"Rakennan kierrätystavaroista pääasiassa kitaroita, mutta nyt myös lyömäsoittimia, koska niille on ollut tarvetta", sanoo oululainen soitinrakentaja-muusikko Kimmo Nissinen ja painaa bassorummun pedaalia, joka kumauttaa vanhaa maitotonkkaa.
Vaimean puoleinen Bonk!
"Tätä bassorumpua pitää harjoituskämpälläkin vähän vahvistaa, koska maitotonkan ominaisääni ei ole kovin kuuluva."
Tänään perjantaina uudet rummut rytmittävät rokkia PSK Kaupunni -baarikahvilassa Oulussa Rautakanki-yhtyeen keikalla. Rautakangen riveissä musisoi myös Nissinen itse.
"Täällä minulla on lättypannu pedaalina", tekijä vielä esittelee vaihtoehtoista hi-hattia pienen harjoituskämpän nurkassa.
Uniikkeja
teoksia
Nissinen haki oppinsa Ikaalisten soitinrakennuskoulusta. Uralle on mahtunut myös työttömyyskausia ja elämää ilman omaa työhuonetta, vaikka ihmiset ovat poikkeuksetta ihastelleet hänen kekseliäitä uusioinstrumenttejaan.
"Nyt ovat asiat sen verran hyvin, että pystyn paremmin keskittymään soittimien tekemiseen. Puolittain tällä työllä elääkin. Tulevaisuudesta en tiedä. Tarkoitus olisi, että saisin myös vähän musisoitua. Päivä kerrallaan."
Mies keikkuu rocktaiteen ja musiikin rajamailla, korujakin hän on tehnyt. Kierrätyssoittimet syntyvät uniikkeina taideteoksina, vaikka ne samalla ovat myös soivia pelejä.
Uudessa taidelainaamo ARTossa, joka aloitti viime viikolla Uudellakadulla sijaitsevassa Oulun Akselissa, onkin lainattavissa Nissisen kitara ja mandoliini.
"Mielellään en tee monta samanlaista. Ideat tulevat mieleen, kun näen jonkun kivan tavaran. Vanhaa separaattorin muotoa voi lähteä tutkimaan ja kunnioittamaan niin, että sitä tarvitsisi mahdollisimman vähän rikkoa. PSK Kaupunnissa soitettavien uusien rumpujen timbaalit ovat lähtöisin separaattorista. Olen kasvanut lapsena Vuolijoella maalaistalossa ja tällaiset tavarat ovat tuttuja", rakentaja selvittää.
Bensakanisteri sähkökitaran runkona jää aina vähempimerkityksiseksi kuin kitaran vartta pitelevä muusikko.
"Kyllä kaikki on lopulta soittajasta kiinni, mutta soittimen hauskoilla muodoilla voi saada lisätyksi intoa."
Vanttiruuveista
tuli viritin
Perusmekaniikka Nissisenkin soittimissa saattaa olla kaupallista perua, mutta esimerkiksi kolmikielisessä bassossa ei ole kaupasta hankittuja virittimiä lainkaan.
"Ostin vain volume-potikan ja jackin. Minulla sattui olemaan ennestään venetarvikkeisiin kuuluvat vanttiruuvit, joista tein virittimen. Runko on vanhasta vaa´asta, mikin ja tallan värkkäsin itse."
Kaksikymmentä vuotta sitten Ikaalisten koulussa tällaisia juttuja ei opetettu eikä liiemmin suvaittukaan.
"Siellä jos vähänkin erilaisempia juttuja teki, siitä sai kuulla. Kai opettajat olivat sitä mieltä, että perinteiset hommat ensin."
Yhden olen
myynyt
Nissinen huokaa, että häneltä veisi puoli päivää kertoa, mistä syntyy hyvä kitara. Erilaisia muuttujia on liian paljon.
"Kallis ja hyvä kitara on aina osittain illuusio, johon liittyy merkkipalvontaa. Ratkaisevinta tekemisessä ovat hyvät materiaalit ja tarkkuus, että äänet osuvat kohdilleen."
Vaan onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä, minkälaisen plankun päälle kielet viritetään, kun äänet useimmiten vielä säretään vahvistimissa?
"On tietysti. Eihän pelkkä särkeminen tunnu missään, jos ääntä ei ole ensin soitettu", taiteilija vähän kuohahtaa.
Muun muassa YouTubessa esillä olevista soittimistaan Nissinen saa palautetta ympäri maailmaa, mutta menekkiin se ei ole juuri vaikuttanut.
"Yhden olen myynyt ulkomaille", hän laskee. Ostaja oli kuuluisa tv-kasvo Conan O´Brien.
Turun Sibelius-museossa on myös yksi Nissisen työ, mopon vanteesta tehty sähkökitara, jossa on scratch-levysoitinyhdistelmä ja jalalla poljettava vibra-pedaali.
"Pitivät sen verran hurjana pelinä, että halusivat kokoelmiinsa."