Taas on aika joulutonttujen, jouluvalojen ja lahjapakettien. Täällä kirjoittaa huumenuorten äiti – kauhuahdistus hiipii mieleen näin joulun alla. Pitäisi leipoa, siivota ja ostaa herkkuja ja lahjoja – niinhän kaikki työkaverinikin tekevät.
Meitä on paljon täällä Oulussa, jotka odottavat joulua suunnattoman ahdistuksen vallassa. On kokemusta jo useilta vuosilta huumejouluista, joista ei tavallisella tallaajalla ole aavistustakaan.
Ruoka – pitäisi käydä diakonilta taas hakemassa joululappunen, jotta saisi K-Citymarketista kinkun ja lisukkeet. En välitä takana kassajonossa seisovista vaikka näkevät, että maksan jollain seurakunnan lappusilla – siis pohjasakkaa.
Kuusen voisi koristella – voisi kutsuu huumenuoret myös, että hekin saisivat vielä hyviä kokemuksia. Ovi aukeaa, sisään työntyy enemmän ja vähemmän pöllyissä olevaa porukkaa.
- Me tuotiin äiti tää meidän kaveri kans koristeleen kuusta, kun sen iskä on vankilassa ja äiti kuollu. Se ei oikeesti oo nähny koskaan kotona joulukuusta.
Nonnii – tos on noi valot, saatteks te ne asennettuu? Totta kai äiti rakas – mut mulle tuli just puhelu mun kaverilta, et mä ainaski joudun hetkeks poistumaan tästä.
Ei se haittaa, sanoin. Ennen kuin kuuseen on saatu edes jalkaa, riita on valmis.
- Kuka on vienyt mun vasemmasta taskusta pillerit, ne oli äsken vielä siinä? Nyt katkee kohta kauloja, jos ei ala vastausta tulla. Mä lähen helevettiin, mun elämä on ollu ton lapsuuden jälkeen pelkkää narkkaamista, pelkkää paskaa.
Koristelen itse kuusen. Onneksi sain meluavan joukon lähtemään.
Aatto: äiti, sorry kauheesti, ku me myöhästytään sun joulusafkoilta, ku meil tuli ihan älyttömän pakollinen keissi, tää on ihan pakko vetää läpi. Me kyl tullaan, mut saattaa kestää. Mut ala sä vaan syömään, tää voi olla paha keissi, mut hyvää jouluu kummiski, sää oot aina niin älyttömän ahkera jouluihminen.
Asetan kultareunaiset astiat riviin silitetylle liinalle, sytytän kynttilät ja asettelen kaiken tarjolle oikein kauniisti, laitan nuorten lempijoululauluja soimaan.
Hiljaista – ei kuulu mitään ovelta. Menee tunti, toinen, kolmas. Syön kinkkua ja pari perunaa, lohi ja lisukkeet ei maistu.
Hyvä jumala! Siskolta tulee viesti ja kuvalähetys – ihania lapsia tonttupuvuissaan pakettien keskellä.
Poliisista aattoiltaa, sun poika on varmaan tän niminen, ku me otettiin se kiinni sillä oli huumeita hallussa ja iso pino seteleitä. Aijaa, vastaan. Mihin me viedään tää poika? Emmää tiiä, vastaan.
Mitä sun poika puuhailee? En kertois, vaikka tietäisin. Ei näistä voi puhuu, tai katkee pää, mulle on sanottu! Siis lähtee pää tai sormet. Ook sää joku aloitteleva konstaapeli, ku et tiedä, mulla on seitsemän vuoden kokemus tästä ja oon paljon edellä teitä, mää tiiän kaikki asiat.
Sun lapsi saattaa kuolla huumeisiin, toteaa konstaapeli No hoksasit nyt semmoisenkin, oon tienny sen jo todella kauan.
Laittakaa poika aattoputkaan, emmää voi sitä ottaa, ku se uhkaili mua jo veittellä tossa, ku koristeltiin kuusta.
Syön vielä palan suolalohta. En vastaa puhelimeen, suljen television. Mun joulu, jo seitsemäs samanlainen. Katson roskiksen, onko siellä piikkejä – kyllä siellä on. Hyvää joulua.
Huumenuorten äiti
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.