Kirjoittaja on Lapin yliopiston rikosoikeuden professori.
Viime viikkoina olemme saaneet seurata ranskalaisen Dominique Strauss-Kahnin matkaa raiskauksen yrityksestä ja vapauden riistosta syytettynä kohti amerikkalaista tuomioistuinprosessia.
Tapauksen tultua ilmi jäivät nopeasti taakse spekulaatiot Strauss-Khanin ehdokkuudesta Ranskan seuraavissa presidentinvaaleissa ja hänen täytyi jättää kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan vakanssikin.
Ranskalaiset saivat hämmästellä televisioita katsellessaan, kuinka Strauss-Kahn kulki nuhruisen näköisenä käsiraudoissa kohti tuomioistuinta. Ranskan laki kieltää käsiraudoissa olevien ihmisten kuvien julkaisemisen ennen tuomiota ja kuvaamisen oikeussalissa.
Kysymyksessä ei ollut mikä tahansa kävely, vaan menettely, jossa syytetyt siirretään poliisin suojista tuomioistuimeen ja jonka aikana poliisi myös usein järjestää kuljetuksen siten, että syytettyä voidaan kuvata.
Perp walk -ilmaisu on lyhenne rikollista tarkoittavasta sanasta perpetrator. Perp walk tai walking the perp on nimenomaan newyorkilainen ilmiö. Aluksi sitä käytettiin väkivaltarikollisten kohdalla, mutta 1980-luvulla Rudolf Giulianin syyttäessä talousrikollisia se laajeni kaikkiin rikollisiin.
Perp walkista eli syytetyn kävelyttämisestä median edessä on keskusteltu paljon puolesta ja vastaan. Sen on katsottu loukkaavan syyttömyysolettamaa ja syytetyn oikeutta yksityisyyteen. Kysymyksessähän ei ole vielä rikoksesta tuomittu henkilö, vaan vasta epäilty tai syytetty.
Kävelyttämistä on pidetty julkisena nöyryyttämisenä. Toiset taas katsovat perp walkin kuuluvan oikeudenkäynnin julkisuuteen ja läpinäkyvyyteen ja viittaavat Stalinin ajan pidätyksiin, jotka suoritettiin yleensä salaa ja öisin, jolloin ihmiset yksinkertaisesti katosivat.
Syytetyt koettavat Amerikassa suojautua kuvaamiselta vetämällä puseron kasvojensa eteen tai kätkeytymällä lehden suojaan eli samalla tavalla kuin täälläkin tuomioistuinten salliessa kuvaamisen ennen istunnon alkua.
Syytetyn kuvaamisen salliminen Suomessa perustuu varsin tuoreeseen lakiin vuodelta 2007. Sen mukaan lupa kuvaamiseen voidaan antaa, jos siitä ei aiheudu merkittävää haittaa asianosaisen tai muun kuultavan yksityisyydensuojalle tai se ei vaaranna hänen turvallisuuttaan.
Lähtökohtaisesti istuntosalissa saa kuvata vain oikeuden puheenjohtajan luvalla. Edellytysten täyttyessä lupa voidaan myöntää, mutta se on puheenjohtajan harkinnassa. Velvollisuutta kuvausluvan antamiseen ei ole.
Pääsääntöisesti tuomioistuimet suhtautuvat toimittajien työhön myönteisesti ja kuvaaminen sallitaan muutaman minuutin ajan ennen istunnon alkua. Tuomioistuimissa onkin nähty mitä erilaisimpia viritelmiä syytettyjen yrittäessä kätkeytyä tai naamioitua kuvaamiselta.
Kansanedustaja Risto Kuisma kirjallisessa kysymyksessään katsoikin eduskunnassa, että huppu päässä tai muuten kasvot peitettynä oikeuden edessä esiintyminen olisi oikeuden halventamista. Oikeusistuimet ovat julkisia ja hänen mielestään on väärin, että hyväksytään esiintyminen pää peitettynä.
Vastauksessaan oikeusministeri Tuija Brax (4.11.2010) korosti sitä, että syytetyn sallitaan esiintyä tuomioistuimessa kasvot peitettynä vain sen ajan, kun tiedotusvälineet kuvaavat istuntosalia juuri ennen oikeudenkäynnin alkua.
Kuvaaminen asian käsittelyn aikana puolestaan edellyttää sitä, että oikeudenkäyntiin osalliset ovat antaneet siihen suostumuksensa. Käytännössä on sallittu, että syytetty voi kuvaamisen ajaksi peittää kasvonsa, koska tätä ei ole kiellettykään. Asian varsinaisen käsittelyn aikana syytetty sen sijaan ei voi esiintyä kasvot peitettynä tai naamioituna.
Tilanne on sellaiselle syytetylle, joka ei julkisuutta halua nöyryyttävä ja myös tuomioistuimen arvovaltaa alentava, kun saliin saattaa ilmestyä syytettyjä peruukki päässä, vappunaamari kasvoilla tai puserot pään yli vedettyinä. Kysymyksessä on suomalainen perp walk.
Oikeudenkäynnin julkisuus on oikeusturvan tae. Kaikki julkisuus ei kuitenkaan palvele kansalaisten oikeusturvaa tai oikeudenkäynnin läpinäkyvyyttä, vaan aivan muita tarkoitusperiä.
Tähän viittasivat jo vuonna 1890 Samuel D. Warren ja Louis D. Brandais Harward Law Review´ssa julkaistussa artikkelissa sanoessaan, että: Juorut eivät enää ole turhanpäiväisen ja pahanilkisen puheen voimavarana. Niistä on tullut häpeämättömän markkinoinnin kauppatavaraa.
Vaikka kysymys ei olisikaan juoruilusta, monet tuomioistuimissa esiintymään joutuvat eivät suinkaan halua olla pelkkää uutisten kuvamateriaalia, vaan haluavat itse säilyttää mahdollisimman pitkään päätäntävallan omien kasvojensa esiintymiseen mediassa. Kaikki eivät myöskään pidä siitä, että kuvaajat työntyvät oikeussalissa aivan asianosaisten nenän alle.
Aikanaan Helsingin raastuvanoikeuden oikeusneuvos Kullervo Leinonen, joka kohteli paitsi asianajajia myös toimittajia joskus aika tylysti, korosti sitä, että tuomioistuimiin haastetaan syytettyinä, todistajina ja asiantuntijoina ihmisiä, joiden on pakko oikeuteen saapua ja oikeuden on sen vuoksi myös suojeltava heitä.
Nykyinen lainsäädäntö ja tuomioistuinkäytäntö ei ole kunniaksi sen enempää syytetyille kuin tuomioistuimillekaan, vaikka sellaisiakin, jotka itselleen tämän tyyppistä julkisuutta haluavat, varmasti on. Jos syytetyt eivät halua tulla kuvatuksi istuntojen alussa, heillä tulisi olla oikeus kieltäytyä siitä. Heitähän ei ole vielä tuomittu mistään.