Hurmos lisäsi tap­pio­put­kes­sa räm­pi­vän Ettan mur­hei­ta – ou­lu­lai­sil­le jo viides pe­räk­käi­nen häviö

Oululaiset ovat olleet vaikeuksissa erityisesti vieraskentillä.

Olli Kuoksan luotsaama Etta kärsi torstaina jo viidennen peräkkäisen tappionsa.
Olli Kuoksan luotsaama Etta kärsi torstaina jo viidennen peräkkäisen tappionsa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oululaiset ovat olleet vaikeuksissa erityisesti vieraskentillä.

Viime kevään hopeajoukkueen Ettan murheet jatkuivat torstai-iltana Joensuussa, kun se hävisi miesten liigan kamppailun Karelian Hurmokselle erin 3–1 (25–18, 25–18, 28–30, 25–22).

Suurin toivein vieraskamppailuun lähtenyt oululaisjoukkue jäi pisteittä liiganousijaa vastaan toisen erän ryhtiliikkeestä huolimatta.

Silloin Etta nousi pahasta sillasta erävoittoon ja hankki itselleen uuden elämän kolmen ottelupallon jälkeen.

Toiseenkaan tilaisuuteen ei tartuttu.

– Kaksi ensimmäistä erää karkasi käsistä, kun vastaanotto paleli pahasti ja syöttäminen oli tosi kummallista. Niillä lukemilla ei pysty voittamaan yhtään ottelua, Ettan valmentaja Olli Kuoksa manasi.

Etta ryhdistäytyi pitkän erätauon jälkeen, mutta siinä vaiheessa hyökkäyspäähän olisi tarvittu apua myös hakkureilta. Sitä ei tullut koko iltana.

Ville Sorvoja aloitti ja Matias Sosunoff jatkoi. Kumpikaan ei onnistunut. Lopulta kentälle komennettiin myös Aleksi Muukkonen.

Ettan ratkaisut jäivät lähes täysin laiturikaksikon Jan Helenius-Janne Marttila harteille. Helenius tehtaili 23 pistettä ja Marttila 20. Se ei riittänyt.

– Työmaata riittää vielä paljon. Olemme pelanneet jo useita hyviä eriä, kuten viime sunnuntaina Hurrikaania vastaan. Paketti ei ole pysynyt vielä kasassa koko ottelua, Kuoksa kuvaili.

Vieraskamppailut ovat tuottaneet Ettalle paljon ongelmia. Yhdeksästä matkaottelusta on herunut vain yksi voitto. Kehno PerPo kaatui 3–2.

– Ongelmat kertautuvat aina vieraissa paikoissa, kun on nuori ja kokematon joukkue. Osa pelaajista ei ole edes käynyt kaikissa saleissa.

Oletteko aikataulussa?

– Toki olisin toivonut, että meillä olisi muutama voitto enemmän. Hyvän ja huonon päivän ero on ollut kuitenkin odotettua isompi. Se on yllättänyt, Kuoksa vastasi.

Etta on saanut lisää laajuutta kokoonpanoonsa, kun kapteeni Markus Väisänen on palannut kokoonpanoon kahden kuukauden sairausloman jälkeen.

Väisänen oli sivussa lokakuun alusta lähtien satutettuaan selkänsä Loimu-pelin alkulämmittelyssä.

– ”Make” otti keskiviikon treeneissä ensimmäiset hyppynsä loukkaantumisensa jälkeen. Ei tullut mitään takapakkeja. Hän olisi pystynyt pelaamaan jo täällä, mutta nyt on väärä aika ottaa riskejä loppukautta ajatellen, Kuoksa painotti.

Ettan joukkue jatkoi matkaansa Joensuusta Kuopioon ja siirtyy sieltä Kiuruvedelle itsenäisyyspäivän Savo Volley -kamppailua varten.