kuukaudessa tulevien taloustiedonantojen jälkeen intoutua uuvuttavaan puhemyllyyn, varsinkaan kun valtuusto ei ole tekemässä asioista minkäänlaisia päätöksiä.
Joka kerta valtuuston pöntöstä käydään paasaamassa samat jorinat, etteivät palvelut toimi eikä niihin ole rahaa tarpeeksi.
Jos näin on, valtuuston pitää ryhtyä töihin ja korjata asioiden huono tola.
Tiedonantojen kohdalla paasaamalla asiat eivät muutu miksikään. Siinä vain tuhlataan toisten ihmisten aikaa ja energiaa sekä syödään päätöksenteon arvovaltaa.
Valtuuston puheenjohtajalla on tässä sanansa sanottavana.
Kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä ei ole ohjeistettu, miten tiedonantojen jälkeinen keskustelu on järjestettävä.
Nykyisen tulkinnan mukaan valtuutettu saa ottaa puheeksi kaiken maan ja taivaan väliltä.
Joskus aikaisemmin tiedonannoista tehtiin napakat kysymykset, joihin asiantuntijat antoivat ytimekkäät vastaukset.
Puheenjohtaja myönsi tilaisuuden kysymyksiin kolmelle, korkeintaan kuudelle valtuutetulle. Sitten mentiin itse asiaan.
Homma toimi.
Pakettina tiedonanto ja kysymykset söivät tehokasta päätöksenteon aikaa parikymmentä minuuttia.
Kenenkään jaksamiskynnys ei ylittynyt.
Valtuustolle jäi tarmoa keskustella ja väitellä mielenkiintoisesti ja innostavasti listan päätösasioista. Nuo keskustelut eivät sisältäneet valtuutettujen henkilökohtaisia luentoja toisilleen.
Puheenvuorot ja esitykset olivat selkeitä, napakoita, perusteltuja ja poliittisia.
Toinen ääripää valtuuston huonolle työskentelylle on huutokauppakamari.
Jos valtuuston päätösvaltaa mitataan sillä, kuinka paljon valtuusto saa tuhlattua rahaa, mennään metsään.
Meiltä veronmaksajilta pääsee äkkiä itku.
On kuolleena syntynyt ajatus, että valtuustossa ryhdyttäisiin tekemään investointipäätöksiä tuosta vaan.
Sitä ei kestä kenenkään lompsa.
Tietäähän sen todellisesta elämästä, ettei meillä jokaisella ole vara ostaa unelmien taloa tai autoa, vaikka kuinka mieli tekisi huutaa ne omaksi.
Oulun kaupunginkin pitää suunnitella tarkasti, mihin se pistää euronsa.
Niitä ei kannata ryhtyä ripottelemaan yksittäisten valtuutettujen vallankaipuussa suin päin ympäri ämpäri.
Jo lyhyellä tähtäimellä äänestäjät huomaavat kyseisen huutokauppapolitiikan todellisen tuloksen.
Pian koko porukka olemme yhtä tyhjätaskujen joukkoa.
Valtuustolla on päätösvaltaa. Valtuutetun on tunnettava pelisäännöt.
Oulun valtuutetuista jokaisella on hyvä mahdollisuus vaikuttaa jo ennen valtuustoa.
Luottamustehtäviä jaettaessa valtuutetuille on katsottu paikat lautakunnista. Niissä suunnitellaan uusia toimintoja.
Ei sovi unohtaa toimivaa puoluettakaan.
Samanhenkisessä joukossa asetetaan yhteisiä tavoitteita, joita viedään yhdessä läpi toisten puolueiden kanssa neuvotellen.
Huutokauppa ei sovi noihin neuvotteluihin.